Nyt on pari viikkoa vierähtänyt semmoisessa humussa, ettei ole ollenkaan ehtinyt täällä kirjoittelemaan! Meidän pikkuinen ihanuus täytti eilen kaksi viikkoa, ne kaksi viikkoa tuntuvat toisaalta ihan ikuisuudelta! Tuntuu siltä kuin siitä olisi jo paljon kauemmin, kun ensimmäisen kerran saatiin oma käärö syliin. Ihana hetki!
Nämä edelliset pari viikkoa ovat ollet erittäin tunteikkaat ja aika on mennyt siivillä...Päällimmäisenä tunteena kuitenkin on kiitollisuus! Oman lapsen saaminen on kyllä tunnemyrskyistä varmasti yksi suurimmista! Ei mene päivääkään, ettei kyyneleet nousisivat silmiin, välillä ilosta ja onnesta, toisinaan epävarmuudesta, mutta useimmin en osaa itsekään sanoa, miksi itken! :) M on ihanasti ollut tukena ja turvana, jaksanut kuunnella ja lohduttaa, ilman häntä olisi varmasti ollut vaikeat kaksi viikkoa!
Usein istun vain pikkuinen sylissäni ja ihmettelen maailmaa. Miten kummassa tuollainen ihme, kuin lapsi voi kehittyä kohdussa noin täydelliseksi ja sitten tulla ulos muuttaen vanhempansa täysin ja heidän maailmansa! Mutta ihanalla tavalla! Vieläkään en täysin ymmärrä sitä, että meillä on nyt oma poika...meidän rakkauden hedelmä! :) Ja suloinen onkin! ;)
Meidän arki on täällä lähtenyt hyvin rullamaan. Pientä rutiiniakin on jo syntynyt, eikä enää tunnu olo niin tumpelolta ja epävarmalta. Alkuun meillä oli pienoisia ongelmia imetyksen suhteen monestakin eri syystä. Ensinnäkin mulla on erittäin lattanat nännit, toinen melkein sisällepäin. Pikkuisen oli erityisesti alkuun todella vaikea saada nännistä otetta ja jos hän sen otteen sain, niin kohta luiskahti nänni taas suusta pois. Erittäin malttavaisesti hän kyllä jaksoi yrittää, mutta jossain vaiheessa, kun nälkä on suunnaton, alkaa jokaisen malttavaisuus olla koetuksella!
Toisena ongelmana oli se, että maito nousi rintoihin vasta 5 tai 6 päivänä, joten eihän mun maidot riittäneet mitenkään pienen miehen tarpeisiin. (Isona vauvana hän tarvitsi/tarvitsee erittäin paljon maitoa!) Jotenkin yksi laitoksen kätilöistä pelotteli mua niin siitä, että "tämä poika on varmasti sellainen, joka kerran pullon saatuaan ei ikinä enää ota rintaa vastaa". No enhän mä sitten uskaltanut pulloa hänelle antaa vaan yritin sinnitellä kaikin muun tavoin. Ei ollut helppoa! Annoin rintaa aina kun vain pystyin, mutta jossain vaiheessa oli nännit jo ihan verillä, eikä pystynyt koko aikaa tissiä tarjoamaan... eikä pojan nälkää saanut mitenkään tyydytettyä! Sitten yksi kätilö ehdotti, että annetaan pikkuiselle tissiä sellaisella tissinsuojuksella ja yritetään samanaikaisesti saada sellainen pieni letku siitä tissin sivusta menemään suuhun. Letkun päässä oli pieni ruisku ja siihen laitettiin sitten äidinmaidonkorviketta, jota pikkuisen tissiä imiessä ruiskutettiin hänelle suuhun. Tuo toimi ihan hyvin, pikkuinen imi tissiä, mutta maito tulikin ruiskusta... Ongelmana oli, että miten hitsissä saan samanaikasesti tuettua pojan päätä, pideltyä tissiä, tungettua letkua suuhun ja ruiskutettua maitoa... niin ja sitten taas täytettyä ruiskua?! No en mitenkään! Silloin kun M oli sairaalassa selvittiin kahdestaan suhteellisen hyvin, mutta yösyötöt olivat yhtä tuskaa, kun yksin yritin kaikesta selvitä. Ensimmäisenä yönä yökätilö oli mukava ja auttoin kunnolla, että sain pienen syötettyä, mutta sitten vaihtui yökätilö ja se seuraava oli sitä mieltä, että mun on selvittävä yksin... Ei siis enää autettu. Istuin yöllä siellä huoneessa yli 5 tunnin ajan yrittäen saada pientä syötettyä, mutta ei hän vain tule kylläiseksi. Vähän siinä alko ärsyttää. Viimeisenä yönä olin jo niin tympääntynyt siihen kätilöön ja monen tunnin yrityksen jälkeen annoin pojalle pullon! Siitähän hän ilahtui...joi vissiin yhteen häkään 90 ml...(kyse oli 3 päivää vanhasta lapsesta...melkoinen määrä maitoa!)
Mutta kotiin päästyä alkoi imetyskin vähän luonnistumaan. Pumppailin tissejä, jotta maidoneritys vähän nopeutuisi, imetin sen minkä pystyin ja lopun pikkuinen sai pullosta! Eikä hän millään tavalla hylkinyt/hylji tissiä, vaikka välillä saakin pullosta! Edelleen pikkuisen maidontarve on suhteellisen suuri, joten aina ei mun maidot riitä, joten pullosta hän saa noin yhden kerran vuorokaudessa, tissin lisäksi. Hän (nimetään hänet nyt N:näksi)imee erittäin rauhalliseen tempoon, mikä tarkoittaa, että mä istun aina vähintään 1,5 h imettämässä ja mikäli ei senkään jälkeen näytä kylläisyyden merkkejä niin mä annan pullosta vielä 30-60 ml. Maidontuotantoa edistääkseni pumppaan edelleenkin välillä juuri ennen imetystä, sen laihemman maidon pulloon, jotta N saisi sen rasvaisemman maidon juotua ja olis mahdollisesti nopeammin kylläinen (myöhemmin, mikäli tarvetta, niin juotan pullosta sitten sen pumppaamani laihemman maidon). Välillä taas pumppaan N:n juotua vielä vähän rintoja, jotta maitoa tulisi nopeammin. Aikaa vievää touhua, mutta mikäli tällä tavoin pystyn imettämään ja mahdollisesti saadaan maitoa sen verran paljon, että pullot voisi jättää vielä vähemmälle, niin teen tämän kaiken oikein mielelläni!
Nukkuminen sujuu erittäin hyvin, ainakin yöllä. Yöllä N vetelee kuusikin tuntia putkeen,sitten syödään se pari tuntia ja nukutaan taas noin 4 tuntia. Joten vanhemmatkin saavat ihan ruhtinaalliset yöunet. :) Päivisin unet onnistuvat niin ja näin. Välillä päivisin N:lle tuottaa vähän vaikeuksia nukahtaa tai siis vaipua sellaiseen syvempään uneen. Sylissä, vatsan päällä tai kantorepussa hän nukkuu kyllä loistavasti, mutta jos yrität siirtää hänet pois sylistä, niin poika on hereillä alta parin minuutin! Nyt olen huomannut, että mikäli hän saa nukkua mahallaan, niin päiväunetkin luonnistuvat huomattavasti paremmin... Tietysti mahallaan nukuttaminen pelottaa, mutta mun kätilökin sanoi, että mikäli itse olen samassa huoneessa ja tarkistan tilannetta, niin voin hyvin antaa pojan nukkua sohvalla mahallaan. Yöllä en todellakaan nukuta mahallaan, mutta päivisin nyt sitten silloin tällöin! Tällä tavoin ollaan nyt saatu päiväunetkin onnistumaan paljon paremmin ja N nukkuu sikeästi sen 3 tuntia!
Oma toipuminen synnytyksestä on mennyt erittäin nopeasti. Pystyn hyvin istumaan sekä liikkumaan, eikä oikein mikään paikka ole enää kipeä. Oikeastaan mulla on vuodotkin jo lähestulkoon loppuneet ja haava on hyvin kiinni! Voi olla vain erittäin onnellinen, että kaikki on mennyt näin hyvin. Mä olen todella kauhuissani näistä "saamistani" kiloista ja siitä, että miten hitossa mun pitäisi vielä saada noin 20 kiloa pois. Jokainen voi selitellä mulle ummet ja lammet imetyksen hyvästä vaikutuksesta ja kuinka ne kilot lähtevät nopeasti pois, mutta mä en usko!!! Mulla lähti laitoksella se 8 kiloa pois, josta olin erittäin onnellinen, mutta nyt on TULLUT 2 kiloa takaisin!! Häh???? Tänään kysyinkin mun kätilöltä, että mistä se voi johtua ja hänkin totesi, että ei siinä yleensä kyllä noin käy... Onpas lohduttavaa!!! Ahdistaa, mutta yritän olla ajattelematta asiaa niin paljon! Tänään alkoi herkkulakko..saa nähdä miten mun käy! :)
Mutta siis täällä on kaikki erittäin hyvin! Onnellinen pikku-perhe opettelee uutta arkeaan ja ihmettelee tätä rakkauden määrää, joka pienessä ajassa syntyy ja lisääntyy sanoin kuvaamattomiin määriin! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti