Ultra!

Hip hei ja hurraa! :) Eilinen, kauan odotettu lääkärikäynti on takana ja kaikki näyttää hyvltä! :) Voi tätä iloa! :) Toivotaan, että kaikki pysyykin niin!

Painon oli noussut todella hurjasti (4kg/ 4vko!!!) mutta lääkärin mukaan tässä tilanteessa se oli odotettavissa ja normaalia mun lähtöpainoon ja kokoon nähden. Vaikkakin mun mielestä se ois voinut olla vähemmänkin!! No mutta pääasiassa sillä pienellä asukilla on kaikki hyvin. Paikat tutkittiin sisältä, kaikki oli niin kuin pitää. Kohtu on kasvanut napaan asti, eli ihan siinä mennään, missä pitäisikin! En erityisesti kysynyt kohdunkaulantilannetta, koska kuulin lääkärin itsekseen höpisevän, että "näyttää hyvältä"! :)

Sitten hän ultrasi vatsan päältä ja siellähän se pikkuinen temmelsi. Ensin saatiin hänet oikein hyvin ruutuun, mutta sitten häntä alkoi ujostuttamaan ja hän yritti parhaansa mukaan piilotella itseään. Kasvot hän onnistui piilottamaan koko ultrauksen ajan, koko ajan olivat molemmat kädet joko suussa tai muuten vain kasvojen edessä, että ei oikein päässyt näkemään! :) Mutta muuten kovan yrityksen jälkeen saatiin kaikki tarpeelliset mitat otettua ja kaikki näyttää olevan kohdallaan! Pikkuisella oli painoa 360g (se ei ole edes voi paketin paino:) hurjaa)! Päänympärys, vatsan koko ja jalkojen pituus testattiin kaikki ja lääkäritäti totesi, että lapsi on viikkoihin nähden isompi, joten voi hyvin olla, että laskettuaika tulee vielä muuttumaan. Sydän löi tasaiseen tahtiin ja kaikki neljä sydänkammiota löydettiin ja ne näyttivät hyviltä.

Jalkoja mitatessa lääkäri totesi, että "katsotaanpa tuleeko pikkuiselle yhtä pitkät jalat kuin äidille"... Mä totesin siihen; "vai tuleeko hän ennemminkin siinä suhteessa isäänsä?!" Lääkärikyseli isän pituutta ja sanoin hänen olevan lyhyempi eli 170 cm... Lääkäri mittili hetken ja sanoi; "kyllä tämä enemmän isältä sitten näyttäisi!" :) Hih, voi raukkaa! :)

Sukupuolen suhteen lääkäri sanoi olevansa erittäin varma, jalkojen välissä oli "uloketta" varmaksi havaittavissa! :) Mutta sehän me tiedettiin jo viime kerralla! :)

Niin ja mikä parasta, mä sain lentoluvan! Eli mikäli nyt vain saadaan M:n koulusta varmistus koska sillä on sen viimeinen esitelmä, niin voidaan varata lennot Suomeen! Oikeastaan oltiin jo varmaksi suunniteltu, että tultaisiin 21.2, mutta viime viikolla sitten M:n professori ilmoitti, että haluaa pitää ne eristelmät juuri sinä päivänä tai sitten seuraavana tai sitä seuraavalla viikolla...Eli kaikki siis erittäin huonoja vaihtoehtoja. Nyt eilen sitten sain myös puhelun, jonka perusteella, mun on "pakko" olla Suomessa 23.2, joten M:n on nyt selvitettävä proffansa kanssa, että miten he sen esitelmän suorittavat. Tuosta "pakottavasta" tarpeesta olla Suomessa tuona päivänä kerron sitten myöhemmin lisää! :) 

Mun pitää vielä sitten 19.2 käydä lääkärillä tarkistuttamassa, että kaikki on kunnossa ja hän antaa mulle sitten kirjallisen lentoluvan.. mutta hänen mukaansa ei pitäisi olla mitään syytä miksi en saisi lentää! :) Ja saan olla töissä! :) juhuu!!!

Eilinen päivä oli siis kaikin puolin erittäin iloinen! Olen niin onnellinen, että tuolla masussa kaikki tuntuisi olevan kunnossa ja, että tilanne on nyt oikeasti jotenkin stabilisoitunut! Huojentavaa, vaikkakin kaiken tän jälkeen en olla voi enää mistään täysin huojentunut. Sellainen pieni pelko ja kriittisyys asustelee nyt minussa, jota ei mikään lääkäri voi täysin pois ottaa, mutta tämän hetkisen tunteen kanssa pystyy jo huomatavasti paremmin olemaan! :) Olen M:lle sanonut, että ennen maaliskuuta ei meidän talousteen tule yhden yhtäkään vauvatuotetta. Siihen asti pitää vähintään odotella. Meillä ei siis ole bodyn bodya, eikä olla erityisemmin vielä edes katsottu, mitä vauvalle haluttaisiin ostaa. Kaikki sitten ajallaan! Kyllä tässä vielä on aikaa! :) 

Teillekin ultrakuvia katsottavaksi, vaikkakin tällä kerralla niistä ei saa juurikaan mitään selvää, kun pikkuisella oli niin kova kiire piilotella itseään! :) 

Nyt tämä tyttö lähtee rennosti urheilemaan!!!! Voitteko kuvitella. Ajattelin siis mennä kuntosalille hetkeksi cross trainerille. Pidän pulssin matalana ja katson, etten puuskuta (eli siis todellista senioriliikuntaa!), mutta näillä ohjeilla liikunta pitäisi taas olla ihan ok! :) Loistavaa! :) 

Ihanaa launtaita kaikille, olkaa armollisia itsellenne ja voikaa hyvin! :)    

Masukuva 18+3

Aika poustata uusi masukuva! :) 

Tämä taitaa olla lauantaillta?!?

Tämä kuva on tältä aamulta

Mielestäni siinä pitäisi jo näkyä muutosta siihen, mitä aikaisemmin olin. En ikinä ole mikään laiheliini ollut, mutta mahan olin kyllä aika hyvin saanut pois ennen raskautta...

Mutta tänään sitten töissä yksi kolleega sanoi: "ei kyllä uskoisi, että sä jo niin pitkällä olet, kun kuitenkin ton masun suhteen olet vielä siinä vaiheessa, että se näyttää vielä siltä kuin olisi vain vähän lihonut!" 

... no sehän on mukava kuulla, näytän siis raskaanaolevan sijaan, hyvinsyöneeltä! Tuon kommentin haluaa varmasti jokainen raskaana oleva kuulla! :) Eli ois ihan kiva kuulla teidänkin kommentit... :) 

Mutta siis muuten kaikki hyvin. Jotenkin taidan olen vähän saamassa energiaani takaisin. Enää ei ihan joka ilta väsytä niin tautisesti, että nukahtaisin jo ennen kahdeksaa sohvalle (nyt saatan pysyä jo hereillä yhdeksään asti :) ) Töissäkin saan paljon aikaiseksi ja jotenkin se työnteko motivoikin! :) Tänään on hurjana koristeltu käytäviä tulevaa karnevaaliaikaa varten (josta kuvia ja kerrontaa sitten, kun se on ajankohtaista!)

Mutta nyt alkaa kello taas lähennellä yhdeksää ja nukkumatti kolkuttelee jo ovella, joten toivottelen hyvät yöt ja kauniit unet! :D

Perjantain lääkärikäyntiä odotellessa...

Voikaa hyvin! :)

Perhosia vatsassa...

Kyllä ne taitaa liikkeitä olla...Tarkoitan siis niitä hassuja perhosia ja kutinaa massussa, josta viime kerralla jo kirjoittelin. Nyt niitä tuntemuksia on ollut jo useammin, ei välttämättä päivittäin (tai ainakaan niin, että olisin huomannut), mutta jo useammin. Esimerkiksi torstaina kuoron harjoituksissa perhosia myllersi aika tavallakin! :) Hassun ihana tunne! Toivon niin kovin, että ne on nyt niitä vauvan liikkeitä, sillä sitten voisin päätellä kaiken olevan masun asukilla ihan ok! 

Muutoinkin olo on ollut oikein hyvä. Viime viikonloppuisesta flunssan poikasesta ei ole jälkeäkään. Se ei siis onneksi päässyt kunnolla yllättämään, vaan päätti kiertää mut sittenkin kaukaa! Onneksi näin, täällä ei nyt mitään ylimääräisiä rasitteita kaivata! Töissä menee edelleen hyvin. Lasten vanhemmat ovat alkaneet huomaamaan mahan kasvun ja muutama on jo uskaltautunut onnittelemaankin! 

Onnitteluihin suhtautuminen on välillä osoittautunut vaikeaksi. Jotenkin tulee sellainen ol, että mun pitää nyt varoittaa onnittelijaa siitä, että jotain saattaa sille pienelle möykylle vielä sattua, ettei pidä odottaa liikoja. Mikä on toisaalta aivan kumma ajatus. Mun pitäsi vain olla iloinen, että tilanne näyttää näin hyvältä ja viikkoja kertyy aina vain lisää, mutta jotenkin olen vielä hetkittäin erittäin varuillani. Jotenkin hassua, miten tärkeää se mulle on, ettei ne toiset vain pety... Loppu peleissähän uskon mun ja M:n olevan niitä,joita eniten tilanne koskettaa, mutta omista tunteistani en ole jotenkin niin huolissani kuin muiden. Mä olen jo useaan kertaan tän raskauden aikana elänyt ne pettymyksen tunteet ja olen varautunut siihen, että jotain saattaa tapahtua. Mua ei pääsisi negatiiviset uutiset niin yllättämään, vaikkakin satuttaisivat hirmuisesti! Mutta suurimmaksi osaksi olen jo paljon, paljon positiivisempi sen suhteen, että kaikki menee hyvin. Ainakin toivon kovasti niin. Nyt pitää mennä enää viikko eteenpäin ja sitten aletaan olemaan jo raskauden puolivälissä. Jospa se aika tästä menisi nopeasti eteenpäin, viikkoja kertyisi ja vauva kasvaisi. Sitä toivon enemmäin kuin mitään muuta tällä hetkellä. 

Eilen laskin töissä, että virallisesti mulla on enää 14 viikkoa äitiysloman alkuun ja niistäkin vähintään 3 viikkoa mulla on lomaa, joten ei ole enää hirmuisesti! :) 

Ensi viikon perjantaina on vihdoin lääkäriaika. Odotan jo ihan malttamattomana, että mitä hän sanoo. Toivottavasti ei ole mitään mullistavaa tapahtunut ja voin jatkaa samoilla säännöillä eteenpäin! Se varmaan tekee samalla sen rakenneultran... En tiedä, mutta luulisin, eikö se viikoilla 19-22 tehdä??? Mut on kyllä ultrattu tähän asti joka kerta, joten voi hyvin olla, että se odottaa vielä seuraavaan tarkastukseen... Sen näkee sitten ensi perjantaina! 

Tänä iltana ois pitkästä aikaa ohjelmaakin tiedossa. Entisen työkaverini bändi soittaa yhdessä kuppilassa tänä iltana ja ollaan työporukan kanssa menossa kuuntelmaan ja fanittamaan :D Ihanaa, kun on jotain tavallisuudesta poikkeavaa tiedossa, täytyy vain ehtiä ottamaan pienet nokoset sitä ennen, sillä muuten tulee nukkumatti nopeasti olalle kolkuttelemaan! Väsymystä on siis edelleen aika tavalla havaittavissa, mutta jos se ajoittuu pääasiallisesti ilta-aikaan, niin en valita, sitten pitää vain nukkua! 

Jos jotain hyvää pitää niistä verenvuodoista hakea, niin niiden avulla olen oppinut olemaan armollisempi itselleni. Jos en jaksa tehdä jotain, niin silloin kuuntelen kroppaa ja otan rennosti. Jos ei voi urheilla, niin sitten ei urheilla.. jos taas tuntuu, että on energiaa, niin sitten voi keksiä jotain pientä aktiviteettia. Ja muutenkin syömisen suhteen jne. Elämässä on asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa, ne tulevat jos ovat tullakseen. Mutta enää en halua omalla häsäilylläni ja hermoilullani aiheuttaa itselleni enemmän harmia,joten otan rennosti! :D 

Rentoa lauantaita kaikille! :)

Liikkeitä odotellessa...

Ensimmäinen täysi viikko töissä takana ja täytyy myöntää, että kyllä se vaan on välillä hiukan raskasta! Ihanasti ovat kaikki työkaverit auttaneet ja ymmärtäneet mun pikkuista "kykenettömyyttä", ilman heitä ei kyllä onnistuisi mitenkään! Lapset käyttävät hyödykseen sitä, etten voi nostaa ja kantaa... Ne on vaan niin ovelia ja älykkäitä. Yksi 2 vuotias juoksee pakoon ja mun saadessa hänet kiinni hän heittäytyy selälleen lattialle, joka ikinen kerta ja vain mun kohdalla... Senkin pieni paviaani!! Mitäs mä siinä voin tehdä..en oikein mitään! Täytyy vaan maanitella häntä nousemaan ylös tai jättää siihen makaamaan! :) 

Mutta on kyllä niin ihana olla töissä, nautin joka hetkestä (melkein)! :D Sitten huomaa kyllä töitten jälkeen, että ei pysty enää tekemään yhtään mitään. Illat vietetään siis visusti vaaka-asennossa sohvalla, syöden! (eilenkin M haki meille hampparit...) :) Tunnen itseni niin laiskaksi, mutta ei voi mitään. Luulenpa, että se lepo töiden jälkeen on mun keholle ja sille pikkuiselle nyt kaikkein parasta! 

Maha kasvaa, paino nousee (kauhistuttavasti!!!) ja tuntemukset vatsanseudulla lisääntyvät. Kohdun kasvun tunnistan...(navassa sellainen kiskova pieni kipu). Viime kerralla lääkärissä kohtu oli kasvanut melkein napaan asti ja nyt huomaan selkeästi sen kivun siirtyvän jo navan yläpuolelle! Tuntiessani noita kohdunkasvukipuja olen aina jotenkin helpottunut...vähintäänkin siellä kasvaa vielä jotain! Muutoin kun noista kaikista nuista tuntemuksista ei aina tiedä...  Toivon ja luulen niiden olevan aivan normaaleja raskausoireita, mutta sitten epätoivon hetkellä iskee pelko, että kaikki ei olekaan kunnossa! Odottelen siis jo malttamattomana 25.1. jolloin on seuraava lääkäriaika. 

Päivittäin yritän tarkkailla, joko tunnen sen pienen olennon liikkeitä, mutta vielä en ole mitään erityistä tuntenut (ainakaan varmaksi). Kerran M:n jutellessa mahalle tunsin kummaa kutinaa, mutta en osaa sanoa oliko se vain kutinaa vai olisiko se pieni siellä viestittänyt jotain takaisin! :) Liikkeitä siis odotellessa! :)

Viikonloppu vietetään nyt erittäin rauhallisissa merkeissä; lepäillen ja kotona oleskellessa... Olen tainnut saada töistä jonkun ihanan flunssan, kun nenä vuotaa ja kurkku on kipeä. Sitä siis tässä parannellaan ja toivotaan ettei se kunnolla pääse iskemään! 

Toivottelen kaikille rentouttavaa viikonloppua, hyviä vointeja ja iloista mieltä! :D

 

Vuoden ensimmäinen viikko takana

Ensimmäinen työ"viikko" takana ja hyvin meni. Olen voinut hyvin. Totta kai mietin paljon niitä tuntemuksia, joita on ja jos jostain vähän kolottaa, niin helposti sitä heti miettii kaikkea mahdollista. Olen kuitenkin yrittänyt tiedostetusti murehtia vähemmän. Huolehdin siitä, etten rasita itseäni liikaa, kuuntelen kehoani ja muuta en oikeastaan voi tehdä. On vain hyväksyttävä oma ei-kaikkivoipaisuus ja luottaa, että kaikki menee hyvin, niin kuin on tarkoitus. Kohtu kasvaa, sen tunnen ja sehän on hyvä merkki, joten nyt vain luottamusta kehiin! :)

Meillä oli todella, todella vähän lapsia töissä, joten sain erittäin pehmeän laskun takaisin arkeen. Se oli varmasti erittäin hyvä, sillä vaikka melua, lapsia ja tekemistä oli vähän, niin mä olin erittäin väsynyt. Perjantaina nukuin töiden jälkeen ruhtinaaliset 3 tuntia päikkäreitä ja silti uni tuli illalla sen ihmeemmin odottelematta! 

Oli jotenkin mukava palata töihin, kun huomasi työkavereiden ja lasten iloitsevan mun paluusta. Työkaverit suhtautuivat mun työrajoitteisiin myös erittäin ymmärtäväisesti, nyt täytyy vain katsoa, miten homma lähtee käytännössä sujumaan, kun huomisesta eteenpäin meillä on taas talo täynnä lapsia. Täytyy vain itse muistaa ottaa iisisti, kuunnella kroppaa ja uskaltaa sanoa ei, tätä en tee! Kyllä tästäkin selvitään. Olen vain hirmu onnellinen, että viikkoihin alkaa taas muodostumaan normaali arkirutiineja. :) 

Meillä siis töissä vain mun osaston työntekijät tietävät, että olen raskaana, enkä tällä viikolla vielä muille kertonutkaan. Sen verran pitkiä ja epäileviä katseita sain, että luulenpa ensi viikon "salaisuuden" paljastuksen tulevan muille vähemmän yllätyksenä. Olen ihan tarkoituksella tällä viikolla laittanut vähemmän löysiä vaatteita päälle, että ne jotka raskauden huomaavat, huomaavat. Ei se enää mikään suuri salaisuus ole, mutta kivahan se tietysti olisi saada itse kaikille kertoa. Muutamille lasten vanhemmille kerroin jo tällä viikolla ja muille kerron sitten ensi viikolla. 

Olin pitkästä aikaa eilen shoppailemassa M:n kanssa. Ihanaa oli päästä ihmisten ilmoille! En tosin hirmuisesti jaksanut, mutta kuitenkin vähän. Ostinpa itselleni uusia mamma- vaatteita Hennesiltä. :) 

Ihania värejä oli tarjolla. Toi epäselvän värinen paita on sellainen vaalean-neon- vihreä :D ja nuo liilat housut on erittäin mukavat jalassa! :D Nyt voi kevät siis jo tulla, mä olen valmis! :D Noitten lisäksi ostin vielä yhden mustan pitkän paidan ja mustan trikoo mekon... Niitä en ruvennut kuvailemaan! :D 

Tänään pitäis vielä jaksaa kirjoitella kehityskeskusteluja, kun pitäis sellaiset tulevana tiistaina pitää mun "alaisille"... Inhoan!!! (ja se kaikki tietysti saksaksi...Sekin vielä!) Eli ei muuta kuin blogi kiinni ja töihin! :) 

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille! :)

Vuosi 2013 alkakoon!

Niin vaihtui se vuosi täällä rapakon takanakin! Erittäin rauhallisissa merkeissä. Syötiin M:n kanssa suloisesti kahdestaan Raclettea ja katsottiin telkkarista uudenvuoden showta. Jossain vaiheessa jo ennen puoltayötä mä olin nukahtanut sohvalle, josta M herätti mut karvaa vaille kahtatoista katsomaan raketteja. Siinä me istuttiin parvekkeellamme viltin peitossa ja katsottiin ympärillä ammuttavia raketteja! Minä puolestani lennätin taivaalle kauniita ajatuksia, toiveita, pyyntöjä ja kiitoksia! Kiitos vuodesta 2012 ja tervetuloa vuosi 2013.

Mietittiin uudenvuoden yönä M:n kanssa meidän viime vuotta, sen kokokohtia ja niitä syvempiä vaiheita ja nyt ajattelin vielä lyhyesti kirjoittaa niitä tännekin... 

Kohokohtia/ Suuria tunteita: 

* Positiivinen raskaustesti 13.10.2012.

Tuo hetki mullisti maailmaamme. Se on tuonut elämäämme paljon  ja kiitollisuuden tunteita, hetkittäin suurta hämmennystä ja tiedottomuutta sekä pienissä määrin epävarmuutta ja pelkoa. Meidän pieni ihme sai alkunsa ja siitä ollaan ikuisesti kiitollisia.

* Kihlaus 5.9.2012. 

Meidän 3 vuotispäivänämme M oli järjestänyt minulle yllätyksen, jota en todellakaan osannut odottaa... Töistä tullessamme söimme ja kaikki oli kuten aina. Me ei suuremmin vuosittain juhlita, joten ajattelin M:n unohtaneen vuosipäivämme kokonaan. Minä siivosin ruokailun jäänteitä keittiössä, kunnes M huutelee makuuhuoneesta; "tuu käymään". Menen ja häkellyn. Joka puolella kynttilöitä, kukan terälehtiä ja sängyn päällä kukista muodostettu sydän. Sydämen vieressä makailee kuohuviinipullo ja 2 lasia. M seisoo puku yllään edessäni ja tärisee :) Hän polvistuu ja minä itken! Kaunis hetki. En pysty sanomaan, mitä M minulle sanoo, sillä hetki oli häkellyttänyt mut täydellisesti, tiedän vain vastanneeni TAHDON! :D Nyt takana on 4 kuukautta kihloissa ja ihanaa on! Häiden kanssa ei nyt hätäillä, ehkä kesällä 2014. 

* Kesälomamme Suomessa 20.8.2012 -> 

Takana oli jotenkin raskas koulu- ja työjakso meillä molemmilla. Ajatukset olivat suhteellisen solmussa, minua itketti vain koko ajan, eikä mikään tuntunut oikein piristävän. Kesälomalla tarvitsimme siis lepoa, rauhaa ja kahdenkeskistä aikaa. Suuntasimme reiluksi viikoksi meidän mökillemme Nummi-Pusulaan. Metsän keskelle ilman suuria mukavuuksia. Ei juoksevaa vettä, ei vesivessaa, mutta rauhaa! Tarkoituksenamme oli vain olla. Oli ihanan rentouttavaa ja rauhoittavaa. Ihmisiä kävi vähän meitä moikkaamassa, mikä oli oikein tervetullutta, mutta suurimmaksi osaksi ajasta olimme vain kahden. Minä juoksin ja M polki pyörällä vieressä, saunoimme, söimme ja olimme! Ihana loma, jonka jälkeen arki maistui taas paljon paremmalle. 

*Elämäni ensimmäinen puolikasmaratoni 2.9.2012

Extempore elokuussa päätin, että jos meinaan juosta puolikkaan maratonin, niin se on tehtävä nyt. Ajatuksena taustalla oli mahdollinen raskaus. Tartuin siis tuumasta toimeen; ilmoitin itseni ja aloin jännittämään. Juoksin lähellä M:n kotikaupunkia, hänen, hänen veljensä S:n ja heidän äitinsä kannustaessa. 21 km meni oikein keveästi hyvään aikaan 1h 45 minuuttia ja olin omassa sarjassani (naiset alle 30 vuotta) 3. :D  Katsotaan jääkö tuo minun ensimmäiseksi ja viimeisekseni, toivottavasti ei! 

* Synttärilomareissu Bregenz, Bodensee, toukokuu 2012

M oli järjestänyt minulle 5 päivän synttärireissun Bodenseelle. Alue on erittäin kaunista, paljon luontoa ja vettä. Bregenz on kaunis pieni kaupunki, jossa on paljon liikuntamahdollisuuksia ja nähtävyyksiä. Vietimme erittäin urheilullisen ja mukavan loma aivan kahdestaan! :D

Lisäksi on ollut monia ihania hetkiä, jotka ovat tehneet vuodesta elämisen arvoista, niihin kuuluvat;

Monet ihanat kohtaamiset ystävien kanssa, niin täällä kuin siellä Suomessa.

Monet kauniit hetket M:n kanssa. 

Monet onnistumisen tunteet töissä.

Vaikeita hetkiäkin löytyy: (onneksi ei niin monia ja kaikista niistä on selvitty)

* Ongelmia raskauden kanssa joulukuu 2012.

Oli erittäin vaikea kuukausi. Pelkoa, pelkoa ja pelkoa..Sekoitettuna epävarmuuteen,epäilyyn ja suruun. Pelko vauvan menettämisestä oli suuri ja samalla myös huoli omasta jaksamisesta. M:n ja monen ihanan sekä tärkeän ystävän tuella kaikesta selvittiin. Kiitos lentää taivaaseen päivittäin!

* Raskaita välien ja mielipide-erojen selvittelyä töissä elokuu 2012.

Olin väsynyt, kyllästynyt, lyöty ja epävarma. En jotenkin tiennyt, miten päästä eteenpäin. Töissä olin epävarma, tunsin huonommuutta, eikä kiinnostanut. Olin valmis luovuttamaan ja vaihtamaan työpaikkaa. Onneksi jaksoin yrittää, sillä yritys palkittiin. Sain luottamukseni, motivaation ja ilon työhöni takaisin. 

Nyt on aika suunnata katseet tulevaan vuoteen, josta on toivottavasti tulossa opettavainen, tunnerikas ja onnellinen vuosi! En malta odottaa, mitä vuodella 2013 on meille tarjottavana! :D Avoiminin mielin ja sydämmin vuoteen 2013 :D