lauantai 26. tammikuuta 2013

Ultra!

Hip hei ja hurraa! :) Eilinen, kauan odotettu lääkärikäynti on takana ja kaikki näyttää hyvltä! :) Voi tätä iloa! :) Toivotaan, että kaikki pysyykin niin!

Painon oli noussut todella hurjasti (4kg/ 4vko!!!) mutta lääkärin mukaan tässä tilanteessa se oli odotettavissa ja normaalia mun lähtöpainoon ja kokoon nähden. Vaikkakin mun mielestä se ois voinut olla vähemmänkin!! No mutta pääasiassa sillä pienellä asukilla on kaikki hyvin. Paikat tutkittiin sisältä, kaikki oli niin kuin pitää. Kohtu on kasvanut napaan asti, eli ihan siinä mennään, missä pitäisikin! En erityisesti kysynyt kohdunkaulantilannetta, koska kuulin lääkärin itsekseen höpisevän, että "näyttää hyvältä"! :)

Sitten hän ultrasi vatsan päältä ja siellähän se pikkuinen temmelsi. Ensin saatiin hänet oikein hyvin ruutuun, mutta sitten häntä alkoi ujostuttamaan ja hän yritti parhaansa mukaan piilotella itseään. Kasvot hän onnistui piilottamaan koko ultrauksen ajan, koko ajan olivat molemmat kädet joko suussa tai muuten vain kasvojen edessä, että ei oikein päässyt näkemään! :) Mutta muuten kovan yrityksen jälkeen saatiin kaikki tarpeelliset mitat otettua ja kaikki näyttää olevan kohdallaan! Pikkuisella oli painoa 360g (se ei ole edes voi paketin paino:) hurjaa)! Päänympärys, vatsan koko ja jalkojen pituus testattiin kaikki ja lääkäritäti totesi, että lapsi on viikkoihin nähden isompi, joten voi hyvin olla, että laskettuaika tulee vielä muuttumaan. Sydän löi tasaiseen tahtiin ja kaikki neljä sydänkammiota löydettiin ja ne näyttivät hyviltä.

Jalkoja mitatessa lääkäri totesi, että "katsotaanpa tuleeko pikkuiselle yhtä pitkät jalat kuin äidille"... Mä totesin siihen; "vai tuleeko hän ennemminkin siinä suhteessa isäänsä?!" Lääkärikyseli isän pituutta ja sanoin hänen olevan lyhyempi eli 170 cm... Lääkäri mittili hetken ja sanoi; "kyllä tämä enemmän isältä sitten näyttäisi!" :) Hih, voi raukkaa! :)

Sukupuolen suhteen lääkäri sanoi olevansa erittäin varma, jalkojen välissä oli "uloketta" varmaksi havaittavissa! :) Mutta sehän me tiedettiin jo viime kerralla! :)

Niin ja mikä parasta, mä sain lentoluvan! Eli mikäli nyt vain saadaan M:n koulusta varmistus koska sillä on sen viimeinen esitelmä, niin voidaan varata lennot Suomeen! Oikeastaan oltiin jo varmaksi suunniteltu, että tultaisiin 21.2, mutta viime viikolla sitten M:n professori ilmoitti, että haluaa pitää ne eristelmät juuri sinä päivänä tai sitten seuraavana tai sitä seuraavalla viikolla...Eli kaikki siis erittäin huonoja vaihtoehtoja. Nyt eilen sitten sain myös puhelun, jonka perusteella, mun on "pakko" olla Suomessa 23.2, joten M:n on nyt selvitettävä proffansa kanssa, että miten he sen esitelmän suorittavat. Tuosta "pakottavasta" tarpeesta olla Suomessa tuona päivänä kerron sitten myöhemmin lisää! :) 

Mun pitää vielä sitten 19.2 käydä lääkärillä tarkistuttamassa, että kaikki on kunnossa ja hän antaa mulle sitten kirjallisen lentoluvan.. mutta hänen mukaansa ei pitäisi olla mitään syytä miksi en saisi lentää! :) Ja saan olla töissä! :) juhuu!!!

Eilinen päivä oli siis kaikin puolin erittäin iloinen! Olen niin onnellinen, että tuolla masussa kaikki tuntuisi olevan kunnossa ja, että tilanne on nyt oikeasti jotenkin stabilisoitunut! Huojentavaa, vaikkakin kaiken tän jälkeen en olla voi enää mistään täysin huojentunut. Sellainen pieni pelko ja kriittisyys asustelee nyt minussa, jota ei mikään lääkäri voi täysin pois ottaa, mutta tämän hetkisen tunteen kanssa pystyy jo huomatavasti paremmin olemaan! :) Olen M:lle sanonut, että ennen maaliskuuta ei meidän talousteen tule yhden yhtäkään vauvatuotetta. Siihen asti pitää vähintään odotella. Meillä ei siis ole bodyn bodya, eikä olla erityisemmin vielä edes katsottu, mitä vauvalle haluttaisiin ostaa. Kaikki sitten ajallaan! Kyllä tässä vielä on aikaa! :) 

Teillekin ultrakuvia katsottavaksi, vaikkakin tällä kerralla niistä ei saa juurikaan mitään selvää, kun pikkuisella oli niin kova kiire piilotella itseään! :) 






Nyt tämä tyttö lähtee rennosti urheilemaan!!!! Voitteko kuvitella. Ajattelin siis mennä kuntosalille hetkeksi cross trainerille. Pidän pulssin matalana ja katson, etten puuskuta (eli siis todellista senioriliikuntaa!), mutta näillä ohjeilla liikunta pitäisi taas olla ihan ok! :) Loistavaa! :) 

Ihanaa launtaita kaikille, olkaa armollisia itsellenne ja voikaa hyvin! :)    

2 kommenttia:

  1. Ihanaa. Oon niin onnellinen lukiessani tätä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! <3 Meidän pitää ehdottomasti järjestää tapaaminen nyt kun me sitten tullaan... eli luultavimmin 21.2.-1.3.... :)

      Poista