Lääkärikäyti suoritettu!

Hip hei hurraa..Suomi täältä tullaan! :D

Eilen oli siis kauan odotettu lääkärikäynti ja kaikki oli hyvin. Se oli suhteellisen nopea tarkastus, jossa lääkäri katsoo, että miten kohtu on kasvanut, miltä alakerta tuntuu ja miltä kohdunkaula/- suu ultralla näyttää. Alateitse ultrattaessa ei lapsesta enää paljoa näe, kun se on jo sen verran suuri, mutta sen verran nähtiin, että sydän siellä tasaiseen tahtiin hakkasi ja poika liikkui villisti! :) Eli siis kaikki oikein loistavasti! :) Ensi kerralla onkin sitten sokerirasitustestin paikka. En tiedä onko se Suomessakin niin, että viikkojen 25/26 kohdalla tehdään jokaiselle sokerirasitustesti?? Täällä se on tapa ja seuraavalla kerralla joudun siis juomaan sitä ällöttävää litkua ja odottelemaan ikuisuuden, jotta ne voi ottaa verinäytteen! plaah! Mutta parempi että ottavat, sillä meillä on suvussa paljon diabetestä ja meidän äiti sai raskausdiabeteksen mua odottaessa... Joten toivotaanpa nyt,että mä vältyn siltä. Lääkäri kuitenkin sanoi, että mun virtsanäytteissä (jotka otetaan joka ikinen kerta), ei ole vielä ollut mitään siihen viittaavaa, että se raskausajandiabeteksestä enteilisi! Eli siis peukut pystyyn 19.3 asti! :D 

Nyt sitten lentolupa taskussa pitäisi vielä täksi päiväksi mennä töihin... Illalla onkin edessä sitten hurja pakkailu ja kamojen kasailu. Huomen aamulla pitäisi sitten jo 5.30 olla lentokentällä! :D Ihanaa, että on loma ja näkee taas ihmisiä, vaikkakin mulla on suhteellinen paniikki siitä, miltä näytän. En halua, että kaikkien mielestä näytän todella paljon lihonneelta ja turvonneelta... Vaikka siltä omasta mielestäni kyllä näytän! :( No ei pidä miettiä moista... Pääasia, että pääsen taas näkemään perhettäni ja ystäviä! :) 

Ai niin, piti vielä kertoa, mitäs siellä lääkärillä tapahtui... Mulla on siis aina ollut ja tulee varmaan aina olemaan naispuolinen gynegoloki! En vain osaa kuvitella sitä tilannetta, että miespuolinen lääkäri tutkisi tuolla mun alakertaa! Ei kiitos! Mun lääkärillä on myös miespuolinen lääkäri, mutta olen aina varmistanut, että mun aika on sille naiselle. Jotenkin varsinkin tässä raskausaikana pidän sitä todella tärkeänä, että saan käydä aina sillä samalla lääkärillä, joka tuntee mut ja tietää mun tilanteen. Häneen luotan ja siksi olen siitä ollut tarkka, että hän varmasti on paikalla. Eilenkin hän oli paikalla, mutta huomasin jo odotushuoneessa lapun: "Meillä on tänään mukana tutkimuksissa harjoittelija, Japanista (miespuolinen)!"... Voi luoja!!! Kuulin, kuinka mua edeltäviltä kysyttiin, että onko se okei, että tämä herra tihrustaa mukana... Mietin siinä koko ajan odottaessani, että kehtaanko sanoa ei. Lopulta päätin, että minähän sanon, koska en todellakaan halua kahta ihmistä siihen kurkkimaan, kun levitän jalkani.. Sitten tuli mun vuoro, mutta multa ei kysytty mitään!!! Sitten meni mullakin todenteolla pupu pöksyyn, enkä kehdannut sanoa mitään... Joten eilisestä tuli historiallinen päivä, sillä se Japanilainen harjoittelija poika pääsi kurkkimaan mun jalkojen väliin! Se tilanne ei ollut kovinkaan miellyttävä, mutta selvisin! Ajattelin vain, että lapsen takia mitä vaan! :D

Mutta nyt on lähdettävä töihin! :D Viimeistä päivää ennen lomaa!! jihuuuuuuu! :D Saa nähdä pääsenkö lomalta tänne vielä kirjoittelemaan, jos en niin loman jälkeen nähdään taas! :D

Mukavaa päivää kaikille!  <3

Erittäin hyvää ystävänpäivää!

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! <3 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen päivän tulisi olla ystävänpäivä; osoitusta ystäville siitä, että heistä välittää ja heitä arvostaa! Osoitus rakkaille siitä, että ilman heitä elämä olisi tyhjää ja tylsää. Sitä ei tarvitse suurilla teoilla osoittaa, vaan arkipäiväisillä pienillä teoilla ja eleillä.

Täytyy samaan hengenvetoon todeta, että M on ehdottomasti maailman paras mies osoittamaan rakkautta, kunnioitusta ja sitä, että välittää. Pienillä teoilla hän tekee arjestani mielettömän ihanaa. En varmastikaan ole ansainnut niin pyyteetöntä rakkautta ja välittämistä, jota hän minulle antaa. Mutta osaan arvostaa sitä, mitä minulla hänessä on! Ehdottomasti!

Emme normaalisti julista vuosipäiviä tai ystävänpäivää mitenkään erityisesti, mutta jos joku päivä sattuu oikeaan ajankohtaan ja on jotain ideoita, joilla toista voi ilahduttaa,niin sitten tartumme tilaisuuteen. Tälle päivälle en ole M:lle mitään erityistä suunnitellut, mutta hän oli valmistellut mulle ihanan, pienen yllätyksen! Mä makailin vielä sängyssä ja M:n kiikuttaa mulle erittäin suuren paketin. Yllätys oli jo siinä vaiheessa todella suuri. En osannut odottaa mitään sellaista. M oli ostanut mulle imetys- / nukkumistyynyn. 

Olen menneinä viikkoina pitänyt kylkeni tukena normaalia sohvatyynyä, jotta pystyisin paremmin nukkumaan sellaisessa puoli kylkiasennossa. Se tyyny on ollut liian pieni siihen tarkoitukseen ja heräilen aina yöllä siihen, että paikat puutuu tai lonkat särkee kyljellään nukkumisesta. Tämän kaiken oli M siis huomannut ja rekisteröinyt ja tilannut mulle maailman suloisimman tyynyn nukkumista helpottamiseen ja myöhemmälle ajalle lasta (imetystä) varten! Nyt mä voin laittaa sen kyljen tueksi, jotta saan paremman asennon nukkumiseen! :D En malta odottaa, että pääsen sitä ensi yönä testaamaan! :)Jopa tyynyn kuviointi oli ihan äärettömän suloinen, sopiva niin tytölle kuin pojalle! (ajatellen mahdollisia seuraavia lapsia!) M oli kiinnittänyt paljon huomiota siihen, että tyyny on kaikinpuolin mahdollisimman monikäyttöinen, pesunkestävä ja hyvänlaatuinen. Se on jopa täysin Bio! :D

Tämä oli mielestäni loistava esimerkki siitä, millainen mies M on. Ei mitään turhuuksia, vaalenpunaista, sydämiä ja glitteriä, vaan todella hyvin mietitty rakkauden osoitus,joka helpottaa mun arkea! :) Olen niin onnellinen, että olen löytänyt elämääni noin ihanan miehen! <3 Tänä iltana taidan kokata hänelle illallisen valmiiksi, kun hän tulee kotiin! Ei mitään gourmee erikoisuuksia, vaan hänen lempiruokaansa! :)

Ihanaa päivää kaikille! :)

Tässä on mun flunssapäivän ilot! :) 

Edelleen kotosalla...

Tilanne siis eteni niin, että täällä mä makailen kotisohvalla koko viikon! 

Maanantaina kirjoittelin siitä, että en tiedä pitäisikö mennä töihin vai ei. Se tilanne laukesi sillä, että mun 2 työkaveria ja pomo soittivat mulle maanantai iltasella ja ilmoittivat, että mä en ole tulossa tiistaina töihin. Mun pitää levätä ja antaa vauvallekin aikaa rauhottua kaiken sen yskimisen keskellä. Ja toiseksi meillä on kuulemma töissä todellinen flunssa-aalto liikkeellä ja iso osa lapsistakin kipeitä. Ei siis ole mitään järkeä mennä puolikuntoisena töihin noutamaan joku vielä sinnikkäämpi tauti. Joten siis asia oli sillä selvä: mä makoilen tiistain siis vielä kotosalla!

Siinä meni sitten eilinen ja illalla oli vielä suhteellisen samalainen olo kuin ne edelliset 2 päivääkin. Työkaverit toppuuttelivat kuorossa tulemasta töihin ja päätinkin, että aamulla suuntaan ensimmäiseksi lääkäriin ja kysäsen hänen mielipidettään. Tämä aamuna siis menin herra tohtorin luokse ja tulos oli yksioikoinen: "Sä pysyt tämän viikon visusti kotona, kierrät kaikenmaailman päiväkodit kaukaa. Juot paljon ja yskit hillitysti!"... Mitä siinä sitten muuta kuin takaisin kotiin ja sohvalle. 

Huomasin kyllä, että ei tässä ihan kunnossa olla, kun aamuisen 1,5 tunnin lääkärireissun jälkeen olin niin poikki, että piti ensimmäisenä nukkua 2 tunnin "päiväunet"... (10 aikaan aamulla!!!) Mutta nyt mulla on ihan tohtorismiehen lupa tähän löhöilyyn, joten eipä hätiä. Tämä viikko siis menee tässä tautia parannellessa ja ensi viikolla toivottavasti uusin voimin jälleen töihin! (niin ja loppu viikosta sitten Suomeen!!!!!)

Muuten tässä ei pahemmin mitään kirjoitettavaa ole, paljon ei täällä sohvan uumenissa ehdi tapahtua! :) 

Otin eilen kuvan vielä vatsasta, vaikkakaan mitään suurta muutosta edelliseen en kuvista huomaa! ... 

21+2

21+2

Flunssan kourissa kotona...

Ja niin se flunssa sitten vain pääsi todellakin yllättämään! :( Koko viikonlopun vietin oikeastaan sohvalla niistäen ja yskien. Samalla reseptillä jatketaan ainakin vielä tänään. Aamulla soittelin töihin ja ilmoitin olevani kipeänä tän päivän. Meidän pomo siellä ilmoitti, ettei ota mua huomennakaan töihin, mutta enpä tiedä... Toisaalta mulla on vain normaali flunssa; nenä vuotaa, yskä ja kurkkkua kutittaa. Mutta perjantain jälkeen ei kuumetta ei mitään, joten eikö sitä oikeastaan voisi töihin mennä?!? Mulle töistä poisoleminen on jotenkin tosi vaikeaa. Jos en halaile kunnolla vessanpönttöä tai kuume huitele pilvissä, niin en mielelläni jää kotiin sairastamaan. 

Normaalisti olisin varmaan tänäänkin jo mennyt töihin, mutta sitten ajattelin tuota pikkuista tuolla vatsassa ja päädyin siihen ratkaisuun, että päivästä olisi varmasti tullut sille liian rankka (ja mulle kyllä myös, nyt kun tarkemmin asiaa ajattelee). Mutta nyt sitten pohdin jo huomista: Voinko mennä töihin vai pitääkö sairastella vielä kotosalla?! Pitäisikö mun mennä lääkäriin?!? Normaalisti en tällaisen flunssan takia menisi, mutta jos en töihin voi mennä niin sitten on mentävä viimeistään keskiviikkona lääkäriin, jotta saa sairaslomatodistuksen. Miten te raskaanaolevat olette flunssan kourissa toimineet? Tämmöinen tukkoinen nenä ja muut herkut saattavat hyvinkin kestää viikonkin, pitäiskö oikeesti maata kotona niin kauan? Mä olen ihan selkeästi huono sairastaja! :) 

Se hyvä puoli tässä sairastamisessa on, että on tullut tehtyä asioita, joita normaalisti lykkää, kun ei mukamas ole aikaa :) Perjantaina eräs äiti meillä töissä toi mulle pinon kirjoja,(ja yhden cd:n, jossa rentoutusmusiikkia vauvan hierontaan jne.) jotka kertovat lapsen kehityksestä ja lapsen hoidosta sen ensimmäisen elinvuoden aikana. 

Niiden tutkimiseen on ollut nyt hyvää aikaa. Todella kilttiä häneltä antaa ne kirjat mulle, kun hänellä ei itsellään ole niille käyttöä. M on lukenut niitä kanssa mielenkiinnolla ja todennut, että johan tuollainen lapsi on monimutkainen juttu! :) Ihana huomata kuinka innostuneesti hän niitä kirjoja tutkii ja esittelee sitten taitojaan mulle! :D Eilen vuorossa oli vaipanvaihto, nukkuma-asento ja kylvetys + vauvauinnit.. Mulla on täällä siis kotona malli-isukki, ei siis mitään huolta! 

Muutoin oon saanut neulottua isälleni syntymäpäivälahja villasukat ja vauvanpeittokin alkaa saada jo oikean peiton muotoa! Enää pieniä viimeistelyjä ja peitto on valmis.. sitten seuraa myös kuvia! :)

Vaikka en siis ole päässyt ulos nauttimaan mukavasta, aurinkoisesta talvikelistä, niin olen kuitenkin saanut jotain mukavaa tehdyksi täällä kotona. 

Se mitä niihin kaikkii pelkoihin tulee, joista viime kerralla kirjoittelin, en osaa sanoa juuta enkä jaata. Olen vähän yrittänyt hillitä itseäni ja olla murehtimatta asioista liikaa. Olipa niin tai näin, niin teen parhaani, enkä muuhun pysty. Olen miettinyt vähän niitä syitä miksi en välttämättä tunne niitä lapsen liikkeitä:

1) Niinä hetkinä, kun lapsi on liikkunut, en ole vain kiinnittänyt asiaan tarpeeksi huomiota.

2) Istukka kasvaa ja on vielä tuossa etuosassa, joten omalta osaltaa vähentää vauvan liikkkeiden tuntua.

3) Mulla on kuitenkin sen verran tuota vararavintoa tuossa vatsanseudulla, että en tunne niitä liikkeitä vielä.

4) Tunnen liikkeet, mutta erillä tavalla kuin ennen ja siitä syystä en ole osannut tarkastella oikeita tuntemuksia.

Joku näistä syistä toivottavasti on se oikea. :) 

Asia, jota olen myös paljon miettinyt on, että liikkuuko vauva painovoiman mukaan aina vai vain omasta tahdosta??? 

Tätä mä tutkiskelin eilen aamulla sängyllä maatessani. Jos makaan selälläni niin pystyn suhteellisen varmaksi sanomaan, missä vauva sillä hetkellä on. Yritin saada sitä lasta vaihtamaan paikkaa, jotta saisin varmuuden, että siellä ollaan vielä elossa. No eihän se sitten sillä hetkellä halunnut itseään mihinkään liikutella. Näky oli kyllä erittäin mielenkiintoinen, sillä hän oli rullannut itsensä kokonaan toiselle mahan puoliskolle ja sen pystyi hyvin näkemään mun vatsan muodosta. :)

Kuten näkyy vauveli on rullannut itsensä, mun oikealle vatsanpuoliskolle! :)

Sitten mä käänsin itseni toiselle kyljelle, (mun vasemmalle kyljelle), koska halusin testata sitä "painovoima-juttua",mutta siellä se vauveli pysyi: ns. väärän kyljen puolella painovoimaa ajatellen. Sitten vähän aikaa siinä odotettuani ja itseni makuultaan liikuteltuani se "vuori" toiselta mahanpuoliskoltani oli huomattavasti pienentynyt, joten oletan vauvan vaihtaneen paikkaa. Kysymys siis kuuluu, että voinko tuosta olettaa, vauvan liikkuvan vai oliko se vain painovoima ja mun liikkeet jotka liikuttavat sitä pikkuista siellä?

Pitkä lätinä, mutta tuota olen tässä nyt parin päivän aikana paljon pohtinut! Te pidätte mua varmasti ihan höyrähtäneenä (ja voihan se hyvin olla, että tämä 4 seinän sisällä istuskelu on tekemässä musta vähitellen höyrähtänyttä)! :D  Mutta siis pitkä virsi ja lyhyt päättely: Olen päättänyt ajatella positiivisesti, kyllä siellä on kaikki hyvin, pikkuinen kasvaa ja kehittyy. Nyt vai odotteleen 19. päivän lääkärin tarkastusta ja toivon hänen sitten sanovan kaiken olevan hyvin! :D

Nyt jatkan täällä pärskimistä ja niistämistä, toivottavasti helpottaa pian! Mukavaa viikkoa kaikille! :)

Voi vietävä...

Ihan pikainen päivitys ennen töihin lähtöä..

Jotenkin päässä liikkuu niin paljon, ettei oikein tiedä mikä on totta ja mikä, mikä puolestaan mun liioittelua ja mistä oikeasti pitäisi huolestua. Nyt on mennyt jo monen monta päivää (en osaa konkreettisesti sanoa montako) etten ole (ainakaan varmasti) tuntenut pikkuisen liikkeitä. Meillä ne liikkeet on tähän asti oikeastaan 100 % varmuudella tapahtuneet päiväsaikaan töissä, mutta ainakaan pariin päivään en voi varmaksi sanoa, että oisin jotain tuntenut. Tietysti voi olla, että en ole vain kiinnittänyt siihen niin suurta huomiota, mutta jotenkin vain tämä saa minut taas tosi epävarmaksi. Eilen menin kuoroon väsymyksestä huolimatta ihan vain siitä syystä, että siellä ne laulelot ovat aikaisemmin muutamia kertoja laukaisseet pieniä potkuja. Eilen en ole varma. Mä olen tällä hetkellä jotenkin niin epävarma, etten tiedä enää mikä on sitä oikee kutinaa ja mikä vauvan tuottamaa kutinaa...

Toisaalta yritän järjelllä ajatella ja sanoa itselleni, että tähän astikaan ne potkut eivät ole mitään erityisen järeitä olleet, eikä niin säännöllisiäkään, joten voi hyvin olla etten ole niitä vain huomannut. Mutta sitten tulee se toinen puoli ja mietin, että mutta kuitenkin olen ne aikaisemmin huomannut, niin miksi en sitten nyt! Sitten luin eilen netistä, että näillä viikoilla 20-22 istukka kasvaa paljon ja myös heikentää niiden vauvan liikkeiden tuntua. Maha tosiaan jotenkin tuntuu kasvaneen, joten ihan hyvin kyse voisi olla sitten siitäkin... Kuten sanottu en tiedä mitä ajatella. 

Parina iltana on taas ollut niitä harjoitussupistuksen oloisia tunteita, mutta onneksi ei ole olleet kivuliaita! Eli siis pitää vain toivoa, että kohdunkaula on pysynyt ennallaan ja pysyykin, jotta me päästään lentämään Suomeen! 

Ja vielä vähän murmutusta. Tällä hetkellä musta tuntuu, että olen tulossa kipeeksi. Kurkkua kutittaa ja pitää koko ajan yskiä (joka puolestaan sattuu), päätä särkee ja olo on tosi vetämätön. Mutta tänään on pakko mennä töihin, kun mulla on vanhempainkeskustelu... Plaah! Ja sitten tietysti viikonloppu vietetään kipeänä, eipä oikein huokuttele! 

No mutta nyt pää pystyyn ja vähän positiivisemmilla mielin töihin! Ei muu auta! Kyllä tämäkin tästä. Täytyy muistaa yrittää ajatella positiivisesti, niin eiköhän sekin sitten palkita. Ehkäpä vauva palkitsee ja potkaisee kunnolla! :) Sitä odotellessa toivottelen kaikille loistavaa perjantaita! :D Voikaa hyvin ja varokaa flunssa-paholaista! :)

Vuorenhuippu 20+0

(Ekaksi täytyy sanoa, että mulla on tosiaan jonkin verran ongelmia suomenkielen kieliopin kanssa!! Johtuneekohan näistä 4 vuodesta Saksassa vai olenko aina ollut näin onneton!! Mutta yhdyssanat, pilkut ja sanajärjestys on jotenkin ihan hukassa!) 

Mutta siis se siitä, koittakaahan saada selvää! :)

Tänään ollaan siis laskennallisesti puolessa välissä. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti, kun taas toisaalta mähän olen jo ollut ikuisuuden raskaana. Mutta jotenkin luulen, että seuraavat pari kuukautta menevät hujahtamalla ja sitten ollaankin jo ihan hyvissä viikko lukemissa. 

Ihanaa, puolivälin kunniaksi leivoin eilen laskiaispullia...vaikka oikeastaan mun pitäisi välttää kaikkia herkkuja, kun tuota painoa tulee niin järjettömällä vauhdilla ja määrällä... Mutta leivoimpahan kuitenkin ja hyvältä maistui! :) Pitihän mun M:lle näyttää millaisia herkkuja Suomessa laskiaisen kunniaksi syödään. Täällä Saksassa laskiaisenaika on karnevaalien aikaa ja siihen kuuluu kans monia herkkuja, mutta kyllä mun laskiaspullat voittaa ne kaikki mennen tullen! :) (karnevaaleista kerron viimeistään ensi viikolla lisää, kun ne ovat ajankohtaiset!)

Eilinen oli erittäin mukava lauantaipäivä. Herättiin aikaisin ja touhuttii kotosalla monet hoitamattomat kotityöt alta pois ja käytiin kaupassa. Sitten päätettiin vielä lähteä keskustaan shoppailemaan. Ihan tuolla keskustassa ei olla oltu shoppailemassa ties kuinka pitkään aikaan, kun se on aina, varsinkin viikonloppuisin täyteen ammuttu. Mutta tänään oli oikeastaan tosi ihana tallustella siellä väenpaljoudessa ja poiketa muutamiin kauppoihin! :) 

Mä löysin itselleni toiset mamma-farkut, mamma trikoot salille ja legginsit! Kaikki tulivat todellakin tarpeeseen! (Ainiin ja pari huivia..ne tulevat aina tarpeeseen, vaikkakin  M väittää mulla olevan aivan varmasti tarpeeksi, ainakin yhden ihmisen käyttöön! :) )Mä olen jossain määrin hulluna huiveihin, varsinkin tuollaisiin ohkaisiin. En voi kuvitellakaan, ettei mulla joka päivä olisi joku huivi kaulassa! :) Eli siis niitä tarvitsee silloin myös olla jokunen, että joka asuun on löytyy myös sopiva huivi..Eikö niin?!? :) 

Ilta vietettiin sitten ihanasti kotosalla laskiaispullista ja toisten seurasta nauttien.. Tosin se ilo loppui suhteellisen lyhyeen, sillä mä tapani mukaisesti nukahdin jo aika aikaisin sohvalle! :) Mutta jotain positiivista siinäkin, M sai katsoa juuri sitä ohjelmaa telkkarista, jota halusi! :) 

Ainiin... ja me varattiin meidän lennot Suomeen! :) 21.2-1.3! Ihana päästä käymään taas Suomessa. Nyt toivon vain, että kaikki menee hyvin ja, että lääkäri antaa 19.2 tarkistuksessa lopullisen siunauksensa lennolle! Mutta luulenpa, ettei mitään estettä reissulle tule! :)

Toisaalta mua hermostuttaa Suomeen tulo. Mä oon jotenkin niin turvonneen ja lihonneen näköinen, että jotenkin hävettää tulla... Tiedän, se kuuluu kaikki raskauteen jne. sitä mun työkaverit mulle päivittäin sanovat, mutta totuus on, että mulle on tullut enemmän kiloja, kuin mitä monelle muulle...Se ärsyttää todella paljon. Olen menneinä vuosina työskennellyt laihduttamisen saralla niin paljon ja nyt jotenkin tuntuu, että kaikki on heitetty kankkulan kaivoon. Pelottaa, että sitten vauvan synnyttyä en saa niitä tulleita kiloja mitenkään pois. 
Toisaalta taas yritän ajatella asiaa siltä kantilta, että olen niin onnellisessa asemassa, että ylipäätänsä voin saada lapsen ja olla raskaana, että ei saisi valittaa ja, että ne kaikki kilot ovat sen arvoisia... Mutta valitettavasti tunnetasolla on välillä vaikea pelata järjen kanssa samaa peliä!... 

Mutta nyt valitus sikseen.. Täytyy olla erittäin tyytyväinen, että sen vaikean alun jälkeen kaikki näyttää oikeasti nyt stabilisoituneen ja mulla & vauvalla menee hyvin. Olen päivisin suhteellisen energinen, vaikkakin se sitten illalla kostautuu väsymyksenä. (Väsymys illalla ei kuitenkaan haittaa mitään!) Mulla ei vielä ole mitään erityisiä kolotuksia missäänpäin kehoa; Selkä, nivuset ja ruuan sulatus toimivat suhteellisen ongelmitta ja muutenkin olen hyvällä tuulella. Edes mitään suuria tunnekuohuja ei ole havaittavissa. Välillä huomaan olevani aika tunteellinen, mutta sellainen olen kyllä ilman raskauttakin! :D Pissata täytyy usein ja iho on aika huonossa kunnossa, mutta sen kanssa voi hyvinkin elää! :)

Vauveliini potkii päivittäin...Välillä saattaa olla päiviä, etten ole niin ajatellut asiaa, enkä välttämättä kiinnittänyt asiaan huomiota, sitten saattaa illalla iskeä pieni paniikki, kun pelkään ettei hän siellä enää liiku. Mutta tällä hetkellä ne potkut tuntuvat vielä enemmän kutitukselta ja kuplilta mahassa, joten välttämättä aina niitä ei huomaa, jos siihen ei kiinnitä huomiota. Yritän siis aktiivisesti seurata tilannetta, mutta myös vähän hillitä omaa panikointiani! Siellä se pikkuinen kasvaa ja kehittyy. Kaikki on hyvin, kunnes toisin ilmoitetaan (ja sitä päivää ei toivottavasti tule!).

Ainiin piti vielä pistää kuva mun päivän pelastuksesta!!!

Mä olen kova cola lightin ystävä ja raskauden aikana olen joutunut todellakin vähentämään huomattavasti mun kofeiinin käyttöä. Niiden vuotojen yhteydessä lääkäri sanoikin, että tässä tilanteessa kofeiinin käyttö ois hyvä vähentää minimiin, sillä kofeiini edistää supistuksia. Mä siis olen jättänyt kofeiinin kokonaan pois. Ei kolaa!!..Yli kahteen kuukauteen ei tullut nautittua yhtään kolaa, kunnes nyt hoksasin kaupassa, että sieltä löytyy cola lightia kofeiinittomana! :D Siitäkö ilo irtosi! :) Juhuu, nyt saan taas juoda kolaa! :) Toisaalta lääkäri sanoi jo viime kerralla, että voisin ihan hyvin taas nauttia tietyissä määrin kofeiinia, mutta jotenkin en vain halua riskeerata. Ja nyt kun löysin vastaavan tuotteen ilman kofeiinia, niin ei hätää! :) 

Pienistä asioista voi tulla onnelliseksi! Onnellisuus on ihana tunne ja täytyy oikein muistuttaa itseä siitä, kuinka hyvin asiat elämässä ovat. Niitä pieniä ilonhetkiä mahtuu arkeen monia, jos vain katsoo asioita siltä kantilta. Valitettavasti sitä helposti unohtuu miettimään niitä häiritseviä tekijöitä ja siinä vääristyy helposti se kokonaiskuva. 

Nyt toivottelen kaikille mukavaa sunnuntaita, paljon ilon hetkiä ja muistakaa hymyillä! :D Minä lähden nyt hymyssä suin siivoamaan ja sitten rennosti kuntosalille vähän crossailemaan! :) Voikaa hyvin!

Jalkapalloa stadionilla! :)

Minä, todellinen jalkapalloprofi, voitin 4 pääsylippua itsevalitsemiini otteluihin. :D Viime vuoden Em-jalkapallo kisojen aikaan me osallistuttiin molemmat sellaiseen veikkauspeliin, jossa piti veikata kaikkien pelien tuloksia, kaikki puolivälieriin pääsevät joukkueet ja sitten vielä kisojen maalikunigasmaa. Osallistujia oli yli 300 ja mähän sitten tulin toiseksi :D Siinä oli M:llä monttu auki, kun ne tulokset julkaistiin! :) Mutta nyt hän pääsee sitten niihin otteluihin mun seuralaisena! 

Viime sunnuntaina oli ensimmäinen ottelu:

Yllätyin kuinka kivaa siellä sitten oikeastaan olikin. Olin ajatellut, että jossain vaiheessa mulla on jo niin kylmä, nälkä ja inhottava olo istua, että ei jaksais tuo jalkapallo enää vähempää kiinnostaa.. Mutta toisin kävin. Olin pakannut itseni niin täyteen vaatteita, kuin vain takin alle mahtui, että olo oli hyvä ihan loppuun asti. Telkkarista seurattuna jalkapallo ei ihan noin paljoa mua innosta, mutta stadionilla se oli aivan eri juttu! :) Ja tietysti jalkapallo Saksassa on vähän eri juttu kuin jalkapallo Suomessa... Täällä katsojia oli yli 60 000. Sitä on vaikea kuvitella. Se on melkein kaksi kertaa sen verran ihmisiä kuin mun kotikaupungissa Suomessa on asukkaita! :) 

Tässä kuvassa näkyy kotijoukkueen fanikatsomo

Oli siis erittäin loisto reissu. Nyt odotan jo ihan erinlaisella innolla sitä toista peliä, johon meillä vielä on liput! Se peli onkin sitten maaliskuun lopussa, viime vuoden voittajaa vastaan! :) Cool! Ehkä mussa asuu sellainen pieni saksalainen jalkapallo fani... enkä siis tarkoita pelkästään mun mahassa :D