Ihan pikainen päivitys ennen töihin lähtöä..
Jotenkin päässä liikkuu niin paljon, ettei oikein tiedä mikä on totta ja mikä, mikä puolestaan mun liioittelua ja mistä oikeasti pitäisi huolestua. Nyt on mennyt jo monen monta päivää (en osaa konkreettisesti sanoa montako) etten ole (ainakaan varmasti) tuntenut pikkuisen liikkeitä. Meillä ne liikkeet on tähän asti oikeastaan 100 % varmuudella tapahtuneet päiväsaikaan töissä, mutta ainakaan pariin päivään en voi varmaksi sanoa, että oisin jotain tuntenut. Tietysti voi olla, että en ole vain kiinnittänyt siihen niin suurta huomiota, mutta jotenkin vain tämä saa minut taas tosi epävarmaksi. Eilen menin kuoroon väsymyksestä huolimatta ihan vain siitä syystä, että siellä ne laulelot ovat aikaisemmin muutamia kertoja laukaisseet pieniä potkuja. Eilen en ole varma. Mä olen tällä hetkellä jotenkin niin epävarma, etten tiedä enää mikä on sitä oikee kutinaa ja mikä vauvan tuottamaa kutinaa...
Toisaalta yritän järjelllä ajatella ja sanoa itselleni, että tähän astikaan ne potkut eivät ole mitään erityisen järeitä olleet, eikä niin säännöllisiäkään, joten voi hyvin olla etten ole niitä vain huomannut. Mutta sitten tulee se toinen puoli ja mietin, että mutta kuitenkin olen ne aikaisemmin huomannut, niin miksi en sitten nyt! Sitten luin eilen netistä, että näillä viikoilla 20-22 istukka kasvaa paljon ja myös heikentää niiden vauvan liikkeiden tuntua. Maha tosiaan jotenkin tuntuu kasvaneen, joten ihan hyvin kyse voisi olla sitten siitäkin... Kuten sanottu en tiedä mitä ajatella.
Parina iltana on taas ollut niitä harjoitussupistuksen oloisia tunteita, mutta onneksi ei ole olleet kivuliaita! Eli siis pitää vain toivoa, että kohdunkaula on pysynyt ennallaan ja pysyykin, jotta me päästään lentämään Suomeen!
Ja vielä vähän murmutusta. Tällä hetkellä musta tuntuu, että olen tulossa kipeeksi. Kurkkua kutittaa ja pitää koko ajan yskiä (joka puolestaan sattuu), päätä särkee ja olo on tosi vetämätön. Mutta tänään on pakko mennä töihin, kun mulla on vanhempainkeskustelu... Plaah! Ja sitten tietysti viikonloppu vietetään kipeänä, eipä oikein huokuttele!
No mutta nyt pää pystyyn ja vähän positiivisemmilla mielin töihin! Ei muu auta! Kyllä tämäkin tästä. Täytyy muistaa yrittää ajatella positiivisesti, niin eiköhän sekin sitten palkita. Ehkäpä vauva palkitsee ja potkaisee kunnolla! :) Sitä odotellessa toivottelen kaikille loistavaa perjantaita! :D Voikaa hyvin ja varokaa flunssa-paholaista! :)
Voi rakas. <3 Lähettää kaiken mahdollisen onnen sinne teijän luokse.
VastaaPoista