Voi himputin himputti!!! Raskaus on kyllä yhtä odottamista! :)
Koko ajan odotetaan jotakin;
Ensin odotetaan, kuin kuuta nousevaa, niitä kahta punaista viivaa siihen raskaustestiin. Päivittäin pelätään menkkojen alkua ja toivotaan päivien kuluvan nopeammin, jotta saisi jo tehdä sen raskaustestin! Sitten tulee se hartaasti odotettu päivä, jolloin ne viivat piirtyvät siihen testiin ja alkaa todellinen odotus!
Odotetaan, että ensimmäiset 12, kriittistä viikkoa, olisivat ohi, jotta voisi (mukamas) vapaammin hengittää ja iloita raskaudesta! Aika matelee... Sitä odottaa jo innolla aikaa, jolloin ei ole kokoajan niin väsynyt ja huonovointinen. Lopulta, kaiken odottamisen, toivomisen ja epäilyn jälkeen ollaan sen maagisen 3 kuukauden rajapyykin paremmalla puolella! Nyt voi kertoa ystäville ja sukulaisillekin jo vähitellen, että meillä odotetaan! Ah, sitä hetkellistä onnen tunnetta, tuntuu kuin suuri odottaminen päättyisi... Mutta sehän on kaikki vain harhakuvitelmaa!... :)
...Sillä pelon ja ilon sekainen odottaminen jatkuu... Odotetaan seuraavaa neuvola ja lääkärikäyntiä, jotta saataisiin kuulla kaiken olevan hyvin. Odotetaan ultraa, jotta nähtäisiin pikkuinen ja kuultaisiin sydämen sykkeet. Odotetaan, että lääkäri mahdollisesti osaisi sanoa odotetaanko tässä poika- vai tyttövauvaa... Odotetaan, että todellin raskausmaha alkaisi jo näkyä, eikä näyttäisi vain lihonneelta... Odotetaan sitä, että tuntee lapsen liikkeet ensimmäistä kertaa! Jokainen päivä on odottamista.
Minun kohdallani noilla viikoilla 10-16, mä vain odotin, että päivä olisi jo ohi. Toivoin vain päivien etenevän ja lapsen pysyvän sisällä. En ikinä tule unohtamaan sitä pelon ja epätoivon tunnetta, joka mulla oli näillä viikoilla. Odottaminen tuntui niin vaikealta. Aamulla odotin iltaa, jotta päivä olisi taas ohi ja illalla aloin odottamaan aamun koittoa, jotta yöstä olisi taas kunnialla selvitty. Kaiken sen normaalin raskausodottamisen lisäksi, tuhlasin voimiani tuollaiseenkin odottamiseen! Näin jälkikäteen ajateltuna, en yhtään ihmettele, miksi olin niin poikki ja epätoivoinen. Ihminen ei voi elää vain odottaen!!!
Mutta odottaa piti ja sitä odottamista oli tiedossa vielä pidempään. Edelleen odotettiin lääkärintarkastuksia, vauvan päivittäisiä liikkeitä ja niiden puuttuminen aiheutti paniikkia. Alettiin odottamaan rajapyykin, viikko 20, saapumista ja sitä, että voi hyvällä omallatunnolla alkaa ostamaan lapselle jo tarvikkeita. Kaikki se tuli aikanaan, näin myöhemmin ajateltuna kaikki tapahtui kuitenkin suhteellisen nopeasti.
Viimeinkin koittaa päivä, jolloin alkaa äitiysloma. Mulla, käyttämättömien lomien takia, jo yli yhdeksän viikkoa ennen laskettua-aikaa. Nyt tuntuu siltä, että oikeastaan vasta siitä päivästä alkaa se todellinen odottaminen!!! Mutta mitä nämä edeltävät 8 kuukautta sitten ovat olleet??? Äitiysloma on levon ja kodinrakentamisen aikaa, mutta pääasiassa sitä vain odottaa, että se pikkuinen antaisi kuulua itsestään.
Näin pitkän odottamisen jälkeen sitä alkaa käymään jo suhteellisen malttamattomaksi, mutta miksi oikeastaan! Näin paljon aikaa itselleni mulla ei tule olemaan varmastikaan seuraavien vuosien aikana! Miksi siis en nauttisi tästä kaikesta; pitkään nukutuista aamuista, rentouttavista kylvyistä hyvä kirja seurana, rauhassa syödyistä ruuista, hiljaisuudesta ja mahdollisuudesta tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä! ... Mutta ei se vain mene ihan niin... Totta kai teen tuota kaikkea ja nautin siitä, mutta takaraivossa jumputtaa koko ajan se pieni toive (ja odotus), että jotain tapahtuisi jo...Himputin odottaminen ja malttamattomuus!
Eilistä lääkäriaikaa olin taas odottanut kuin kuuta nousevaa edelliset 2 viikkoa ja mitä mulle jäi siitä käteen... ODOTUS JATKUU!!!... Otettiin taas puolituntia sydänkäyrää, kaikki hyvin, lääkäri vilkaisi pikaisesti alakertaan ja totesi; siellä se pää odottelee "lähtötelineessään" ja ultrattiin nopeaa. Ultrauksen tulos oli sama kuin edellisellä kerralla; ei ole tulossa pientä lasta, vaan isopäinen, pitkäjalkainen ja vielä suhteellisen painavakin! Tällä hetkellä pikkuisella oli painoa 2800g eli nyt jo oltaisiin normaalin vastasyntyneen painorajojen sisäpuolella!
Ja lopuksi, kuin sokerina pohjalla lääkäri totesi, että ei tällä lapsella taidakaan olla mikään kiire ulkoilmaan!! Jee, tuonhan minä juurikin halusin kuulla!
Jatketaan siis odottamista! Jos mun oikeesti pitää vielä mahdollisesti yli 3 viikkoa odottaa, niin millä ihmeellä mä täytän päiväni... M kirjoittaa sen maisterintyötä kaiken aikaa tai sitten se on töissä. Pikkuisen huone on valmis, vaatteet silitetty ja järjestetty paikoilleen ja muutenkin kaikki valmiina. Siivotakkaan ei voi joka päivä ja kaiken hyvän lisäksi mä saan siitä hirmuisia issiasvaivoja... Ilmat ovat täällä olleet tosi huonot; sataa, sataa ja sataa...joten ei voi, eikä halua edes mennä ulos. Kaikki mahdolliset kotona olevat tuotantokaudet on kahlattu läpi ja lukeminen puuduttaa... Vali, vali.. :) Mutta odottaa pitäis siltikin! Kunpa aika menisi nopeaa! (Voi hyvin olla, että kadun vielä joskus sitä, että en osannut nauttia tästä ajasta tarpeeksi, mutta minkäs teet, kun tunne on tämä!)
Etten ihan täällä mädäntyisi, niin ensi viikolla olen päättänyt mennä mun työpaikalle vierailemaan! :D Mä tahdon nähdä mun pikkuiset lapsoset taas ja kaikki ihanat työkaverit! :) Odotan jo innolla!!
Mutta siis pääasia on, että lapsella ja mulla on kaikki hyvin! Positiivisiakin asioita löytyy paljon; saan isosta mahasta huolimatta nukuttua erittäin hyvin (10 tuntia yössä, 2-3 vessakäyntiä lukuunottamatta), pystyn kävelemään ja liikkumaan suhteellisen ongelmattomasti, eikä mulla muutenkaan ole suuremmin mitään kipuja. Pitää siis sanoa, että tämä odottaminen on loppujen lopuksi suhteellisen vaivatonta, joten mitä tässä turhia valittamaan! Jokainen päivä lapsi kasvaa ja kehittyy... Vielä tulee sekin päivä, kun se vihdoin ja viimein tahtoo ulos ja siitä iloitaan sitten entistäkin enemmän! :)
Jos ei mulla tällä päivälle muuta tekemistä ole, niin nyt otan tehtäväkseni iloita näistä kuukausista, jotka olen saanut tätä pikkuista jo kantaa sisälläni. Jokaisena odotettuna päivänä sisälläni on kasvanut ihme, joka pian on valmis tulemaan ulos. Takana on melkein 37. viikkoa ja edessä on vielä muutama viikko, niistäkin selvitään! :) Mukavaa päivää kaikille, käyttäkää vähemmän aikaa odottamiseen ja enemmän hetkessä elämiseen! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti