Ilo! Älkää ottako multa tätä iloa pois!!!

Olen iloisempi ja onnellisempi tällä hetkellä kuin yhtenäkään päivänä viime kuun aikana! Tämä tunne on jotenkin vain niin ihana! ... 

Kelataanpa vähän taaksepäin, niin pääsette kaikki kärryille että, mitä täällä vouhotan! :D

...23.12 ajettiin sitten M:n vanhempien luokse etelä-Saksaan. Matka meni oikein mukavasti, mulla oli sellainen sairasautokuljetus :D Vänkärin puolen tuoli oli aivan makuuasennossa ja siinä mä sitten matkustelin sen melkein 4 tuntia. Mua jännitti itseä, mitä jos jotain tapahtuu, mutta kun siinä päästiin vauhtiin, niin hyvinhän se matka meni! Ei edes tullut huono-olo, kuten olin pelännyt ja kuten mulle normaalisti autossa tulee! Kaikki meni siis oikein täydellisesti. 

Oli ihana päästä sitten vihdoin viimein perille. Siellä meitä odotti M:n kaksoisveli, joka oli ihanasti ajatellut mua ja kantanut takapihan auringonottotuolin keskelle olohuoneen lattiaa, laittanut takkaan tulen, että se mukavasti lämmittää siinä vieressä ja vielä tuonut peittoja tuolin peitoksi, ettei se ole niin kova ja kylmä. Se oli siis tarkoitettu mulle! :D Voi herttaista! Hän oli ajatellut, että siinä istuessani mä pystyn näkemään kaiken mitä ympärillä tapahtuu, pystyn ottamaan osaa keskusteluun ja muutenkin olemaan kaikessa mukana! Olin otettu! Ja tuoli toimi juuri loistavasti. :) 

Silloin 23.12 iltana tuli sitten M:n isä, naisystävänsä kanssa syömään. Alunperin oltiin suunniteltu Mongolialaiseen ravintolaan menemistä, mutta vaihdettiin suunnitelma sen kaltaiseksi, että mäkin pystyin ottamaan osaa. Elipä... M ja sen veli S kokkasivat meille tortilloja, joita syötiin sitten koko porukalla. M:n isä oli otettu, että saa poikiensa kokkaamaa ruokaa elämänsä ensimmäistä kertaa! :D Ja hän sai myös tietää tulevansa ukiksi (tai siis saksalaisittain opaksi) kesäkuussa, mikäli kaikki hyvin menee! Syvä hiljaisuus! Uutinen veti tulevan ukin aivan sanattomaksi! Mutta pienien kakistelun jälkeen tuli todellinen ilo! Sen pystyi todellakin tuntemaan, kuinka ylpeä hän uutisesta oli! Ihana hetki! 

Jouluaaton vietin suhteellisen pitkälti siinä aurinkotuolissa maatessa :D Mutta tunnelma oli juuri oikea. Syötiin M:n äidin tekemää ruokaa, jaettiin lahjoja ja kahviteltiin! Tuli ihan jouluolo, mikä tärkeintä! Ja muutenkin huomasin, että ajatukset olivat paljon positiivisempia ja tunsin taas jotenkin eläväni. Ei ollut niin paljon aikaa murehtia kaikkea ja muutenkin oli seuraa! M:n äidin kanssa juteltiin paljon kaikenlaista; raskaudesta ja elämästä muutenkin. Oli tosi mukavaa! Illalla S lähti sitten perinteiseen jouluaaton viettoon isoäidin luokse. Jouluaattoillan ohjelma alkaa aina yhteisellä syömisellä. Siellä on niin paljon porukkaa aina, että me todettiin olevan parempi, että me tullaan vasta sen ruokailun jälkeen. En kuitenkaan olisi saanut istua niin kauaa kuin tarve olisi vaatinut. Joten sovimme S:n kanssa, että hän soittaa kun ruokailut on ruokailtu, niin me tullaan sitten juuri ennen lahjojen jakoa! :D Homma toimi paremmin kuin hyvin! 

Siinä iltasella ajeltiin vielä isoäidin luokse vastaanottamaan Christkind (kristuslapsi), joka tuo paketit! Erittäin kaunis hetki. M:n mummolassa soittaa ensin ne pienimmät serkut nokkahuilua ja sitten lauletaan kaikki yhdessä jouluyö juhlayö, jonka jälkeen jokainen toivottaa jokaisella hyvät joulut! Kaunis tapa! Sitten jokainen voi etsiä huoneesta oman lahjakasansa ja availla paketteja! :D Siinä vaiheessa me sitten kerroimme koko suvulle, että ensi vuonna meitä on yksi enemmän. Kaikilta tuli oikein sydämellinen vastaanotto, erityisesti M:n isoäiti oli todella otettu, että saa tämänkin vielä elää! Sitten M:n isä raivasi mulle sohvalta tilaa, jossa sitten sain maata koko illan! :D M:n isä oli niin herttaisen huolissaan! Hänen isällinen vaistonsa selvästikin oli herännyt! Hirmu pitkäksi aikaa emme jääneet joulua juhlimaan, mutta oli oikein ihana aatto! 

Saatiin oikein mukavia joululahjoja... Jotain jopa Suomesta....

Muumimuki- ja mariskoolikokoelmat saivat jatkoa! :D

Joulupäivänä mulla oli ensimmäistä kertaa raskauden aikana äärettömän hirveä päänsärky. Jo yöllä, kun kävin vessassa ajattelin, että mun pää räjähtää. Himputti sentään, kun sattu, mutta onneksi se ei sitten päivällä ollut ihan kokoaikaista vaan ennemminkin sellaista aaltoilevaa. Joten me mentiin mukaan M:n isäpuolen isovanhempien luokse syömään. Sielläkin mulle oli tuotu sellainen puutarhatuoli, jonka sain puoli-istuvaan asentoon, jotta pystyin vähän kauemman aikaa nauttimaan muiden seurasta. Mutta ajoittainen päänsärky kyllä häiritsi vähän, joten jätimme visiitin taas vähän lyhyemmäksi. Ilta meni erittäin rattoisasti nauttien joulupukin antimista....namm.....

Pako, mozartin kuulien maustamana!

Meidän suunnitelman mukaan oltaisiin ajettu jo joulupäivänä sitten takaisin kotiin, mutta koska kaikki oli mennyt niin hyvin ja muutenkin mun mieliala oli siellä paljon parempi kuin pitkään aikaan kotona, me päätettiin jäädä vielä yhdeksi yöksi. Tapaninpäivänä sitten lounastimme vielä anoppilassa gurmee ankkaa ja kahvittelimme, jonka jälkeen meidän kotimatka sai alkaa.

Onneksi molemmin suunnin vältyimme ruuhkilta, joten päästiin ongelmitta kotiin. Kotiin tultua jotenkin mun mieliala laski sanantien. Jotenkin tuntui taas, että joka paikkaan sattuu ja muutenkin varmasti joku on lapsella vialla... 

Eilen sitten oli jonkin verran tuntemuksia vatsan seudulla ja mä olin täällä jo ihan maani myyneenä. Olin hetkittäin jo jotenkin ihan varma, että se lapsi ei elä enää ja nyt mun on sitten kerrottava koko suvulle, että mitään lasta ei tulekaan. Sitten kaiken hyvän lisäksi tuli sellaisia harjoitussupistuksia. Ne ei onneksi sattuneet, mutta mukavaksi tunteeksikaan sitä ei kyllä voi kuvailla. Eilinen päivä meni sitten taas kokonaan sohvalla, itsesäälissä rypien! 

Onneksi tänään mulla sitten oli taas lääkäri, joten pääsin vähän purkamaan tuntemuksia ja saamaan varmistusta tilanteelle! 

Eli vauveli on kasvanut huimasti... Enää ei saatu koko tyyppiä alakautta ultrattua vaan saatiin katsoa jo vatsan päältä. Kohtu ja istukka ovat kasvaneet oikein mallikkaasti, ei mitään hematoomia tai muuta poikkeavaa nähtävissä. Kohdunsuu ei ole auki, vähän pehmentynyt, kuten jo viime kerralla, muuta viime kerrasta ei ole tapahtunut mitään muutosta. Vauvalta löytyy kaikki elimet ja raajat, aivan kuten pitääkin. Eli kaikki täydellisesti. Lääkäri totesi, että vauva on päättänyt selvitä ja sen hän tekee! Eli ei enää vuodelepoa, vaan voin hiljalleen aloittaa normaalielämän. Ei tietystikään urheilua, eikä saa mitään nostaa, mutta muuten normaalisti elää ja olla! Mä pääsen 2.1 töihin! Täytyy katsoa, että miten siellä sitten kaikki lähtee rullaamaan, sillä en saa nostella lapsia, mutta kyllä sitä jotenkin selvitään! Olen niiiiiiin onnellinen, että kriittinen vaihe on ohi, kaikki näyttää olevan paremmin kuin hyvin ja että saan ainakin hetkeksi normaalimman raskauden! :D 

Ainiin... ja saatiinhan me vahvistus meidän oletuksille! Niin varmasti kuin tässä vaiheessa voi sanoa, niin meille on tulossa poika! :D Sellainen tunne meillä on kyllä ollut jo oikeastaan koko ajan! Oltiin M:n kanssa jo aikaisemmin ultrassa jopa näkevinämmekin jotain! :D 

Eli meillä siis aloitetaan sunnuntaina 16.raskausviikko vihdoin taas hyvillä mielin. Tämä tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä. Osaan taas arvostaa sitä, kun kaikki on hyvin! Nyt suurin toiveeni onkin, että multa ei oteta tätä iloa ja onnellisuuden tunnetta pois. Toivottavasti kaikki kääntyy nyt hyväksi ja voidaan odottaa lasta onnellisin mielin! Tällä hetkellä olen niin kiitollinen, ettei sanotuksi saa!

Kiitos kaikille mukana elämisestä! Ilman teitä olisi kaikki niin paljon vaikeampaa! <3