Päivä kerrallaan...

"Eteenpäin mennään": sanoi mummo lumessa!... 

Tällä periaattella mennään täällä. Jokainen päivä eteenpäin on voitettu päivä ja tietysti luottamus & toivo palautuu yhä enemmän. Totta kai hetkittäin tulee edelleen paljon niitä epäuskon tunteita, mutta ennen kuin mitään on toisin todistettu on toivoa! 

Olo on ollut sunnuntain jälkeen suunnilleen stabiili; ei vuotoja, ei kipuja. Rauhassa olen maannut vuoroin sohvalla, vuoroin sängyllä. On tullut luettua, katottua telkkaria ja seilailtua internetissä. Vakaasti olen päättänyt, etten goolettaisi enää mitään oireita tai muita, kun ne saavat mut vain suunniltani huolesta. Yritän  pysyä siinä päätöksessä, että jokainen päivä on eteenpäin ja eteenpäin täällä mennään, hitaasti mutta varmasti. Toivottavasti mitään suuria takapakkeja ei nyt tulisi, että saisin taas vähän kasattua itseäni. Eli siis kaikki positiiviset ajatukset ovat enemmän kuin tervetulleita! :D

 

Tiistaina tosiaan mun oma lääkäri vielä soitteli ja sanoi oikeastaan sen saman, minkä se toinen lääkäri oli jo maanantaina sanonut! Hän uskoo ja toivoo, että tilanne ei ole kriittinen, siitä vähän kertoo sekin, ettei hän kokenut kiireelliseksi tutkia tilannetta sen enempää, vaan menen 28.12 sitten vielä tarkistuttamaan, että olen valmis menemmän töihin 2.1.Kysyin häneltä voiko vuoto johtua siitä istumisesta siellä kauneimmisssa joululauluissa ja hänen mukaansa se ei voinut johtua siitä, sillä vuoto oli ruskeaa, vanhaa vuotoa. Mistä vuoto johtui, ei voi tietää, mutta varmaa on, ettei se tuoretta ollut. Eli hänen mukaansa saan vähän liikkua ja istua, max tunnin asentoja vaihdellen ja jalkoja nostellen. Tosin en vielä oikein hirmuisesti uskalla... Jos ei ole pakko, niin pysyn vielä täysin makuuasennossa. Magnesiumia juodaan edelleen, että kohtu pysyisi rentoutuneessa tilassa ja muutoin mennään suhteellisen samoilla ohjeilla, kun tähän astikin: ei seksiä, pitää ottaa rauhassa, ei saa nostella mitään ja paljon vaakatasossa vietettyjä hetkiä! Tämän reseptin tunnen jo, joten ei ongelmia! 

Tosin pikkuhiljaa alkaa vähän kaatua seinät päälle. Olo tuntuu välillä niin vangitulta. M tulee ja menee (kouluun, töihin, kauppaan jne..) ja mä makaan täällä sohvalla odottamassa. Aamusta iltaan odotan, milloin mitäkin... Ekaksi odotan, että posti tulisi ja toisi mukanaan jotain kivaa ja mielenkiintoista.. Sitten odotan, että tulee aika syödä...Tekemistä sekin.. Sitten odotan, että M tulis edes käymään kotona, sitten odotankin jo, että ois tarpeeksi myöhänen, että vois mennä nukkumaan ja tulis uusi aamu ja yksi päivä olisi taas eteenpäin. Nyt tällä tavalla on menty jo yli 2 viikkoa, alan tosiaan tuntea meidän sohvan läpikotaisin.

Tällä hetkellä stressaan suunnattomasti joulua. En tiedä, mitä tekisin. Päätöksen tekeminen ei ole koskaan ollut mun vahvuuksia, mutta nyt sen päätöksen tekeminen on vieläkin vaikeampaa... Ongelma on siis vastaavanlainen: 

Meidän alkuperäisenä tarkoituksena oli mennä M:n porukoiden luokse jouluksi. Meillä on siis vuorovuodet, missä joulu vietetään ja tänä vuonna on hänen perheensä ja sukulaisensa vuorossa. Tarkoitus oli mennä sinne 22.12-27.12.. Suunnitelmissa oli paljon sukulointia ja syöminkiä... Mitä tehdä nyt kun en voikaan istua, enkä muutoinkaan juuri mitään. Ensinnäkin automatka on melkein 4 tuntia, joten ei voi vain pikaisesti pistäytyä. Automatkan istuminen vielä onnistuisi, sillä autossa istuimen saa melkein makuuasentoon, joten siinä ei mitään ongelmaa tai sitten makaa takapenkillä... 

Sunnuntaina olin vuodon jälkeen varma, että mä en lähde mihinkään. Jos kerran menen tunniksi johonkin laulamaan ja samantien alkaa vuodot, niin en tasan varmasti ota sitä riskiä, että lähden sinne istumaan ja menetän sitten siitä syystä vielä tämän lapsen. Nyt sitten pikkuhiljaa, kun olo on taas tasoittunut, en tiedä pitäiskö sitä sittenkin mennä... kun oikeastaan mieli tekisi mennä.

Ollaan siis lyhennetty visiitti max. 23.12 iltapäivästä-25.12 iltapäivään... Ja ravintolaruokailut ollaan jo kokonaan peruttu ja sanottu, että jos me tullaan niin ne ruokailut täytyy järjestää niin, että mä voin maata sohvalla... Eli siis 23. ei ois mikään ongelma, makaisin autossa ja siirtyisin siitä sohvalle. Aattoilta vietettäisiin M:n isoäidin luona, jonne tulee koko suku. Ollaan mietitty, että ei mentäisi ruokailuun ollenkaan mukaan, koska se on istumista ja se ei ole mahdollista toteuttaa sohvalla istuen.. vaan mentäisi vasta siihen ns. vapaamuotoisempaan ohjelmaan mukaan, jolloin Christkind (meillä joulupukki) tulee ja sitten sen seremonian jälkeen lähdettäisiinkin sitten jo pois..eli tosi lyhyellä kaavalla mentäisiin.. Eli periaatteessa saisin pidettyä noi istumiset tosi minimissään...mutta totta kai sitten tulee enemmän sellaista muuta toimintaa..Siellähän mun ois vähän laitettava itteäni, mikä tarkoittaa myös seisomista jne... ja oon vain miettinyt, että pelkäänkö tuota tilannetta sen verran kuitenkin, että se stressaisi liiaksi mun kehoa ja sitä kautta myös tota lasta... 

Eli kysymys kuuluukin: mennäkö vai jäädäkö kotiin. Kotona olo olisi tietysti stressitön, mutta myös erittäin masentava. Joulu M:n kanssa kahdestaan sohvalla, ilman mitään joulutunnelmaa tai -ruokaa. Telkkaria töllöttäen ja varmasti itkien. Vai sitten pieni stressi, mutta vähintäänkin ihmisiä ympärillä...?? Mutta sitten jos jotain sattuukin, niin en varmastikaan anna itselleni koskaan anteeksi, että lähdin.. Vaikkakaan ei voi tietää, että jos jotain tapahtuu, että oliko se vain niin määrätty ja olisi tapahtunut joka tapauksessa! Näiden ajatusten kanssa olen nyt kamppaillut pari päivää, enkä ole päässyt puusta pidemmälle. M:lle tietysti olisi tärkeää päästä käymään kotona jouluna, mutta hänkin sanoo, että me mennään vain jos mä oikeesti haluan.

Vaikeita päätöksiä... Viimeistään lauantaina ois sitten päätettävä, että mitä sitä sitten tekee!... 

Mutta muuten täällä tällä hetkellä kaikki hyvin ja toivottavasti niin pysyykin. Yritän vain olla miettimättä liikaa sitä, mitä kaikkea voi tapahtua ja miten pitkä matka tässä on vielä edessä, ennen kuin se pikkuinen nyytti tosissaan mahdollisesti olisi sylissä. Päivä kerrallaan!