Takana on varmasti yksi vaikeimmista viikoista taas piiiiitkään aikaan! Edellisen päivityksen jälkeen on taas ehtinyt tapahtumaan paljon, ainakin pään sisällä!...
Eli..Edellisen päivityksen olin tehnyt sen oman lääkärin tarkastuksen jälkeen. Siellä oli kaikki "hyvin", lääkäri oli sanonut, että hän näkee yhden hematooman (vai mikä niitten nimi nyt onkaan, tarkoitan kuitenkin "verikertymää" kohdussa) ja sen pitäisi vielä tulla ulos. Eli siis pientä vuotoa oli vielä tiedossa, mutta lääkäri oli myös sanonut, ettei vuoto saisi olla kirkkaan väristä. Torstai meni ilman mitään ja perjantai meni hyvin. Perjantai iltana nukahdin sohvalle, josta M herätteli mut joskus yhdentoista aikaan, että mentäisi nukkumaan. Olin pesemässä hampaita, kun jotenkin vatsa veti kivi kovaksi. Mulle tuli aivan karmiva tunne ja painelin vessaan. Päässä hoki vain: älä vuoda, älä vuoda... Mutta niinhän sieltä vaan tuli paperiin kirkkaan punaista vuotoa. Ei onneksi yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla ja se jopa rauhottui heti sen jälkeen. Mutta päässä mulla pyöri. Olin ulospäin yllättävän rauhallinen. Makasin sohvalla selälläni ja pitelin käsiä vatsan päällä; mä olin varma, että nyt meidän "ihme" muuttuu taivaan ihmeeksi. Makasin ja odotin. M hermoili vieressä...Mulla oli jotenkin sellainen tunne, että jos se on tapahtuakseen, niin nyt se tapahtuu. Olin äärettömän surullinen. (olen sitä edelleen, kun tätä kirjoitan, mutta erillä tavalla!)
Mä en tiedä mistä mä sen voiman sain, mutta sanoin M:lle, että nyt meen vessassa käymään ja sitten mennään nukkumaan. M oli hieman kauhuissaan, etten aikonut mennä sairaalaan.. Mutta ajattelin vain sillä hetkellä, että ei ne kuitenkaan mitään pysty tekemään, mielummin odotan aamuun ja katson tilanteen uudelleen. Ja jotenkin sain jopa nukuttua. En voi ymmärtää, mutta nukuin suhteellisen hyvin aamu kahdeksaan, jolloin laitoin itseni kuntoon ja ilmoitin M:lle, että nyt lähdetään sinne sairaalaan.
Mentiin ja päästiin erittäin hyvän gynekologin vastaaanotolle, joka antoi meille runsaasti omaa aikaansa, vaikka sillä oli ilmeisesti todella monta synnytystä parhaillaan käynnissä. Hän ultrasi ja tarkkaili ja selitti... Lopputulos oli seuraavanlainen:
1) mulla on 0- veriryhmä, joka on suhteellisen harvinainen ja sen negatiivisen merkin vuoksi, mun veri saattaa lapsen vereen koskiessaan ruveta rakentamaan ns. "vasta-ainetta", sitä vauvaa vastaan. Eli yrittää poistaa väärää verta mun kehosta, koska jos 0- vereen yhdistetään muuta kuin 0-, se on hengenvaarallista!... Eli siis sain kivuliaan piikin lonkkaani, joka estää mun veren touhuamasta mitään tätä vauvaa vastaan.
2) kohdun sisäsuu oli hieman avautunut (noin 1cm). Mutta mun kohdunkaula on 4cm, joten siellä oli vielä tarpeeksi paikat kiinni, vaikkei sen kohdunsuun avautumista ikinä kovin hyvällä katsotakaan.
3) mun kohtu on ns. sydämen muotoinen. Asialle ei voi tehdä mitään, eikä se haittaa mitään..Ainoastaan voi aiheuttaa sen, että on vaikea tulla raskaaksi. (Meillä onnistui ensimmäisellä yrittämällä, joten ei voi kuin olla onnellinen!)
4) se kaikkein tärkein! Vauva liikkui oikein vilkkaasti, sydän löi vahvasti ja hänellä on kaikki oikein hyvin! Tässä vaiheessä pääsi todellinen itku!!! Huojennus, mutta samalla hirmuinen huoli!
Lääkäri vastaili kaikkii kysymyksiini erittäin huolellisesti ja antoi positiivisen ennusteen. Mutta nun pitää maata! Ei minkäänlaista liikettä pariin päivään. Hän määräsi magnesiumia, jonka pitäisi rentouttaa kohtua ja vuodelepoa! (Vaihtoehtona oli jäädä sairaalaan makaamaan, mutta sain lähteä myös kotiin makaamaan, jos vain lupaan olla tekemättä yhtikäs mitään. M sanoi, että hän kahlitsee mut sohvalle, etten pääse liikkumaan, joten eiköhän voida lähteä kotiin!)
Lauantain, sunnuntain ja maanantai makasin. Uskalsin hädin tuskin kääntyä selältä mahalleni. Aika mateli, itketti ja päässä viuhasi tuhat ajatusta. Yritin hokea itselleni, että lääkäri sanoi, että on oikein hyvät mahdollisuudet, että tämä raskaus jatkuu normaalisti loppuun asti, mutta jotenkin on/oli erittäin vaikea saada itsensä vakuuttuneeksi ajatuksesta! Paino tippui ja omat ajatukset vain pahenivat. Mä olin jotenkin jo ihan varma, että vatsassani ei elä enää mikään. (Jopa tän ajatuksen kirjoittaminen tuntuu pahalta ja satuttaa!) Mutta pitää ajatella positiivisesti, sitä M hoki mulle kaiken aikaa. Vaikka siinä meni kolme päivää ilman mitään vuotoja, silti oli vaikeaa luottaa!
Tiistai iltapäivällä mulla oli tarkastus omalla lääkärilläni. Mä tärisin jo sinne mentäessä! Pelkäsin kuin pieni lintunen! Pulssi oli varmasti vähintään 150. Onneksi ensimmäistä kertaa siellä ei ollut jonoa ja pääsin samantien vastaanotolle.
Diagnoosi:
1) VAUVALLA KAIKKI HYVIN! Sydän löi, hän liikkui paljon, napanuorassa näkyi selkeästi pulssi, lapsi on juuri viikkojen mukaisesti kehittynyt. Hän oli jopa kasvanut viikonlopun aikana melkein 2 cm! :D
2) Lääkäri sanoi, että sen mukaan mitä hän näkee, kohdunsuu ei ole avautunut. Hänen mukaansa se on vain pehmentynyt, mutta ei avautunut... Tiedä sitten mitä siellä oikeasti on, tai ei ole tapahtunut.. mutta ei se ainakaan pahempaan suuntaan ole voinut mennä, jos ei sitä edes näe.
3) sen kohdun muodon suhteen ei tarvitse hätäillä.
Lääkäri kirjoitti mut täksi vuodeksi sairaslomalle, eli siis yhden työviikon lisää ja sanoi, että ota oikein rauhallisesti. Hän ei määrännyt mua enää täydelliseen liikkumakieltoon, mutta max puolituntia istumista tai seisomista... Ja vuoden alusta voin mennä rauhallisesti töihin ja 8.1 katsotaan sitten uudemman kerran. Hänen mukaansa kriittinen aika pitäisi olla ohi. Kohdussa ei näy mitään hematoomaan viittaavaa, ei siis pitäisi vuotaa enää!
Luulenpa, että jos tilanne olisi todella kriittinen, niin hän olisi ottanut tarkistusajan lähemmäs...nyt siihen kuitenkin on melkein se kuukausi. Eikä hän ois päästänyt mua vuoden alusta töihin. Sen töihin menon suhteen olen vielä tällä hetkellä suhteellisen pelokas, mutta toivon, että nämä pari viikkoa vielä tässä välissä valavat muhun vähän erinlaista luottamusta! Tällä hetkellä pelkään vähän nousta pois sohvalta ja tehdä jotain. Jotenkin samantien mulla on hirveän huono omatunto ja pelko! Pään sisällä työstän tätä varmasti vielä pitään, vaikka tällä hetkellä tilanne onkin suhteellisen stabiili. Vuotoja ei ole ollut ollenkaan yli viikkoon, ei kipuja, eikä mitään muutakaan tavallisuudesta poikkeavaa!
Nyt siis kaikki mahdolliset peukut pystyyn, rukoukset yläilmoihin ja positiiviset ajatukset ovat tervetulleita! :D
Kyllä me luotetaan ja toivotaan, että kesäkuussa täältä syntyy meidän "ihme"!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti