sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

27+0

Uusi raskausviikko alkakoon! :) Muistan niin elävästi, kuinka silloin joulukuussa sohvan pohjalle vajotessani ajattelin, että jos joskus päästään sinne 28. viikolle niin ollaan todellisia voittajia! Luin silloin, että niiltä viikoilta eteenpäin lapsella on hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä, jos päättäisi tulla ulos! Silloin se tuntui loputtomalta taivaalta... En olisi mitenkään jaksanut uskoa, että kaikki menee niin hyvin, että pääsen tämän tekstin tänne kirjoittamaan! Mutta nyt erittäin onnellisena ja kiitollisena kirjoittelen täällä ja muistelen sitä vaikeaa ja opettavaista aikaa, jolloin kaikki oli niin epävarmaa. Kaikesta ollaan selvitty ja eteenpäin mennään. Ei voi kuin olla erittäin kiitollinen! Kiitos kaikille mukana elämisestä, tukemista ja uskomisesta! Jatketaanhan samalla tavalla eteenpäinkin, nyt olisi vielä muutamia viikkoja edessä! :) 

Tämä viikonloppu on mennyt pääasiallisesti kotosalla paikkoja järjestellen. M oli eilen koko päivän muuttoapuna, musta ei tällä hetkellä ole paljoakaan apua muutossa, joten oli varmasti parempi pysyä poissa tieltä. Mä päätin käydä todella pitkästä aikaa kuntosalilla vähän crossailemassa. (Alkaa todella huolestuttamaan tämä painonnousu!...mutta ei voi mitään, sitten kun lapsi on turvallisesti ulkona niin aletaan työstämään oman painon saralla!) Oli oikeastaan ihan rentouttavaa tunnin verran crossailla, mutta huomaan edelleen, että ne vuodot siellä alkuraskaudessa (kenties liiallisesta kehon rasituksesta johtuneet) ovat jättäneet unohtumattomat jäljet... Kyllä sitä huomaa jännittävänsä vähän turhankin paljon ja miettivänsä, mitä kaikkea voi taas tapahtua. Onneksi mitään ei ole tapahtunut ja olo crossailun jälkeen oli erittäin hyvä. 

Tänään onkin sitten taas se pieni pesänrakentaja nostanut päätään. :) Aamusta asti olen touhunnut kuin hullu tämän asunnon parissa... Normaalin siivouksen ohella ollaan jo vähän muuteltu huonekalujen paikkoja siihen suuntaan, mitä ne tulevat olemaan, kun saadaan vauvan huonetta enemmän laitettua. M joutui luopumaan omasta työhuoneestaan ja istuskelee nykyisellään koneensa kanssa meidän olohuoneessa! :) Verhoja on tänään pesty ja lyhennetty sekä pari ikkunaakin on kokeneet taas pesuaineen pehmeän kosketuksen! :) Talvivaatteita on raahattu kellariin ja muutenkin ollaan tehty todella tilaa pikkuiselle! 

Ihana huomata, että viimeistään edes tässä vaiheessa raskautta mulle tulee se tunne, että on energiaa tehdä jotain. Olen ollut suhteellisen väsynyt koko raskauden ajan, mutta nyt on päivisin suhteellisen energinen olo. Arkipäivinä olen kyllä töitten jälkeen niin poikki, että jopa tiskikoneen tyhjennys on lähes tulkoon mahdoton tehtvä...Mutta täytyy nyt sitten ottaa koko hyöty irti niistä päivistä, kun energiaa tuntuu riittävän.. koskaan ei tiedä, kuinka kauan tätä energistä oloa jatkuu. Toivottavasti vielä pitkään!

Alkavalla viikolla olisi tarkoitus tilata vauvan sänky ja käydä katsomassa (ostamassa) vaunut... Katsotaan kuinka paljon me todellisuudessa ehditään ja saadaan aikaiseksi! :) 

Nyt pyhitän tämän loppu illan vielä hyvällä omalla tunnolla telkkarille ja löhöilylle! Mukavaa iltaa ja uuden viikon alkua kaikille! :)


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta teijä viikonloppu. Mukavaa viikkoa ja tsemppiä viimesiin työviikkoihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! <3 Ihanaa viikkoa sullekin, odotan täällä jo innolla koska tulette! Enää ei kauaa! :) <3

      Poista