Taas on viikko vierähtänyt edellisestä päivityksestä... Ei kuitenkaan syytä huoleen, hiljaisuus johtuu töiden paljoudesta, ajan puutteesta ja saamattomuudesta!
Meillä oli viime viikolla töissä vanhempainiltaa ja koulutuksia, olin jopa koko lauantaipäivänkin töissä. Oli suhteellisen rankka viikko, varsinkin heti loman jälkeen. Ei siis tietoakaan mistään pehmeästä laskusta! Mutta nyt sekin on sitten takanapäin ja seuraavat koulutuspäivät erittäin kaukana tulevaisuudessa! *Sisäistä ja ulkoista hymyä!*
Viime viikko meni siis täysin arkeen totutellessa. Lasten ja työkavereiden näkeminen oli todella mukavaa, mutta nyt alkaa jo pikku hiljaa huomaamaan, kuinka päivä päivältä työnteko tämän mahan kanssa alkaa käydä raskaammaksi. Liikkuminen koko päivän tuolla lattia tasolla ei olekaan enää ihan niin onglematonta ja mukavaa. Huomaan, että hetkittäin on tosiaan läsähdettävä sohvalle ja haukattava rauhassa happea. Lapset ovat ihan innoissaan kasvavasta mahasta ja kyselevät aktiivisesti vauvan vointeja... Jotenkin niin suloista. Pienet kädet yrittävät tunnustella lapsen liikkeitä mahan päältä ja innostuvat jokaisesta nykähdyksestä, useimmiten en viitsi heidän intoaan pilata kertomalla, että tosi asiassa heidän havainnoimat "nykähdykset" ovat useimmiten mun sydämen lyöntejä tai vatsan kurnintaa! :D
Tällä viikolla ovat monet vanhemmatkin vihdoin uskaltautuneet kyselemään raskaudesta ja onnittelemaan. Suhteellisen kauan he ovatkin jo odotelleet, kuitenkin ollaan jo 7. kuukaudella ja viimeinen työpäivänikin on jo ihan kulman takana (17.4)! Tosin yksi äiti sai mut jopa tällä viikolla sanattomaksi ihmettelemällä, että mihin mä oikein olen lähdössä, kun on kuullut mun lähtevän. Kerroin sitten, että äitiyslomallehan sitä olen menossa ja hän kummasteli, että olenko mä raskaana... Hei anteeksi vain...Hieman kommentti loukkasikin, kun en kuitenkaan koe normaalisti olevani näin mahakas, kuin tällä hetkellä! Mutta huumorilla otin kommentin!
Mahan asukki on erittäin aktiivista sorttia. Ne huolet niistä liikkeiden puuttumisista ovat tällä hetkellä historiaa. Pikkuinen liikkuu ja potkii niin paljon tällä hetkellä, että välillä pelkään mahanahkani repeävän! :) Potkuja tulee sinne sun tänne ja välillä sellaisella voimalla, että oksat pois! :) Mutta jokainen liike on mulle vain merkki siitä, että elossa ollaan ja voimia löytyy, joten toistaiseksi ainakin iloitsen vielä jokaisesta potkusta! Taitaa lääkärin jutuissa olla tosiaankin perää, sillä hän on sanonut jo ihan alusta asti, että täällä on aktiivinen kaveri tulossa...ja siltä se tällä hetkellä todella tuntuu! :)
Olikohan se viime viikon maanantai iltana, kun maattiin sändyssä ennen nukkumaan menoa ja M sai kokea ensimmäiset kunnolliset potkut! Se oli erittäin liikuttava hetki. M:n silmissä kiilteli kyyneleet, kun pikkuinen pisti parastaan ja tuikkaili erittäin kovia potkuja M:n kättä vasten. M totesi, että tässä oli hänen ensimmäinen konkreettinen kommunikointi meidän pienen kanssa. Nyt viime ja tän viikon aikana M onkin saanut kokea näitä potkuja jo useamman kerran ja on todella innoissaan.
Varmasti miehille koko raskauden käsittäminen on vaikeaa, kun itsellä ei ole mitään sellaisia konkreettisia todisteita siitä, mitä siellä vatsassa oikein tapahtuu.Itse ei voi tuntea mitään, eikä oikein käsittääkkään. M kuvaili alkuraskautta näin: "erikoisia, hämyisiä kuvia paperilla, paljon tunteita, joita ei voi selittää, eikä ymmärtää ja kiukutteleva, väsynyt tyttöystävä!"... Ja kun sitten vihdoin tulee jotain käsin kosketeltavia todisteita siitä, mitä oikeasti siellä mahan sisällä tapahtuukin, niin se hetki on M:n mukaan sanoin kuvaamattoman liikuttavaa ja hämmentävää...tuohon kommenttiin yhdyn täysin!
Siltä osin täällä on siis kaikki erittäin hyvin. Maha kasvaa ja mun vauhti hidastuu, kaikki vaikuttaa siis erittäin normaalilta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti