38+1

Niin se vain päivät kuluvat ja viikot vaihtuvat uusiin! :D Tänään voi jo sanoa,että ensi viikolla meillä on laskettuaika.. Hurjaa ja jotenkin tosi uskomatonta. Sitten on 40 viikkoa kulunut, kaikkien ihanien ja vaikeiden hetkien jälkeen koittaa se päivä, jota on jo hartaasti odotettu! Tuntuu jotenkin ihan utopiselta, mutta hyvältä! 

Totta kai mä todella toivon, että pikkuinen päättäisi tulla jo aikaisemmin ulos, mutta toisaalta mikäs tässä odottaessa, jos hänellä on vatsassa hyvät oltavat. Katsotaan mitä lääkäri huomenna sanoo. Toivottavaa olisi, että hän vähän edes ultraisi ja tarkastelisi vauvan kokoa, mutta sen näkee sitten huomenna! :)

Mä en tiedä olenko mä jotenkin vähän tyhmä, mutta synnytyspelkoa mulla ei vieläkään ole tullut. Totta kai mulla on tietynlainen kunnioitus sitä tilannetta kohtaan; En mä kuvittele sen mitään herkkua olevan tai itse selviäväni siitä ilman huutoja ja epätoivon hetkiä, mutta jotenkin mulla on vielä suhteellisen rauhallinen olo sen suhteen. 

Mä olen ottanut synnytyksen itselleni vähän niin kuin urheiluhaasteena ;) ...Mä valmistaudun vähän samalla tavoin synnytykseen kuin viime syksynä maratooniin. :) (tietysti suurilla eroavaisuuksilla, mutta ajatuksellisesti samoin.) Olen vähän miettinyt niitä juttuja, joista valmennuskurssilla oli puhetta; millaisia kivunlievityksiä, mahdollista vesisynnytystä, imetystä, hengitys- ja asentoharjoituksia ja tietty niitä kaikkia asioita, joilla mahdollisesti ennen synnytystä voisi tilannetta helpottaa. (Mielikuvaharjoittelua)

Kipua lievittävistä lääkityksistä olen yleisesti sitä mieltä, että; tilanteessa tilanteen vaatimalla tavalla. En ole menossa synnyttämään sillä ajatuksella, että mitään en ota, mutten myöskään ajatuksella; antakaa mulle kaikki ja heti. Saksassa ei esimerkiksi ilokaasua saa ollenkaan, sen tilalla on enemmän homeopaattisia lääkkeitä, joista en oikein tiedä mitä ajattelen... Epiduraalin otan, jos kätilö tai minä sen parhaaksi näkee.

Altaassa en haluaisi lastani synnyttää, mutta voin hyvin kuvitella käyttäväni allasta  ja vettä kivunlievitykseen avautumisvaiheessa. Mun verikammo ei jotenkin anna periksi, että haluaisin pikkuisen synnyttää altaaseen. Mä luulen, että mulle iskisi pakokauhu ja ahdistus viimeistään siinä vaiheessa, kun vesi värjäytyy verestä punaiseksi ja mun tulisi pakottava tarve nousta pois. Valitettavasti siinä vaiheessa se ei olisi enää mahdollista ja mun olisi vain maattava vedessä. En voi kuvitella, että mä pystyisin siinä tilanteessa nauttimaan täysin siitä hetkestä, kun vihdoin melkein 10 kuukauden odotuksen jälkeen saan pikkuisen syliini... ja se olisi tosi harmittavaista. Joten ainakin näin etukäteen sanon, että varsinaista allassynnytystä en halua.

Nyt etukäteen olen juonut jo jonkin verran raskaus- ja imetysteetä, jolla pitäisi olla hyvä vaikutus maidon rintoihin nousua ajatellen. Samoin olen syönyt aamiaisjugurttini seassa pellavansiemeniä, joiden pitäisi luoda jonkinmoista "limaa" synnytystien tienoilla, joka puolestaan helpottaa lapsen ulos tuloa. (Pellavansiemenillä on muuten myös erittäin hyvä vaikutus ruuansulatukseen!! Ainakin mun kohdalla! Erityisesti raskaana ollessa mulla on ollut vähän ongelmia sen suhteen, mutta nyt noiden siemenien jälkeen ei ole enää pienintäkään ongelmaa.) 

Saksassa suositellaan myös ennen synnytystä (viikko 36->)välilihan öjyämistä ja hierontaa. (voi hyvin olla, että Suomessa myös...en tiedä)  Sen tulisi auttaa välilihan venymistä ja vähentää repeämää. Tiedä sitten häntä... Muutaman kerran olen öljynnyt, mutta jotenkin se ei vain oikein ole mun juttu... Tuntuu epämiellyttävältä ja jotenkin mulla on sellainen tunne, että teen kaiken ihan varmasti aivan väärin.

Vaikeinta, ja suurinpana erona urheilusuorituksiin valmistaumisessa, tässä valmistautumisessa on se, että ei tiedä milloin se suuri päivä koittaa, vaan on jotenkin oltava joka päivä valmiina ja silloin riskinä on pieni ylilatautuminen! Sitä rupeaa miettimään pienintäkin yksityiskohtaa ja lopulta on itse jo niin sekaisin kaikesta, ettei tiedä enää mistään mitään. Muutenkin luulen, että kun se hetki sitten koittaa, unohdan kaiken mitä olen etukäteen ajatellut ja olen täysin kätilön armoilla. Siihen mun kätilö sanoikin, että niin se aina menee ja niin se on tarkoitettukin. Kaiken valmistautumisen päätarkoitus onkin henkisesti valmentaa äitiä tulevaan ja saada hänet tuntemaan olonsa varmaksi ja valmistuneeksi, vaikka todellisuudessa kaikki onkin toisin. :)Mitä rennommalla mielin äiti on synnytykseen menossa, sitä suurempi todennäköisyys on, että synnytyksestä jää positiivisempi mieli. Niin pöljältä kuin se kuulostaakin, mutta hänen mukaansa; jos kasvot ja suu hymyilevät, niin silloin hymyilee kohdunsuukin ja on huomattavasti rennompi! Tällöin lapsen on helpompi tulla ulos ja kohdunsuu pystyy paremmin työskentelemään. :) Eli ei muuta kuin hymyssä suin synnyttämään! :)

Mulla ei ole sairaalakassia vielä pakattuna, mutta lista on kyllä tehty siitä, mitä kaikkea tahtoisin ottaa mukaan. Yritän pitää niitä vaatteita, jotka mukaan lähtisivät, puhtaina suurimman osan ajasta, kävin ostamassa shampoon, hoitoaineen, saippuan ja hammastahnan minikoossa, ettei ihan niin paljoa olisi kannettavaa. Eväät ovat tietty mulle tärkeitä (tällainen syöppö kun olen!) ja siitä on M:llä lista valmiina, että mitä sitten täytyy olla mukana ;) M:n unissakin kummittelee jo mun eväslistata ja ruokapyynnöt... Viime yönä hän oli nähnyt unta, että me oltiin tanssikurssilla ja mulla oli 10 l kattilallinen soppaa mukana! :) Ihan noin pimahtanut en sentään ole, vielä! :)

Nyt taidan lähteä vähän siivoilemaan, sillä eilen normaalin sunnutaisiivouksen sijaan vietetiin M:n synttäreitä! :) Valitettavasti ei saatu vieraita, mutta hyvänmakuisen kakun olin joka tapauksessa leiponut! (me syödään sitä kyllä kahdestaan varmaan koko seuraava viikkokin!!)

Nam, nam vaikka itse sanonkin! :)