perjantai 7. kesäkuuta 2013

Voisikohan sitä ehkä jo vähän iloita?!?

Voi hyvin olla, että täällä iloitsen jo vähän turhasta, mutta jotenkin nyt eilen ja tänään on ollut sellainen tunne, että ehkäpä tuolla masussa ja alapäässä tapahtuu jotain... En tietenkään osaa sanoa, että mitä siellä se pikkuinen touhuaa ja suunnittelee, mutta jotenkin vähän rauhattomammalta oleminen tällä hetkellä tuntuu. Voihan se silti olla, että tässä vielä useita viikkoja mennään eteenpäin, mutta pääasia, että jotain tapahtuisi. 

Ajattelin, että nyt kun vihdoinkin täällä tämä ilma lämpenee näin huomattavasti, että voihan se pikkuisen olokin siitä tuolla masussa vähän tukalammaksi tulla ja päättäisi tulla ulos. Eilen siis istuskelin/ makoilin kunnolla auringossa ja nautin kesästä, jotta saisin mahdollisesti vähän supistuksia aikaiseksi...Ja taisin vähän ainakin onnistuakin... 

Oikealla puolella on selkeästi havaittavissa paljon enemmän liitoskipuja, joten toivon todella nyt pikkuisen olevan suuntaamassa alaspäin. Selitän niiden liitoskipujen toispuoleisuuden sillä, että erittäin suuren osan ajasta pikkuinen makoilee oikealla puolella. Sille puolelle mulla kaikki iskutkin tulee ja masu on oikealta puolelta melkein aina huomattavasti isompi kuin vasemmalta. 

Nyt olen myös huomannut, että masu on huomattavasti koventunut, eikä vain silloin kun tulee niitä harjoitussupistuksia, vaan muutenkin. Välillä se on aivan kivikova ja hetkittäin sitten hellittää vähän, muttei enää ole niin pehmeä kuin vaikka vielä pari viikkoa sitten. Yöllä jopa heräsin siihen, että masu veti kovaksi. :) Toivottavasti nämä kaikki ovat hyviä merkkejä siitä, että synnytys ois mahdollisesti lähenemässä! :) Mutta toivon tosissan etten nyt innostu turhasta ja aivan liian aikaisin..muuten tulee pitkät viikot vielä odotella! 

M:n takia toivon, ettei tämä pikkuinen syntyisi ainakaan tämän viikon sunnuntaina, muuten se saa täysin itse päivänsä valita. M:llä on meinaan sunnuntaina syntymäpäivät ja kaksosena hänenhän täytyy jo muutenkin syntymäpäivänsä jakaa veljensä kanssa, niin jotenkin toivon, ettei nyt pikkuinenkin sitten sille päivälle putkahtaisi. Mutta jos niin käy, niin ei se sekään mikään maailmanloppu ole :) saapahan M ihanan syntymäpäivälahjan! :) Muuten harmittaa, että kaikki kaverimme ovat sunnuntaina jossain, kun olisin niin halunnut järjestää M:lle pienet synttärit, mutta valitettavasti näyttää pahasti siltä, että kahdestaan ollaan... Noh, voisihan sitä olla huonomminkin! ;) 

Nyt lähden vähän ostoksille, pitäisi jotain pientä löytää vielä M:lle synttäreiden kunniaksi ja tietysti myös hänen veljelleen! :) Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Uijui! Kohta se hetki koittaa!! Onhan sairaalakassi pakattu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun todella toivon, että näin olisi! :D Ei oo sairaalakassi pakattu, jotenkin en vielä niin paljoa usko, että täällä jotain tapahtuisi... mutta ehkä sitä voisi jo pakkailla. Lista on kyllä kirjoitettuna, että mitä tarvitsen, jos sattuu lähtö yllättämään! :)

      Poista
  2. Voi ihanaa. Ihan kohta se sielt tulee. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! :) Mutta joka tapauksessa, vaikka tulisi vasta lasketunajan jälkeen niin vähän on päiviä enää jäljellä! :) Huisia! Odotan kyllä jo kovasti, että näen miltä meidän pikkuinen näyttää! :)

      Poista