Viikon päästä sunnuntaina pitäisi kuukautisteni alkaa, joten tuon ennakkotestin saisin keskiviikon jälkeen jo tehdä, mutta en tiedä teenkö. Oikeastaan mulla ei ole mitään muita raskauteen viittaavia oireita, kuin hieman kipeät rinnat, erityisesti nänninalueet. Ongelma on se, että olen ilmoittautunut sunnuntaille puolikkaalle maratonille ja vähän epätöin juosta, jos vaikka sattuisinkin olemaan raskaana. Vaikka toisaalta olen monesta paikasta lukenut, että ensimmäisien kuukausien aikana en melkein mitenkään pysty itse aiheuttamaan keskenmenoa.. Voi tietysti olla, että lukemani on täyttää soopaa...ja toisaalta juostahan saa vaikka olisikin raskaana. Mutta itselläni on kuitenkin tavoitteena olla mahdollisimman nopea ja viime/tällä viikolla juokseminen ei ole jotenkin ollenkaan luistanut ja on tuntunut todella raskaalta. Sen takia ihan vähän epäilen, että voisin olla raskaana. Tämä on tietysti toiveajattelua! :D
En tiedä, jotenkin se viimeinen juoksumotivaatio on nyt kadoksissa. 2.9 juoksin puolikkaan maratonin, joka oli mun ensimmäinen. Sain juokstua aikaan 1h 45min, johon olin todella tyytyväinen ja nyt tietysti haluaisin päästä tuohon samaan aikaan... Tuolloin juoksu luisti todella kivuttomasti, voi oikeastaan sanoa, että nautin melkeimpä jokaisesta 21 kilometrista. Mutta jos nämä merkit, joita nyt tässä viime juoksukerroilla on ollut, niin ei pelkoa, että pääsisin tavoiteaikaani, saatikka sitten nauttisin juoksusta, sen verran tahmeeta on toi juokseminen nyt ollut. Raskaus olisi helppo selitys juoksemisen takkuiluun ja kaikkeen, mutta jotenkin en vain usko.
Nyt sitten pähkäilen, että tehdäkö raskaustesti ensi viikolla vai ei? Toisaalta en mä siinä mitään häviä, mutta toisaalta onko se turhaa. Luulen joka tapauksessa, että niin aikaisin tehty testi tulisi näyttämään negaa?!?
Joka päivä mä jotenkin toivon, että tulisi jotain raskausoireita; alavatsakipua, väsymystä ...jotain.. :D Tämäkin kuulostaa kyllä hullulta! :D Mutta ei...Väsynyt mä olen aina, joten viime yönä tarvitut 12 tunnin unetkaan ei anna mulle viitettä siitä, että olisin raskaana! Täytyy siis vain odottaa ja toivoa, että jos ei nyt tärpännyt, että mahdollisimman pian kuitenkin! Tyhmää on, että ensi kun "tärppipäivät" menevät meiltä kokonaan ohi, kun mä lennän juuri silloin ystäväni luokse Portugaliin! :) Iloitsen kyllä pienestä irtiotosta arjestä, mutta toisaalta harmillista,että se sattuu juuri samaan aikaan mun ovulaation kanssa! ;)
No ei pidä ottaa turhaa stressiä! Kaikki ajallaan... vai mitä?! :D
Nyt taidan lähteä kokeilemaan, miltä se juokseminen tänään tuntuu! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti