harjoitussupistuksiako?1?

Pelottaa tai vähintään epäilyttää, mitä tässä tuleman vielä pitää! Nyt kun tiedän sen synnytyskanavan lyhentyneen, mulle on tullut vähän pelkoa siitä, että kaikki tapahtuisi vähän liian aikaisin  ja pikkuinen tulisi ulos! Onneksi huomen aamulla mulla on taas lääkäriaika ja sen jälkeen tietää taas paremmin missä mennään ja mitä mieltä se lääkäri on.

Nyt ollaan viikolla 33. eli siis eloonjäämismahdollisuudet ovat kyllä jo hyvät, mutta parempi tilanne olisi, jos se pikkuinen pysyisi sisällä viikolle 37. asti! Jo ihan vain imettämisen kannalta olisi huomattavasti helpompaa, kun pikkuinen olisi jo täysiaikainen, kun tulee ulos. Se stressin määrä on varmasti suuri, jos se pikkuinen joutuu monta viikkoa synnytyksen jälkeen olemaan vielä sairaalassa tarkkailussa ja mä sitten ajelen edes-takaisin maitoa pumpaten ja toivoen, että ne eivät ole sairaalassa ehtineet jo syöttää sitä pikkuista jollain muulla maidolla... Ja muutenkin olisin aika pettynyt, jos en ollenkaan pystyisi imettämään ja miltä tuntuisi jättää pikkuinen sairaalaan ja itse mennä tyhjin käsin kotiin! Ei varmasti mikään helppo tilanne kenellekään osapuolelle! En siis todellakaan toivo tuollaista alkua meille, mutta jos se nyt sitten on tullakseen, niin ei tässä paljoakaan mitään voi tehdä. 

Tänään olen yrittänyt ihan vain levätä ja pysyä mahdollisimman paljon makuuasennossa. Mulla on kyllä ollut sellaisia harjoitussupistuksen omaisia tuntumia oikeastaan koko päivän ajan tai ainakin mä luulen niiden olevan harjoitussupistuksia. Ne eivät onneksi ole sattuneet, mutta maha kovettuu aika ajoin jostain kohdin. Useimmiten tuolta alavatsasta noin navan tietämille asti ja hetken aikaa tuntuu epämiellyttävältä ja sitten se menee taas vähitellen ohi. Vähän samanlainen tunne tulee kyllä silloinkin, jos lapsi liikkuu hirmuisesti ja on parhaillaan ahdannut itsensä liian ylös ja tila tuntuu loppuvan kesken. Onko nuo kuvaamani tunteet harjoitussupistuksia??? 

Harjoitussupistukset sinälläänhän eivät ole mitenkään epätavallisia tai vaarallisia, niitähän tulee jokaiselle jossain vaiheessa. Lääkärini silloin joskus vain sanoi, että tottakai kohtu supistelee, kun kyse on lihaksesta, joka työskentelee. Mutta ennen synnytyksen alkua niiden supistusten tulisi olla suhteellisen kivuttomia eikä tiheitä/ säännöllisiä. Mutta tuollainen ohjeistus on suhteellisen epämääräinen. Mikä sitten on liian usein tai jokainenhan kokee sen kivuliaisuuden hieman eri tavalla! Mä siis nyt vain toivon, että kyseessä on harjoitussupistuksia, jotka eivät ole tehneet "tuhojaan" kohdunsuulla! Toivottavaa tietysti olisi, että tänään on ollut jostain syystä päivä jolloin niitä on vähän enemmän ja että tulevina päivinä saisi olla vähän rauhallisemmilla mielin. 

Edessä on meinaan erään entisen työkaverini vierailu. Hän tulee meille tänä iltana ja on lauantaihin asti. Vähän harmittavaista tietysti, jos se lääkäri laittaa mut huomisesta eteenpäin taas pelkästään makuuasentoon, siinä ei sitten paljon mitään vieraan kanssa touhuta! Mutta siitä sitten enemmän huomenissa, kun tiedän mikä tuomio on!  Toisaalta tässä vaiheessa se makuutuomio ei ole enää niin paha kuin silloin alussa, kun nyt tietää, että maksimissaan kyse on 5 viikosta! Tuon pikkuisen eteen teen sen mielelläni!

Huomenna tehdään myös ensimmäinen pitkäaikainen sydämenlyöntiseuranta vauvalta. Saksassa tehdään raskauden loppuaikana jokaisessa tarkastuksessa puolen tunnin seuranta lapsen sydämenlyönneistä ja napanuoran toiminnasta! Ihan mielenkiinnolla siis kuulemaan, mitä pikkuinen siellä touhuaa.  :)Peukut pystyyn, että lääkärillä on mulle hyviä uutisia!

 

Synnytysvalmennusta ja 1-vuotias hurmuri

Eilen meillä oli synnytysvalmennuksen "paripäivä" eli siis jokaisen möhömahaisen naisen partneri oli myös paikalla. Jännäsin ennakkoon vähän sitä, että miten "nololta" tuntuu huhkia siellä 10 naisen ja 10 miehen keskellä, mutta se meni lopulta paremmin kuin mitä olin odottanut! 

Tähän mennessä eniten tämä eilinen päivä on auttanut, synnytystä ajatellen. Tai siis niin minusta ainakin tuntuu. Enhän mä voi loppupeleissä tietää, että miten mun synnytys menee ja mistä sitten lopulta oli hyötyä, mutta eilisen vaikutelman perusteella sanoisin, että eilisestä voi jopa olla jotain hyötyä. Me käytiin läpi synnytysvaiheita, ei siis mitään pelottelevia synnytysvideoita, vaan vain se, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu, miksi se kestää niin kauan ja mitä siinä vaiheessa voi apuna hyödyntää. Paljon tuli mahdollisia synnytysasentoja testattua ja tarkasteltua, mitä mies voi missäkin vaiheessa tehdä tukeakeen ja helpottaakseen synnyttäjän taakkaa. M sai paljon hierontaohjeita ja hän sanoikin kurssin jälkeen, että nyt on olo huomattavasti helpottuneempi sekä vähemmän stressaantunut synnytystä ajatellen,kun tietää, miten mahdollisesti pystyy tukemaan.  Hän tosin totesi siihen samaa hengenvetoon, että mun kanssa tilanne siellä synnytyssalissa ei varmastikaan tule olemaan mitenkään leppoisa, vaan ohjeita epämääräisiä ohjeita satelee, eikä mikään mitä hän tekee, ole oikein! :) Täytyy kyllä myöntää, että oma kuvitelmani ei juurikaan poikkea hänen kuvitelmastaan, eli ei tule olemaan M:lle helppoa! :)

Olihan siellä joukossa sitten niitäkin hetkiä, jolloin ajattelin, että onko pakko, en tahdo, mutta onneksi paljon vähemmän kuin olin ajatellut! Meillä on oikeastaan erittäin rento ja mukava ryhmä, joten nekin 5 tuntia lauantaista meni aika vauhdilla! Mutta kyllä sitä sitten kurssin jälkeen huomasi olevansa aika poikki kaikesta informaatiosta ja huhkimisesta! :) 

Meidän päivän ohjelma ei kyllä sitten siihen kurssiin päättynyt vaan edessä oli 1-vuotiaan hurmurin syntymäpäiväjuhlat! Ystävä pariskuntamme aurikoinen poika täytti tällä viikolla vuoden ja eilen sitten juhlittiin grillailun ja hyvän seuran voimin herran syntymäpäiviä. Aika on mennyt jotenkin niin nopeasti. Muistan vielä niin hyvin ajan, jolloin ystäväni oli raskaana ja itsekin mietin, että milloinkohan meillä ollaan noin pitkällä. Sitten syntyi se pieni nyytti heidän perheeseen ja tämän vuoden ollaan niitä kehitysaskeleita viereltä seurattu ja täytyy myöntää, että paljon siinä ensimmäisen vuoden aikana tapahtuu! Nyt se pieni nyytti on jo vuoden vanha, kävelee ja huutelee aurinkoisesti äitiä! Ihan uskomatonta! Ja nyt, vuoden jälkeen meillä ollaan siinä vaiheessa, että odotetaan malttamattomina oman nyytin syntymää ja sitä, että päästään elämään sitä ensimmäistä vuotta oman hurmurin kanssa! Elämä on ihmeellistä ja ikinä ei tiedä, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan! Onneksi!

Tämän päivän pyhitämmekin sitten siivoilulle ja rentoutumiselle, että huomenna voi aloittaa sitten uuden viikon taas uusin voimin! Edessä onkin jo 33. raskausviikko! :) 

35 päivää vauvan täysiaikaisuuteen 

56 päivää laskettuunaikaan

Maalausprojekti ja kätilön tapaaminen

Maanantai iltana aloitettiin M:n kanssa lapsen huoneen maalausprojekti. Halusimme maalata koko huoneen kiertävän "omenan vihreän" boordin. Boordi on leveydeltään 30 cm. Ekaksi piti tietysti siirrellä huonekaluja pois ja tehdä seinien vierelle tilaa. Ostimme sellaista erityistä maalausteippiä, jotta saisimme raitojen reunoista mahdollisimman terävät, eikä maali pääsisi leviämään ei-toivotulle-alueelle (siitä meillä on jo kokemusta!!). Teipin laittaminen vaati vähän taiteilua. M: piteli vatupassia ja mä yritin saada aina teipattua uutta pätkää seinään. Ei todellakaan ollut mitään nopeaa toimintaa, mutta saatiin se lopulta aikas hyvin seinään. 

Teipattu raita

Ensimmäinen urakka takana. M pääsi maalailemaan ensimmäistä kierrosta maalia seinään ja mä irrotin teippiä seinästä mahdollisimman pian maalaamisen jälkeen (kuten ohjeissa lukee... Viime kerralla odottelimme ensiksi maalin kuivumista ja sen jälkeen sen teipin irrottaminen tekee enemmän tuhoja kuin auttaa. Siitä oppineena tällä kertaa toimimme toisin.). Irrottaessani teippejä huomasin, että teippi on falskannut joka tapauksessa! Hitsi, että ärsytti! Emme onneksi olleet vielä ehtineet kovinkaan pitkälle maalausurakkamme kanssa, joten ehdimme vielä vaihtaa vähän taktikkaa. Painelimme teippiä seinään kaikin voimin ja M yritti maalata aina teipistä poispäin, painaen teippiä tiukemmin seinään. Tällä tavoin tulos alkoi näyttämään, siltä kuin olimme suunnitelleet. Eka kierros oli takana ja maalin piti antaa kuivua yön yli...

Seuraavana aamuna mä pomppasin ylös ja ryhdyin yöpuku päällä teippaamaan uudelleen raidan reunoja, jotta saataisiin uusi kerros vihreää maalia seinään. Kiire tällä projektilla oli siitä syystä, että halusin sen saada seuraavaan aamuun mennessä valmiiksi, sillä kätilöni tulisi kotitapaamiselle. Ensivaikutelmanhan tiedetään olevan tärkein. En siis halunnut, että asuntomme on kuin pommin jäljilta, huonekalua ja missä sattuu ja hirveä haju. Eli piti siis saada äkkiä uutta väriä seinää, jotta se ehtisi vielä päivän aikana kuivua. Tarkoituksena oli meinaan vielä sen vihreän värin jälkeen paikkailla ylimenneitä kohtia valkoisella maalilla ja sitä varten pitäisi vihreän olla täydellisesti kuivunut. 

Hoputin siis M:n heti aamutuimaan pukemaan erittäin kulahtaneet ja rikkinäiset maalausvaatteet päällensä ja itse huinin edelleen yöpuvussa, siinä valmiudessa, jossa olin herännyt! Kunnes ovisummeri soi! Häh??!?! Ei meille pitäisi olla ketään tulossa! Avaan oven ja oven takana seisoo kätilöni! Vähän olin äimänkäkenä ja kysyin, että eikö me oltu sovittu aika vasta huomiselle, mutta päästin tätin tietysti sisään, keskelle kaaosta! M tuli esittelemään itsensä pieruverkkareissa ja mä yöpuvussa!! Se siitä ensivaikutelmasta!

Kätilö istahti sohvalle ja mä lähdin vaihtamaan vaatteita. Hetken päästä kätilö huutelee olohuoneesta: "joo, totta! Sori, meillä on tapaaminen vasta huomenna! Mä taidankin tästä lähteä, koska eräs toinen nainen odottaa. Mä tulen huomenna samaan aikaan uudelleen!"  Ja niin hän poistui!

Hitto, että meitä nolotti! Mutta minkäs teet. Toivon vain, että noi kotikätilöt ovat nähneet jo jos jonkinlaisia koteja, että ei meidän kaaos pahasti päässyt säikäyttämään! 

Mutta tän pienen keskeytyksen jälkeen saatiin vihreä väri seinään, se ehti päivän aikana kuivua ja mä sain sitten vielä tehtyä hienosäätöä valkoisen maalin voimin. Illalla siirreltiin kalusteet vielä paikoillee ja a´vot! ;D Huone oli siinä valmiudessa, jossa toivoin kätilön sen näkevän! :) 

Mä tilasin netistä myös kivoja seinätarroja pikkuiselle! :D

Huone ei ole vielä muutoin täysin valmis. (nuo verhot eivät esimerkiksi ole ne oikeat!)

Seuraavana aamuna tuli kätilö sitten uudelleen ja oli kyllä erittäin mukava tapaaminen. Juteltiin paljon siitä, miten raskaus on edennyt, millaisia vaikeuksia ja ajatuksia on ollut. Sitten juttelimme siitä, mitä mahdollisesti on ensimmäisien viikkojen aikana odotettavissa, kun vauva vihdoin on täällä; pelkoja, toiveita ja ajatuksia. Synnytyksestäkin ehdimme vähän jutella ja siitä, mitä parisuhde vauvan synnyttyä vaatii! Oli erittäin rento keskustelu ja tunsin saavani paljon hyviä vinkkejä! Lopulta kätlö tarkasti vielä mun verenpaineen (110/85) ja paineli vatsaa. Hänen mukaansa kaikki on näyttäisi olevan hyvin! Vatsan koko ei hänen mukaansa ole mikään erityisen suuri, joten hän suositteli olemaan murehtimatta vauvan mahdollista suuruutta! Näin teen! Hän kehoitti ottamaan rauhallisesti, mutta pelkkään makaamiseen ei vielä ole tarvetta! 

Sovimme vielä uuden kotikäynnin ennen lapsen syntymää, jotta ehdittäisiin vielä puhumaan imetyksestä ja käymään läpi käytännön vinkkejä! Mulle jäi erittäin hyvä mieli tuosta tapaamisesta ja odotan jo innolla sitä seuraavaa meetinkiä! :) 

Nyt painelen parvekkeelle nauttimaan tuosta aurinkosta ja lämmöstä kirjani kera! :) Mukavaa päivää ja voikaa hyvin! 

Herkkuaamiaiseni: Tuoreta mansikoita, banaania ja naturjugurttia! NAM! :)

Loma potkastu käyntiin! :)

Takana on jo muutama päivä kotona tietäen, että seuraava työpäivä on erittäin kaukana tulevaisuudessa! :) Hassu tunne! Jotenkin sitä vielä miettii jonkin verran töitä, työkavereita ja niitä lapsia siellä, mutta toisaalta nauttii olosta kotosalla. Se tosiasia, että siihen seuraavaan työpäivään on yli vuosi, tuntuu erittäin erikoiselta ajatukselta. Sitä en vielä ole ihan sisäistänyt, mutta kyllä sekin sitten ajan kanssa tulee! 

Tosin täytyy myöntää, että ei tässä paljon ole ollut aikaa ajatella. Torstai iltana tuli ystäväni poikaystävänsä kanssa meille kylään. Ei oltu taas nähty pitkästä aikaan, joten juteltavaa riitti yllin kyllin, ois kyllä vielä riittänyt pidemmäksikin aikaa, mutta valitettavasti heidän oli lauantaina taas jatkettava matkaa! Mutta oli erittäin kiva, että he pääsivät käymään! 

Perjantaina oltiin shoppailemassa siellä outlet-kaupungissa, josta olen täällä blogissa jo vauvuista kertoessani puhunut. Mun kohdalla shoppailu oli enemmän tai vähemmän istuskelua, kun yritin ottaa mahdollisimman rauhallisesti (lääkärin ohjeita noudatten). Kauppoihin sisälle mentäessä mä etsin ensimmäisen tuolin ja istahdin siihen odottamaan, kunnes ahkerammat shoppailijat olivat valmiita. Rentoa shoppailua! :D Illalla tehtiin pizzaa ja otettiin rennosti. Lauantai meni keskustassa syöden ja nauttien vielä viimeisistä tunneista yhdessä. Se aika menee vain aina niin nopeasti! 

Lauantai illalla olinkin sitten ihan rätti poikki ja valuin koko illan sohvalla. M pelaili veljensä kanssa tietokone pelejä koko illan ja yön... Niillä oli todelliset Lanit. :) Kyllä täytyy olla pikkaisen hullu, kun ajaa koko pöytäkoneensa, näyttöineen, kaikkineen 3,5h matkan, jotta pääsee veljensä kanssa pelaamaan!!! (M:n veli siis!) Hän yöpyi meillä sitten vielä sunnuntaihin ja sunnuntai aamupäivästä talo tyhjeni ja jäätiin M:n kanssa kaksin. Eilinen menikin sitten ihan sohvalla löhöillessä ja rennosti ottaen. 

Sitä alkaa todellakin huomaamaan, että raskaus lähestyy loppuaan. Energiaa on vain jotenkin vähemmän ja asiat, jotka normaalisti eivät tuntuisi niin raskailta ovat nyt välillä ylitsepääsemättömän tuntuisia ja päässä pyörii paljon erinäisiä ajatuksia. Kovinkaan pitkiä matkoja ei enää jaksa/viitsi kävellä ja se vauhti on jo todella hidasta. Portaat mennään puuskuttaen ja makuulta ylösnousemiseen tarvitsisi nostokurjen! Mutta onneksi saan vielä nukuttua lähes ongelmitta!

Eilen illalla olin jotenkin erittäin tunteellisellä päällä ja rupesin ensi kertaa miettimään kunnolla sitä, kuinka suuri ihme raskaus on! "Ihailin" mahaani peilin edessä ja mietin, mitä kaikkea sen mahan kanssa on jo koettu. Tuli sellainen uskomaton olo. Sanoin M:lle, että " ei hitto, mä oon raskaana!!"... Hän katsoi mua vähän ihmeissään ja totesi, että oot ollut jo tovin! Mutta jotenkin eilen ryöpsähti hetkessä se kiitollisuuden tunne siitä, että saan tämän kaiken kokea! Haaveeni teinistä asti oli, että saan joskus olla raskaana ja sitten yht´äkkiä olinkin raskaana, huonovointisuuteni ja vuotojen kanssa, enkä voinut/osannut nauttia siitä, että olin raskaana!

Sitten seurasi vaihe, jossa en uskaltanut luottaa siihen ajatukseen, että kaikki menee hyvin, vaan epäilin ja olin epävarma. Kaikki tuntui niin vaikealta ja epävarmalta. Mahdolliseen lapsen syntymiseen oli ikuisuus aikaa ja se matka sinne synnytykseen näytti niin vaikealta, että olin melkein valmis luovuttamaan! 

Pelon ja epäilyn jälkeen tuli tasainen vaihe, jossa mentiin päivä kerralla eteenpäin. Päivien lisääntyessä usko siihen, että kaikki menisi hyvin lisääntyi ja nyt ollaan päästy vaiheeseen, jossa nautin ja osaan olla kiitollinen kaikesta! Edelleen mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja toivotaan kaiken menevän hyvin loppuun asti, mutta tunne on jo erinlainen, kun tietää lapsen olevan karvaa vaille 2 kg ja eliinjäämismahdollisuudet hyvät. 

Eilen iski tunne, että tämä kaikki on liian nopeasti ohi! Kohta mun vatsa lähtee pois ja en ole osannut nauttia näistä kuukausista ja tästä mahasta! Naisen hormoonikeho on kyllä ihmeellinen! Koskaan ei ole hyvä! Niinpä päätin eilen, että nyt olen onnellinen, nautin näistä hetkistä ja koitan olla panikoimatta tulevaa/mennyttä. Yritän ottaa rennosti, että pikkuinen pysyisi vielä ne tarvittavat viikot sisällä ja yritän olla miettimättä synnystystä ja niitä erinäisiä mahdollisuuksia, joita siihen liittyy! Nyt mennään päivä kerrallaan eteenpäin...

62 päivää laskettuun aikaan! :)

Tänään keräilen voimia tälle alkaneelle viikolle! Tiedossa on kätilön tapaaminen, kahvittelua entisen työkaverin kanssa, synnytysvalmennusta yksin ja pareittin, ystävän lapsen 1-vuotis synttärit ja sitten vielä meidän kuoro laulaa sunnuntaina konfirmaatiossa! Eli siis tekemistä riittä, ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka tämä päivä menisikin sohvalla maaten! :D Tänään vietän rennosta olosta lukien, mahasta nauttien, sarjoja katsellen ja positiivisia ajatuksia ajatellen! 

Erittäin mukavaa viikkoa kaikille! Voikaa hyvin ja pitäkää huolta itsestänne! 

Pistämpä vielä kuvan tästä mahasta, jota mulla jo nyt on nyt ikävä!

31+1 (aamulla ennen aamupalaa!)

Terveisiä lääkäristä...

Se oli sitten taas kauan odotettu lääkärintarkastus! Huomaa, että miten tullaan lähemmäs synnytystä, niin muuttuvat lääkärin antamat tiedot huomattavasti mielenkiintoisemmiksi ja tarkemmiksi. Verenpaineet olivat pysyneet samassa, missä koko raskauden ajan eli 120/80 ja paino noussut taas 2,3 kg... No eipä sitä parane surra, täytynee sitten vain synnytyksen jälkeen ottaa itseä kunnolla niskasta kiinni, jotta saan lukemat taas siedettäviksi!

Sitten olikin itse lääkäri vuoro tarkastella, että miltä siellä alakerrassa näyttää. Synnytyskanava oli lyhentynyt, josta lääkäri heitti arvion, että pikkuinen tulisi mahdollisesti jo aikaisemmin ulos. Tällä hetkellä mitään suurta vaaraa ei vielä ole, mutta seuraavat viikot pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin... eli enemmän vaakatasoa ja vähemmän siivousta sekä muuta touhotusta. Tarkoituksena olisi saada pidettyä pikkuista vielä vähintään ne 6 viikkoa sisällä, jotta saataisiin täysiaikainen vauveli. Sitten tulikin ultrauksen vuoro, jonka jälkeen lääkäri ei enää ollutkaan niin huolestunut siitä, että pikkuinen tulisi mahdollisesti aikaisemmin ulos.

Tiedossa on siis iso vauveli, joka oli oikeassa synnytysasenossa, pääalaspäin. Lääkärin arvion mukaan pikkuinen ei sieltä enää kääntymään pääsisi, tämä uutinen ilahdutti kovasti mieltäni! Sitten lääkäri mittaili päätä ja mä näin jo siitä tietokoneen kuvaruudulta, että voi ei....Noi viikot eivät kyllä ole niitä, joilla me ollaan... Sitten lääkäri totesi, että kaunis pyöreä pää ja suhteellisen suuri sellainen. Ei siis mitään syytä huoleen, käyrillä mennään, mutta siellä keskivertoa suuremmilla luvuilla! (VOI EI, MIKÄ SYNNYTYS SIELTÄ MAHTAAKAAN TULLA!!!) Sitten mittailtiin vauvan masun mittoja ja se oli päivälleen meidän viikkoja vastaavan kokoinen. Jalkojen pituudesta lääkäri taas totesi, että ei tule pientä vauvaa! Koon mukaan pikkuinen tulee siis enemmän äitiinsä kuin isäänsä! :)  Painoa vauvalla oli tällä hetkellä 1700g ja syntymäpainoarvioksi lääkäri heitti yli 4000g! Että sillä tavalla! :D 

Nyt sitten ultraillaan hieman useammin vielä lopussakin ja katsellaan, että millä vauhdilla vauveli kasvaa. Lääkäri heitti jo ilmoillekin, että jos näyttää siltä, että vauva kasvaa vaudilla ja on ison kokoinen, niin synnytys mahdollisesti käynnistettäisiin jo aikaisemmin... Mutta se kaikki jää nyt nähtäväksi. Mä yritän pidellä täällä rauhallista tempoa, jotta vauveli saisi vielä muutaman viikon rauhassa kasvaa ja kehittyä. Heti, kun lääkäri antaa luvan, että lapsi saa tulla ulos, niin sitten alkaa todellinen touhotus; portaita, kuumia suihkuja, vaaka mamboa (joka on tällä hetkellä taas kiellettyä) ja kaikkia muita konsteja, joilla synnytyksen voisi mahdollisesti saada käynnistymään! 

Sitten vielä sain piikin persuksiin sen veriryhmäni takia. Mulla on siis negatiivinen resusfaktor, joten saan niitä piikkejä ettei mun elimistö ala rakentamaan vasta-ainetta vauvelia vastaan... Tai jotain sinnepäin-..en nyt ihan tarkkaan muista miten se meni, mutta erityisen mukavan tuntuinen ei piikki tänäänkään ollut (tämä oli siis jo toinen piikki)! 

Näillä siis mennään eteenpäin. Seuraava lääkärin tarkastus on 2 viikon päästä, silloin tarkastellaan uudelleen, että millä mallilla on se kohdunkaula ja vauvelin koko! 

Että tällaisia uutisia tällä kertaa! :D Nyt odotan jo innoissani, sillä erittäin rakas ystäväni tulee poikaystävänsä kanssa meille pariksi yöksi! :) Vielä pari tuntia ja sitten laskeutuukin jo kone ja pääsen heitä lentokentältä hakemaan! :D Loistavaa! :D

Hyvästejä...

Se oli sitten tänään viimeinen työpäivä, nyt alkaa pitämättömien lomien kautta äititysloma! Oli todella ihana, mutta erittäin rankka päivä. Nyt on olo sen mukainen kun olisin vähintäänkin maratonin juossut... Olen aivan poikki!!!

Mä olen erittäin huono jäähyvästeiden kanssa. Otan kaiken niin tunteellisesti ja omilla ajatuksilla ruokin vielä itkuherkkyyttä. Tiesin jo etukäteen, että päivästä ei tule mulle helppoa, mutta jotenkin näin rankaksi en olisi sitä kuvitellut!

Täytyy sanoa, että mulla on erittäin ihana työpaikka, loistavine kolleegoineen. He olivat nähneet niin paljon vaivaa mun läksiäisten vuoksi. Arvostan heidän vaivannäköään todella paljon. Me aloitimme päivän yhteisellä aamiaisella...Tarkoittaen siis, että meidän osaston 3 ryhmää (2x 0-3 vuotiaiden ryhmä ja 1x 3-6 vuotiaiden ryhmä) 10 lastentarhaopettajan voimin syötiin yhteisissä tiloissa, kaikki yhden pitkän pöydän ympärillä. Mä olin leiponut pullia ja tuonut mukana kermavaahtoa ja hilloa, jotta saadaan laskiaispullan tyylisiä viritelmiä ja sitten meillä oli tietysti meidän normaaliin aamupalaan kuuluvat hedelmät, vihannekset ja leivät pullien seurana! Oli ihana saada kaikki meidän lapset yhdessä aamiaisella ja päästä nauttimaan kaikkien lähimpien työkavereiden seurasta. 

Vaippojen joukossa on rasvoja, harja, tuttiketju, tutteja, tuttipullo, vaunuihin "helistinketju".. (ainakin noi)

ah joo..lusikoita myös...

Aamiaisen jälkeen oli virallinen "jäähyväisjuhla". Perinteisen aamupiirin sijaan lapset tulivat yksitellen toivottamaan mulle jotain, mitä kukin haluaa...Siellä tuli "toivon, että saat kauniin lapset", "toivon, että synnytys menee hyvin", "toivon, että lapsi ei satuta sua ulos tullessaan" jne. :) Erittäin suloisia juttuja ja mä olin jo siinä vaiheessa erittäin herkistyneessä mielentilassa. Sitten tulivat mun työkaveri ja he olivat keränneet mulle koko meidän talossa lahjarahaa, jolla olivat rakentaneet erittäin, erittäin hienon "vaippakakun", ihanan kukkakimpun, 50€ lahjakortin H&M ja 40€ lahjakortin yhteen toiseen liikkeeseen. Kaiken tämän lisäksi he olivat vielä koonneet minulle kirjasen, johon oli meidän talon jokainen ryhmä kuvittanut mulle yhden sivun, heidän terveisillään ja kuvillaa. Lisäksi oli minun ryhmän jokaisen lapsen vanhemmat vielä tehneet yhden sivun, kuvineen ja loppu täyttyi mun kuvista! :) Erittäin ihana muisto, mutta vielä mä en sitä pysty lukemaan ilman, että itkisin silmät päästäni. Sitten ne vielä lauloivat mulle jäähyväislaulun...Viimeistään siinä vaiheessa mä aloin olla jo todellakin valmista kauraa. Tollanen emotionaalinen ryöpytys on fyysisestikin rankkaa! 

Mäkin olin tietysti tuonut lahjoja meidän ryhmille ja opettajille, jotka revittiin heti auki suurella mielenkiinnolla. Opettajille olin sitten vielä tuonut ison kasan erilaisia suklaa juttuja ja muita karkkeja. Olin myös leiponut vadelma- ja porkkanakakun, josta he saivat kahvin seurana nauttia! :D 

Iltapäivällä olikin sitten aika hyvästellä talon muut opettajat (eli ne jotka eivät työskentele meidän osaston 3 ryhmässä). Voitte uskoa,että kun on yhteensä 36 kertaa halaillut ja itkenyt niin alkaa olemaan jo todella vetämätön olo. Silmät  ja koko naama punaisena vaeltelin taloa ympäri ämpäri, en vain jotenkin osannut lähteä kotiin. M oli jo aikoja sitten tullut mua hakemaan ja seuras kuin hai laivaa, mutta mä en pystynyt päästämään jotenkin irti. Aina tuli uusia lapsien vanhempia, jotka halusivat vielä toivotella hyviä vointeja ja aina piti itkeä vähän lisää. Onneksi en kuitenkaan ollut ainoa, jolla silmä kostui. Kyllä lähimmillä kolleegoilla oli monella silmät kosteina ja jopa muutamat vanhemmat itkivät (eikä pelkästää äidit, vaan myös isit!). 

Lastenvanhemmiltakin sain vielä muutamia suloisia lahjoja. Erityisen mieleiset ja hienot olivat pikkuiselle suunnatut Converse- kengät!! 

Nyt olen vihdoinkin päässyt kotiin ja voimat ovat ihan loppu!!! Takana on erittäin mieleenpainunut ja paljon tunteita herättänyt päivä. Uskon, että mun pitää nyt vielä nukkua muutama yö, että olen täysin sinut tilanteen kanssa, mutta uskon vahvasti, että parin päivän päästä olen enää vain iloinen kun saan olla kotona!

Tästä eteenpäin saan keskittyä täysipäiväisesti itseeni, vauvaan ja meidän pikku perheeseen! Jossain vaiheessa tulee sitten taas se päivä, kun saan avata tuon tänään suljetun oven ja aloittaa taas uudelleen työn, josta todella nautin!

30+0

Niin se taas uudet numerot pyörähtävät tauluun, 30+0 eli 31. raskausviikko alkakoon! :) 7 viikkoa vielä ja sitten olisi lapsi jo täysiaikainen! Nyt odottaa jo aika kovasti, että vihdoinkin pääsee sen pienen näkemään ja sitä paijaamaan! M sanoo jo melkein joka viikko, että ei enää jaksa odottaa, että saisi pikkuisen syliin. Jotenkin hirmu suloista! Torstaina meillä onkin sitten lääkäriaika ja tiedossa on viimeinen iso ultra, jossa mittaillaan lapsen koko tarkemmin ja lasketaan laskettuaika uudelleen. Vihdoinkin pääsen taas näkemään pikkuisen ja toivottavasti kuulemaan, että kaikki on hyvin, niin kuin pitääkin! :)

Mulla olisi vielä 3 päivää töissä ja sitten se olisi tältä erää ohi. Nyt alkaa jo tosiaan olla aika haikea mieli. Jotenkin se työkavereiden "jättäminen" ja lasten hyvästely tuntuu hirmuisen vaikealta. Mulle työkaverit täällä ovat erittäin suuri henkireikä, kun muuten on suhteellisen vähän sosiaalisia kontakteja. Mulla on mukavia työkavereita, joiden kanssa voi töissä jakaa suruja ja iloja ja mikä tärkeintä on joku jolle puhua. Pelkään, että kun olen päivät pitkät pikkuisen kanssa kotona, niin tulee ikävä Suomeen, ystävien luokse ja tulee todella yksinäinen olo!... Mutta täytyy yrittää löytää joitain harrastuksia, joissa päästään naperon kanssa vähän ihmisten ilmoille! Jos vaikka sitten vielä yrittäis pitää vähän yhteyttä niihin läheisimpiin työkavereihin, voihan se vaikka olla, että kun en enää ole töissä, niin tulee tavattua privaatisti... Toivotaan! :D

Meillä on ollut täällä touhun täyteinen viikonloppu.

Perjantaina mulla oli vapaa päivä ja sen kunniaksi siivoilin ja järjestelin kotia... Vauvan pinnasänkykin tuli ja illalla piti sitten tietysti saada se vielä koottua. M raukka joutui pitkän työpäivän päätteeksi vielä kokoamaan sänkyä ja siirtelemään tavaroita, jotta sänky saatiin oikealle paikalle. :) Mutta lopputulos oli niin suloinen, että kyllä kannatti! 

Lauantaipäivä meni shoppailessa: Ensin mentiin käymään tosi isossa lastenvaate/ -tarvike kirpparilla. Se oli oikeasti todella iso ja mahtavan hyvin organisoitu. Se pidettiin sellaisessa isossa kogressihallissa ja tarjonta oli erittäin, erittäin laajaa. Saatiinkin 32 € taas paljon vaatteita ja 2 makuupussia. Mä haluan nukuttaa lapsen ilman peittoa ja tyynyä, sellaisessa makuupussissa, turvallisuuden ja mukavuuden vuoksi. 

Sen kirpparin jälkeen mä olin taas ihan täpinöissäni ja halusin saada vielä enemmän valmisteluja tehdyksi, joten suuntasimme kohti Ikeaa. Ikeasta tarttui mukaa yksi hyllykkö pikkuisen huoneesen, kylpyamme, pyyhkeitä, kuvakehyksiä, mattoja, koreja ym. pientä sälää vauvan huoneeseen. Ja tietystihän kaikki piti myös saada laittaa jossain määrin paikoilleen. Oikeille paikoille niitä ei vielä voi laittaa, sillä se hoitopöytä ei ole vielä saapunut, mutta pääasia on, että se huone näyttää edes vähän jo lapsen huoneelta. 

Kirppari ja Ikea eivät lauantaille vielä riittäneet, vaan mun piti vielä päästä ostamaan vihreä maali pikkuisen huoneeseen, josta maalaamme bordiraidan lapsen huoneeseen, ja parvekkeelle piti saada uudet kesäkukat! Tämä oli pakko saada kaikki tehtyä. Eikä se sitten vielä siihen päättynyt, vaan taas raukka M joutui kokoamaan kalusteita... Meillähän oli se hyllykkö pikkuisen huoneeseen ja senhän mä tietysti halusin saada heti koottua! :) Illalla maattiinkin sitten molemmat puolikuolleena sohvalla ja puhalleltiin "rauhallisen" lauantain kunniaksi! 

Sunnuntain "lepopäivä" ei meillä kovinkaan levollinen ollut... Mulla on siis mitä suuremmissa määrin se "pesänrakennus- vaihe" valloillaan ja M joutuu siitä kärsimään. Heti aamupalan jälkeen alkoi meillä suuret järjestely- ja siivoustalkoot! Halusin saada parvekkeelle kukat istutettua, parvekkeen siivottua (tarkoittaen lattia laattojen irroitusta, luutuamista, harjausta ja laattojen uudelleen paikoilleen asettamista. :) Ikkunat piti saada pestyä,   oli tiedossa myös vauvan huoneen uudelleen järjestämistä ja kellarin siivousta,+tietysti joka viikkoinen normi siivous; pölyjen pyyhkimisineen ja imurointeineen! Siinä sitä vierähtikin tovi, jos toinenkin. M totesi moneen kertaan, että eihän tästä tule ikinä loppua ja ulkona paistaisi ihanasti aurinko.. (totta tänään on ollut yli 20 astetta lämmintä ja aurinkoista!!) Mutta mulla oli pakottava  tarve saada juttuja hoidettua! 

Nyt ne on sitten kaikki tehty! Parveke näyttää taas siltä, että kesä saa tulla, ikkunoista näkee ulos ja pikkuisen huone näyttää hyvältä (vaikkakin on vielä todella keskeneräinen, mutta täytyyhän sitä jotain jättää äitiysloman puhteiksikin!) Kaiken siivoilun jälkeen meille kuitenkin jäi vielä vähän aikaa nauttia puhtaalla parvekkeellamme ihanan lämpimästä kevät auringosta! 

Näillä eväillä uutta, viimeistä työviikkoa kohden, joka huipentuu loistavien ihmisten vierailuun viikon lopulla! :) Kaikin puolin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva viikko siis tiedossa! 

Synnytysvalmennut ja kätilö

Yht´äkkiä kaikki alkaa vaikuttamaan todellisemmalta. Viime viikkoinen klinikkavierailu ja tällä viikolla tiistaina alkoi mun synnytysvalmennus. 

Synnytysvalmennusta mulla on yhteensä 5 x 2t + 1x 5h. Toi pitkä pätkä on sitten yhdessä miehen kanssa, muutoin ilman. Ryhmään kuuluu yhteensä 9 mahakasta naista ja sitten se kätilö, joka sitä kurssia pitää. Saksassa synnytysvalmennus ei ole pakollinen, mutta erittäin suositeltava ja siitä syystä sairasvakuutuskassa (erilainen sairasvakuutussysteemi kuin Suomessa) maksaa koko kurssin. 

Mulla oli alusta asti hyvin kaksinaiset ajatukset kurssista. Toisaalta olen innostunut tutustumaan muihin raskaanaoleviin ja toivon kovasti, että kurssilta tarttuisi mahdollisesti mukaan uusi tuttavuus, jonka kanssa voisi käydä vaikka myöhemmin vaunulenkeillä. Muutenkin uskon kurssin rauhoittavan vähän mieltä, synnytystä ajatellen, kun siitä puhutaan ja kuulee todellisia faktoja. Kun taas toisaalta yhdessä ringissä istuminen ja lantion heiluttelu, puhallusharjoitukset ja toisten (vieraiden ihmisten) hierominen ei niin ole mun juttu. Tuossa vaiheessa mä törmään mun suomalaiseen sulkeutuneisuuteen! 

Näin kävi nytkin tiistaina. Ensimmäinen tunti oli mulle erittäin mieleinen; juteltiin paljon  ja sai vaihtaa ajatuksia muiden, samassa tilanteessa olevien kanssa. Kätilöltä tuli hyviä vinkkejä, esim. klinikan valitsemisen suhteen ja muutenkin. Olin erittäin innoissani tulevasta kurssista. Sitten alkoi se äksön puoli, jota olin jo pelännyt. Seistiin ringissä ja heiluteltiin lantioita, hangattiin häpyluitamme ja tunnusteltiin mistä se lapsi sitten ulos tulee... Ei ole mun juttu tuollaisessa 10 hengen ryhmässä, varsinkin kun ihmiset ovat vielä vieraita. Tiedän, että mun pitäisi vain sulkea se ajatus pois ja ajatella tilannetta varsin luonnollisena... Mutta en jotenkin vain pystynyt, minulle tilanne oli varsin epämiellyttävä, jo ihan tuntemusten tasolla. Jotenkin se seisominen ja lantion liikuttelu, ei tuntunut hyvälle. Selkään sattui, kyljestä nipisteli ja muutenkin olisin vain mielummin istunut alas.

Sitten vielä lopuksi otimme parit ja hieroimme toistemme selkää ja pyllyä!!! En pysty rentoutumaan, kun täysin ventovieras hieroo mua... Ei ollut mukavaa! Mutta ehkä mä vielä opin ja tuleehan ne ihmiset tässä tutuiksi, joten ehkä sitten jo ensi tai sitä seuraavalla kerralla pystyn vähän heittäytymään ja ehkä jopa nauttimaan tilanteesta! 

Mutta sainpahan kurssilta myös jotain irtikin! Nyt mulla meinaan on oma kätilö!!! Saksassa jokaisen raskaanaolevan velvollisuus on hankkia itselleen kätilö, joka huolehtii sinusta ja vauvasta erityisesti synnytyksen jälkeen, mutta myös etukäteen. Mä en ollut ihan niin tietoinen siitä, missä vaiheessa tuo kätilö on hommattava, joten olen todellakin vähän matti-myöhäinen. Vähän ehti jo tulla paniikki, ettei yhdelläkään kätilöllä tässä lähistöllä ole aikaa, mutta onneksi kurssia vetävä nainen kätilönä tuntee erittäin paljon kätilöitä ja osasi suositella mulle yhtä. Eilen sitten soitin hänelle ja hän lupautui kätilökseni! :D 

Kätilö tekee siis kotikäytejä ennen syntymää ja syntymän jälkeen. Hän auttaa kaikessa mahdollisessa, kuten tarvittaessa kääntämään vauvan oikeaan synnytysasentoon, mahdollisten vaivojen hoitoon (akupunktuuria tai muuta..), tarkistaa tilannetta alapäässä, auttaa imetyksen kanssa jne. Lista on pitkä ja vaihtelee tietysti tarpeiden mukaan! Odotan mielenkiinnolla, että hän tulee ensimmäisen kerran käymään 24.4. Tutustumme toisiimme, käymme läpi raskaudenaikaiset vaiheet, toiveet synnytystä kohtaa ja muutenkin mun tarpeet! :) Toivottavasti saadaan rakennettua sellainen suhde, jossa mä pystyn saamaan kaiken mahdollisen hyödyn irti. Jotenkin vähän jännittääkin, että hän tulee tänne meille kotiin... :) 

Mutta näillä ajatuksillä lähden töihin viimeistä kertaa tällä viikolla! :) 

Mukavaa päivää kaikille!

Synnytyssairaala

Nyt on sitten synnytyssairaala valittu! ...Täällä Saksassa on vähän erilainen järjestely ton sairaalan suhteen kuin esimerkiksi Suomessa. Täällä jokainen synnyttäjä saa itse valita sairaalan, jossa haluaa lapsensa synnyttää. Se ei siis ole millään tavalla sidottuna asuinpaikkaan, vakuutukseen tai mihinkään muuhun. Jokainen synnyttäjä on tervetullut jokaiseen sairaalaan. Toisaalta erittäin mukava systeemi, joka antaa hieman valinnanvapautta, mutta toisaalta teettä vähän työtä ja herättää epävarmuuden tunteita.

Mistä mä ensi synnyttäjänä voisin tietää, missä haluan synnyttää? Millainen maine on milläkin synnytyssairaalalla tai mitä asioita mun tulee ottaa huomioon sairaalaa valittaessa??? Alkuun olin todella ihmeissäni tästä systeemistä ja vähän peloissanikin. Mitä jos mä nyt sitten tietämättömyyttäni teen jotenkin tyhmiä ja harkitsemattomia ratkaisuja, joista sitten synnyttäessä saan kärsiä. Ylipäätänsä mitä synnytyssairaaloita tässä lähistöllä on olemassa. Kaikesta pitää jotenkin itse ottaa selvää. 

Tässä valinnassa erittäin hyvänä apuna on ollut työpaikka. Mä olen töissä joka päivä tekemissä äitien ja isien kanssa, joilla synnytys on enintään 3 vuoden takana. Sieltähän sitä parhaiten voi mielipiteitä ja vaihtoehtoja kalastella. Olen siis jutellut monien äitien kanssa siitä, missä he ovat synnyttäneet, millaisia henkilökohtaisia kokemuksia heillä on ja mitä ovat mahdollisesti kuulleet. Siitä on ollut erittäin paljon apua. 

Ensin keräilin sairaaloiden nimiä ylös... Lista oli pitkä ja muutamia hetkiä tulikin netissä pyörittyä, sairaaloiden nettisivustoja tutkien. Lopulta alkoi sitten hahmottua vähän, että mitä voisivat mahdollisesti tulla mun kohdalla kysymykseen. Avain kysymyksiä minulle olivat: Kuinka helposti kyseisessä sairaalassa saa epiduraalin, kuinka paljon heillä on tarjolla perhehuoneita ja minkä hintaisia ne ovat.  Tietysti myös se, että kuinka kaukana sairaala meiltä kotoa sijaitsee, onko kyseisen synnytyssairaalan yhteydessä lastenklinikka ja tietysti vähän viihtyvyys. Näistä kysymyksistä siis lähdettiin liikkeelle. 

Epiduraali-kysymys tiputti heti muutamia sairaaloita listalta pois, joista olen kuullut tai lukenut, että epiduraalia on suhteellisen vaikea saada. Saksassa on valloillaan sellainen ekoilubuumi, löytyy paljon sairaaloita, joissa luotetaan luonnonmukaisiin kipulääkkeisiin tai metodeihin. Sinällään hyvä, mutta mä en ihan 100 % ole niin luonnonmukainen, että uskaltaisin synnytyksen hetkellä täysin luottaa luonnonmukaisuuteen. En sano siis, että ehdottomasti haluan epiduraalin, mutta haluan ainakin pitää sen mahdollisuuden avoinna, että tarvittaessa sen saan. Ja muutenkin mä luulen, että tuollaisten luonnonmukaisten lääkitysten takana tulee seistä 100% ja uskoa varmasti sen tehoon, jotta se kannattaa. Jos menen sinne sellaisella epävarmalla mielellä ja jo valmiiksi kyseenalaistan heidän metodit, niin uskonpa ettei se silloin ole oikea paikka mulle.

Kysymyksia tarkastellen jäljelle jäi oikeastaan 2 sairaalaa, joista molemmista olin kuullut erittäin paljon positiivista palautetta ja vastasivat minun odotuksiani. Miten siis päätän??? Täällä järjestää jokainen sairaala muutaman kerran kuukaudessa tutustumisiltoja, joihin ihmiset voivat vapaasti tulla kuuntelemaan faktoja sairaalasta, kyselemään, tapaamaan synnytyspuolen henkilökuntaa ja katsomaan tiloja. 

Me oltiin keskiviikkona sitten yhden sairaalan esittelytilaisuudessa ja se oli minulle erittäin mieluinen paikka (siinä määrin, missä sairaala ylipäätänsä voi olla mieluinen). Sairaala vastaa odotuksiani ja mikä parasta, mielestäni synnytyssalit, huoneet ja muut tilat ovat todella miellyttäviä. Paikalla olleesta henkilökunnasta sain myös erittäin mukavan vaikutelman. M oli myös tosi otettu synnytyssalien viihtyvyydestä ja olisi varmaan siltä seisomalta ollut valmis synnyttämään... Mä tosin tarvitsen vielä vähän aikaa! :) Mutta siis jos mulla jotain pelkoja oli, niin nyt niitä on huomattavasti vähennän. Täytyy kyllä sanoa, että vielä en osaa synnytystä pelätä.. Se tulee sitten ajan kanssa!

Nyt sitten tiedämme mieten toimia, kun tositilanne puskee päälle. Tiedetään tasan tarkkaa mihin mennä, mitä mukaan ja miten homma siitä sitten etenee! Aika jännää! 

Mutta siis mihinkään en ole sidottu, jos siis jossain vaiheessa tulee sittenkin sellainen olo, että en haluakaan mennä sinne, niin mikään ei pakota. Voin vaikka vielä autossa matkalla sairaalaan sanoa, että ei sittenkään, mennään jonnekin muualle! 

Mutta niin se laskettuaika aina vain lähenee ja samanaikaisesti työpäivät vähenevät. Jäljellä:

työpäiviä: 6

laskettuunaikaan: 79

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille! :)

Pääsiäinen

Nyt on pääsiäinen pyhineen takanapäin... Kevättä kohdin mennään, toivottavasti vauhdilla! :)

Meidän pääsiäinen oli tänä vuonna oikeastaan kaksiosainen: ensimmäinen osa vietettiin kotona ja toinen osa M:n kotipuolessa tuolla Itävallan rajalla. Molemmat osat olivat varsin onnistuneita. :) 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan oltaisiin oltu kaikki neljä päivää M:n kotona, mutta kun mä olin voittanut ne 4 lippua Bundesliga-peliin (ensimmäisestä pelistä olenkin täällä raportoinut),niin se toinen peli sattui juuri olemaan tänä lauantaina. Ajettiinkin kyläilemään sitten vasta pelin jälkeen lauantaina. Perjantai meni kotosalla touhuten, käytiin taas kuntosalilla vähän crossailemassa ja nautittiin täysin siemauksin kahdenkeskisestä ajasta. 

Lauantai oli täynnä äksöniä, kun piti vielä tehdä viimeisiä hankintoja pyhien varalle ja muutenkin oltiin laiskuuttamme jättäneet pakkailut sun muut viime tinkaan... Joten lauantaina sai hetken aikaa todenteolla huhkia. Jotenkin sen stressatun lauantai aamupäivän jälkeen oli mun motivaatiot sitä jalkapalloa peliä kohtaan suhteellisen nollissa...Oisin vain mielummin istunut autoon ja lähtenyt ajelmaan kohti anoppilaa, mutta ei... 

Tuollaista tilaisuutta, katsella Stuttgart- Dortmund peliä ilmaiseksi, täydellä stadionilla 60 000 ihmisen kerä, ei kovinkaan usein tule, joten olihan se tilaisuus hyödynnettävä. Ja hyvä että hyödynnettiin! Oli muuten henkeä salpaavan hyvä tunnelma stadionilla ja peli itsessäänkin oli odotettua parempi. Ennakkoon ajattelin, että Stuttgarttia viedään kuin pässiä narussa, mutta nehän taistelivat ja pistivät Dortmundin lujille. Fanit huusivat kuin viimeistä päivää ja jännää oli! :) Tämän kerran pelistä nautin vieläkin enemmän kuin viime kerralla, vaikkakin lopussa Dortmund sai kun saikin tehtyä vielä sen voittomaalin 2-1... Mä kun olisin niin mielelläni jakanut pisteet tasoin! No ehkä sitten ensi kerralla!

"sisäänmarssi"... Saksalaisille "pyhä tilanne" ;)

vFb Stuttgartin fanikatsomo

BVB Dortmundin fanikatsomo

Stuttgartin fanien ystävällinen tervetulotoivotus vierasjoukkueelle...

Pääsiäisen toinen osa anoppilassa meni erittäin vierailupainotteisesti. Sunnuntaina kokkailtiin yhdessä lounasta ja nautittiin leppoisasta tunnelmasta ihan perheen parissa, sillä iltapäivälle oli tiedoksi kylliksi toimintaa. Iltapäivällä oli tiedossa mummula vierailu, johon kokoontuisi taas koko suku... Tädit, sedät, serkut jne... ja mikä tärkeintä, myös paljon odotettu "Osterhase- pääsiäispupu" vierailisi. 

Saksassahan elää pääsiäispupu-perinne erittäin vahvana, melkein kuin meillä joulupukki! Lapset siis uskovat pääsiäispupuun, joka tuo lahjoja pääsiäispäivänä. Pupua tosin harvoin nähdään, sillä hänellä on tapana piilottaa lahjat ja herkut. Lapset siis odottavat pääsiäispupua kuin kuuta nousevaa ja loppuilta meneekin sitten sokerihumalassa, kun on tuhottu pupun tuomia herkkuja... 

Pääsiäisenä rakennellaan koreja lahjaksi sukulaisille ja ystäville. Täytteenä on tietysti paaaljon suklaata, kananmunia, itseleivottuja pupuja tai kakkuja...ja sitten jotain pieniä lahjoja. Hirmuinen tekeminen ja ostaminen...jos pääsiäisenä todella haluaa pistää ranttaliksi niiden korejen kanssa, niin saa itselleen helposti joulustressiin verrattavan stressin aikaiseksi. Mutta toisaalta se koko touhu sen pääsiäispupun ympärillä on jotenkin suloista, vaikkakin itse olen enemmän meidän perinteisemmän pääsiäisen vieton kannalla.

Mutta siis M:n mummilla oli pupu käynyt, joten pienemmät lapset pääsivät etsimään korejaan, meille vanhemmille ne korit onneksi tuotiin eteen, sen enempiä etsimättä! :D Nyt on sitten suklaata, millä mässätä!

Sunnuntai iltana tuli sitten vielä ystävä pariskunta pelailemaan meidän kanssa. Vietettiin erittäin leppoinen ilta korttipelien parissa, hyvin syöden ja nauraen! 

Maanantaina olikin sitten vuorossa seuraava mummola, jossa tarjolla oli ruokailu erittäin pitkän kaavan mukaan. Jo ajatuskin sinne menosta saa mut kakomaan, kun tietää jo valmiiksi, että takaisin tullaan niin ylisyöneenä, että pahaa tekee. Tällä kertaa säästyttiin vähän vähemmällä, sillä pystyttiin vetoamaan pitkään kotimatkaan ja lähtemään aikaisemmin pois. Mutta ei voi valittaa. Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Kakut maistuivat loistavilta ja snapseja (joista valitettavasti en voinut nauttia) oli aivan taatusti riittävästi! :) Paikalla olivat toisen puolen suvun tädit ja sedät puolisoineen, eikä se pääsiäispupu ollut sitäkään paikkaa unohtanut, vaan taas tuli suklaata tuutin täydeltä! Iltapäivällä sanottiin sitten heipat ja poistuttiin ennen leipätarjoilua pitkälle (4 tunnin)kotimatkalle!

Kaikin puolin erittäin onnistunut reissu, mutta on se vaan sitten taas ihana olla kotona. Oma sänky ja se imetystyyny, jonka avulla nukkuminen luonnistuu huomattavasti helpommin kuin ilman! Se on nyt ainakin taas todettu! :) On hassu ajatella, että seuraavan kerran, kun ollaan ajelemassa sinnepäin, niin meitä ei ole enää kaksi autossa istumassa vaan kolme! :D En malta odottaa! :) Puheiden perusteella kyllä ne ihmiset sielläkinpäin jo odottavat malttamattomina uuden perheenjäsenen syntyä! Hyvä niin!

Erityisesti tämän viikonlopun aikana mun mieltä lämmitti M:n äidin kommentti, että mä olen erittäin kaunis raskaanaoleva! Minusta kuulemma huokui onnellisuus ja hyväntuulisuus...kaiken lisäksi näytänkin vielä niin hyvältä! :) Vaikka kaikkea en ihan itse allekirjoitakaan tai siltä se ei ainakaan omaan silmään näytä, niin hyvän mielen se toi joka tapauksessa! Kaunis kommentti! Kiitos siitä M:n äidille! :)

Sen saattelemana uuteen työviikkoon, uudella voimalla! Vähiin käy, ennen kuin loppuu:

Työpäiviä jäljellä: 9 (eikä suunnitellut 11, sillä mun pitää
                       tuhota mun ylityötunteja...)