tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen

Nyt on pääsiäinen pyhineen takanapäin... Kevättä kohdin mennään, toivottavasti vauhdilla! :)

Meidän pääsiäinen oli tänä vuonna oikeastaan kaksiosainen: ensimmäinen osa vietettiin kotona ja toinen osa M:n kotipuolessa tuolla Itävallan rajalla. Molemmat osat olivat varsin onnistuneita. :) 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan oltaisiin oltu kaikki neljä päivää M:n kotona, mutta kun mä olin voittanut ne 4 lippua Bundesliga-peliin (ensimmäisestä pelistä olenkin täällä raportoinut),niin se toinen peli sattui juuri olemaan tänä lauantaina. Ajettiinkin kyläilemään sitten vasta pelin jälkeen lauantaina. Perjantai meni kotosalla touhuten, käytiin taas kuntosalilla vähän crossailemassa ja nautittiin täysin siemauksin kahdenkeskisestä ajasta. 

Lauantai oli täynnä äksöniä, kun piti vielä tehdä viimeisiä hankintoja pyhien varalle ja muutenkin oltiin laiskuuttamme jättäneet pakkailut sun muut viime tinkaan... Joten lauantaina sai hetken aikaa todenteolla huhkia. Jotenkin sen stressatun lauantai aamupäivän jälkeen oli mun motivaatiot sitä jalkapalloa peliä kohtaan suhteellisen nollissa...Oisin vain mielummin istunut autoon ja lähtenyt ajelmaan kohti anoppilaa, mutta ei... 

Tuollaista tilaisuutta, katsella Stuttgart- Dortmund peliä ilmaiseksi, täydellä stadionilla 60 000 ihmisen kerä, ei kovinkaan usein tule, joten olihan se tilaisuus hyödynnettävä. Ja hyvä että hyödynnettiin! Oli muuten henkeä salpaavan hyvä tunnelma stadionilla ja peli itsessäänkin oli odotettua parempi. Ennakkoon ajattelin, että Stuttgarttia viedään kuin pässiä narussa, mutta nehän taistelivat ja pistivät Dortmundin lujille. Fanit huusivat kuin viimeistä päivää ja jännää oli! :) Tämän kerran pelistä nautin vieläkin enemmän kuin viime kerralla, vaikkakin lopussa Dortmund sai kun saikin tehtyä vielä sen voittomaalin 2-1... Mä kun olisin niin mielelläni jakanut pisteet tasoin! No ehkä sitten ensi kerralla!


"sisäänmarssi"... Saksalaisille "pyhä tilanne" ;)

vFb Stuttgartin fanikatsomo

BVB Dortmundin fanikatsomo

Stuttgartin fanien ystävällinen tervetulotoivotus vierasjoukkueelle...


Pääsiäisen toinen osa anoppilassa meni erittäin vierailupainotteisesti. Sunnuntaina kokkailtiin yhdessä lounasta ja nautittiin leppoisasta tunnelmasta ihan perheen parissa, sillä iltapäivälle oli tiedoksi kylliksi toimintaa. Iltapäivällä oli tiedossa mummula vierailu, johon kokoontuisi taas koko suku... Tädit, sedät, serkut jne... ja mikä tärkeintä, myös paljon odotettu "Osterhase- pääsiäispupu" vierailisi. 

Saksassahan elää pääsiäispupu-perinne erittäin vahvana, melkein kuin meillä joulupukki! Lapset siis uskovat pääsiäispupuun, joka tuo lahjoja pääsiäispäivänä. Pupua tosin harvoin nähdään, sillä hänellä on tapana piilottaa lahjat ja herkut. Lapset siis odottavat pääsiäispupua kuin kuuta nousevaa ja loppuilta meneekin sitten sokerihumalassa, kun on tuhottu pupun tuomia herkkuja... 

Pääsiäisenä rakennellaan koreja lahjaksi sukulaisille ja ystäville. Täytteenä on tietysti paaaljon suklaata, kananmunia, itseleivottuja pupuja tai kakkuja...ja sitten jotain pieniä lahjoja. Hirmuinen tekeminen ja ostaminen...jos pääsiäisenä todella haluaa pistää ranttaliksi niiden korejen kanssa, niin saa itselleen helposti joulustressiin verrattavan stressin aikaiseksi. Mutta toisaalta se koko touhu sen pääsiäispupun ympärillä on jotenkin suloista, vaikkakin itse olen enemmän meidän perinteisemmän pääsiäisen vieton kannalla.

Mutta siis M:n mummilla oli pupu käynyt, joten pienemmät lapset pääsivät etsimään korejaan, meille vanhemmille ne korit onneksi tuotiin eteen, sen enempiä etsimättä! :D Nyt on sitten suklaata, millä mässätä!

Sunnuntai iltana tuli sitten vielä ystävä pariskunta pelailemaan meidän kanssa. Vietettiin erittäin leppoinen ilta korttipelien parissa, hyvin syöden ja nauraen! 

Maanantaina olikin sitten vuorossa seuraava mummola, jossa tarjolla oli ruokailu erittäin pitkän kaavan mukaan. Jo ajatuskin sinne menosta saa mut kakomaan, kun tietää jo valmiiksi, että takaisin tullaan niin ylisyöneenä, että pahaa tekee. Tällä kertaa säästyttiin vähän vähemmällä, sillä pystyttiin vetoamaan pitkään kotimatkaan ja lähtemään aikaisemmin pois. Mutta ei voi valittaa. Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Kakut maistuivat loistavilta ja snapseja (joista valitettavasti en voinut nauttia) oli aivan taatusti riittävästi! :) Paikalla olivat toisen puolen suvun tädit ja sedät puolisoineen, eikä se pääsiäispupu ollut sitäkään paikkaa unohtanut, vaan taas tuli suklaata tuutin täydeltä! Iltapäivällä sanottiin sitten heipat ja poistuttiin ennen leipätarjoilua pitkälle (4 tunnin)kotimatkalle!

Kaikin puolin erittäin onnistunut reissu, mutta on se vaan sitten taas ihana olla kotona. Oma sänky ja se imetystyyny, jonka avulla nukkuminen luonnistuu huomattavasti helpommin kuin ilman! Se on nyt ainakin taas todettu! :) On hassu ajatella, että seuraavan kerran, kun ollaan ajelemassa sinnepäin, niin meitä ei ole enää kaksi autossa istumassa vaan kolme! :D En malta odottaa! :) Puheiden perusteella kyllä ne ihmiset sielläkinpäin jo odottavat malttamattomina uuden perheenjäsenen syntyä! Hyvä niin!

Erityisesti tämän viikonlopun aikana mun mieltä lämmitti M:n äidin kommentti, että mä olen erittäin kaunis raskaanaoleva! Minusta kuulemma huokui onnellisuus ja hyväntuulisuus...kaiken lisäksi näytänkin vielä niin hyvältä! :) Vaikka kaikkea en ihan itse allekirjoitakaan tai siltä se ei ainakaan omaan silmään näytä, niin hyvän mielen se toi joka tapauksessa! Kaunis kommentti! Kiitos siitä M:n äidille! :)

Sen saattelemana uuteen työviikkoon, uudella voimalla! Vähiin käy, ennen kuin loppuu:

Työpäiviä jäljellä: 9 (eikä suunnitellut 11, sillä mun pitää
                       tuhota mun ylityötunteja...)

2 kommenttia:

  1. Oiiih. Jalkapalloa! Mä oon niiin kateellinen. :) ps. ihanat vaunut olitte hankkinut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos... Odotan jo innolla, että pääsen niitä testailemaan! :) Jee!! Te tuutte kohta meille!!! IHANAAAA!! Onko sulla jotain, mitä haluat ehdottomasti tehdä???

      Poista