Synnytyskertomus...

Nyt on aikaa kirjoittaa synnytyksestä, kun pikkuinen nukkuu tyytyväisenä omassa  kehdossaan! :D 

Ensi alkuun täytyy sanoa, että minulle jäi erittäin hyvät muistot synnytyksestä ja tuon kokemuksen jälkeen voin hyvinkin kuvitella meneväni synnyttämään toisenkin kerran! Olen myös erittäin tyytyväinen valitsemaani sairaalaan ja saamaani kätilöön, mutta nyt siihen "synnytyskertomukseen"!  :)

...Ennen synnytyksen käynnistymistä tilannehan oli se, että kohdunsuu oli avautunut jo 2 cm. Edellisenä päivänä synnytyksen käynnistymisestä kävin tarkastuksessa, jossa todettiin, että lapsella on siellä vielä niin hyvät oltavat, että eihän sieltä ihan heti ole tulossa... Mutta kohdun suu on avautunut ne 2 cm, että periaatteessa supistuksia vain odotellaan!

M sanoi tarkastuksen jälkeen, että huomenna mennään synnyttämään, mä en halunnut elätellä mitään toiveita, kun suhteellisen usein olin jo niin ajatellut ja joka aamu kuitenkin herännyt omasta sängystä, eikä mitään ikinä ollut tapahtunut! Sinä tiistai aamuna ajattelin, että nyt menen mukavasti lämpimään kylpyyn lukemaan kirjaa, ehkä sillä saadaan toimintaa tuonne alapäähän. Makoilin kylvyssä suhteellisen kauan, eikä ollut minkäänlaisia tuntemuksia siihen suuntaan, että tässä nyt lähtö saattaisi tulla. Taisinpa siinä vielä raspata jalat ja sheivata paikat ihan vain hyviksi. Kylvyn jälkeen tein itselleni aamupalaa ja söin sen kaikessa rauhassa sohvalla. Aamupalaleipiä voidellessa tuli hetkellinen kumma olo alapäähän ja ajattelin, että jes nyt ne harjoitussupistukset ovat vähän koventuneet, että ehkä tässä vielä tällä viikolla pikkuinen saadaan ulos! 

Kello oli 12 ja otin kirjan ja olin suuntaamassa parvekkeelle hetkeksi lukemaan, kun ovella tuli ensimmäinen kivuliaampi supistus. Tunne oli samantyylinen, kun kuukautisten aikaa, mutta kivuliaampi. Mistään hirmuisesta kivusta ei vielä siinä vaiheessa voinut puhua, mutta tunne oli kuitenkin sen verran erilainen, että heti ajattelin, että nyt voisi ehkä olla vihdoinkin se heti lähellä, kun alkaisi tapahtumaan! Kirjoitin viestin ystävälleni ja kysyin miltä ensimmäiset supistukset mahdollisesti tuntuvat...viestiä kirjoittaessani tuli seuraava supistus, tasan 7 minuuttia ensimmäisen jälkeen. Ystäväni tokaisi, että alahan pakkaamaan laukkua, että eiköhän sieltä haluta nyt sitten ulos! :D M istui tietokoneella kirjoittamassa maisterityötänsä, kun mä ilmoitin, että nyt saattaisi olla lähtö synnytyslaitokselle suhteellisen lähellä. M ei singonnut mielipuolenlailla ympäri asuntoa, kuten olin jotenkin arvellut, vaan totesi kylmän rauhallisesti, että mä taidan tästä sitten lähteä suikuun ja laittaa itseni valmiiksi! :) Ja näinhän sitten tekikin! Mä kellottelin supistusten välejä, jotka siinä vaiheessa olivat 7 minuuttia, pakkailin vielä laukkua ja soitin klinikalle kysyäkseni, että pitäisikö tulla vai vielä odotella kotona. He neuvoivat tulemaan vähintäänkin käymään, voi olla että lähettävät vielä hetkeksi kotiin, mutta olisi hyvä tulla ekaksi käymään. 

Ennen klinikalle menoa halusin vielä tehdä pienen kävelylenkin, ei tosiaan ollut mikään iso lenkki, mutta ajattelin vielä vähän edistää supistuksia ja käveltiin M:n kanssa vielä parin korttelin ympäri ennen kuin hypättii autoon.

Klinikalla pääsin heti puoleksi tunniksi käyrille ja siitä sitten kätilön tutkittavaksi. Paikat olivat auenneet jo 4-5 cm, joten jäätiin sitten samantien klinikalle. Kätilö kysyi josko haluan vielä käydä kävelyllä, ettei aika tulisi niin pitkäksi siellä synnytyssalissa. Käveleskeltiin sitten siis vielä noin tunnin ajan pihalla tai ei sitä niin käveleskelemiseksi voi kutsua, vaan ennemminkin laahustamiseksi. Sen tunnin aikana sain kerran kierrettyä sen sairaalarakennuksen ulkokautta ympäri. Supistuksia tuli noin 4 minuutin välein, eikä ne enää olleet niin kivuttomia, vaan siinä sai jo ihan kunnolla välillä hengitellä! :D Ulkona oli tosi kylmä, M tärisi takkinsa kanssa ja mulla oli vain t-paita päällä ja mä hikoilin... :) 

Lopulta kipu oli jo sen mukainen, etten enää halunnut kävellä yhtikäs minnekkään, vaan suorinta tietä takaisin saliin. Siellä otettiinkin heti uudet käyrät ja katsottiin tilannetta uudelleen. Edistystä olinkin vähän tapahtunut, kohdunsuu oli 5-6 cm auki. Tässä vaiheessa kipu oli jo suhteellisen kova, mutta täysin vielä kestettävissä, inhottavinta oli se pahoinvointi, joka jokaisen supistuksen jälkeen tuli. En kuitenkaan oksentanut kertaakaan, mutta lähellä se oli ihan joka supistuksen jälkeen. Odotimme veden valumista ammeeseen ja mä kuljin huonetta ympäri oksennutkaukalo kädessä. 

Klinikan erittäin hyvä puoli on se, että jokaisessa synnytyssalissa on oma amme, ei siis ole millään tavalla riippuvainen toisista synnyttäjistä. Tosin tuona tiistaina synnytyssalit olivat suhteellisen tyhjät, vain toinen synnyttäjä minun kanssani samaan aikaan. Meillä oli siis molemmilla koko päivän yksinoikeudella kätilöt käytettävissä, heillä oli oikeasti meille aikaa ja vähäisestä stressistä johtuen kätilöt olivat erittäin rentoja ja auttamishaluisia. Mulla kävi todella hyvä tuuri, että sain tuollaisen kätilön ja että hän pystyi tukemaan minua koko sen päivän puolille öitä asti. Tunsin oloni koko ajan erittäin hyvin huomioiduksi ja autetuksi.

Amme oli päiväni pelastus. Ensi alkuun ajattelin, että saa nähdä kauanko tunnen itseni vedessä hyväksi, mutta se amme oli todellakin mun juttu! Mä olin vedessä reilun kaksi tuntia. M huitoi märällä rätillä viileää ilmaa naamalleni ja minä puhaltelin! :D Sain erittäin paljon kehuja kätilöltäni, hyvästä rytmityksestä, rauhallisuudesta ja rentoudesta! :) Jossain vaiheessa tauot supistusten välissä oli kadonnut ja oli pelkkää supistelua koko ajan. Kyselinkin kätilöltäni, että onko mua huijattu, kun ihmiset puhuvat aina minuutin supistuksesta ja sitä seuraavasta tauosta, sillä joku on nyt kyllä varastanut mun tauot! :) Kätilö tarkasteli alapään tilannetta ja totesi, että taitaa se vauva siellä varastaa mun tauot ja tahtomalla ulos! :D Kohdunsuu oli 9 cm auki, vesi auttoi todellakin aukeamisessa, mutta tietysti se myös siinä samassa lisäsi kipuja! Oman kokemukseni perusteella voin suositella ammetta erittäin paljon, mutta eihän se tietystikään tarkoita, että amme ja vesi auttavat kaikkia samalla tavalla, kuin ne auttoivat minua! 

Vesisynnytystä en tahtonut missään nimessä, eikä ylilääkäri sitä suositellutkaan, vauvan suuresta koosta johtuen, joten nyt oli aika nousta ammeesta. Tästä hetkestä alkoi synnytykseni hirvein osuus. Joka paikkaan sattui; selkää poltti, alapää tunti repeävän, silmissä pimeni ja päätäkin särki! Ihan järkyttäviä supistuksia ja ilman taukoja. Kesti varmasti puoli tuntia päästä ne 2 m ammeelta sinne sänkyyn!! Kello oli tuossa vaiheessa seitsemän illalla, eli takana oli 7 tuntia ja toivoin jo kovasti, että loppu olisi lähellä! 

Kätilö kokeili kohdunsuuta ja totesi, että lähestulkoon kokonaan ollaan auki, mutta valitettavasti mun voimat olivat jo niin loppu, että jokaisen supistuksen tullessa kohdunsuu vetäytyi niin kiinni, että se oli enää 6-7 cm auki.. eli tuolla menolla lapsi ei todellakaan tule vielä hetkeen ulos. Kätilö siis suositteli tuossa vaiheessa epiduraalia, että saisin kerättyä vähän voimia, tauon supistuksista, sillä synnytys saattaisi vielä kestää useitakin tuntejä...Ja niinhän siinä siiten kävikin, sillä pikkuinen tuli vasta 5 tuntia epiduraalin jälkeen.

Kahdeksalta illalla sain epiduraalin ja siinä vaiheessa taivaat aukenivat! :) Tähän asti oltiin tultu täysin ilman mitään apukeinoja, mutta epiduraali oli kyllä parasta, mitä tuossa vaiheessa pystyi olemaan! :)Valitettavasti juuri epiduraalin laiton jälkeen pikkuisen sydänäänet hidastuivat ja minun oli pakko maata kyljelläni, joten toinen kylki ja jalka puutui epiduraalin ansiosta aivan täysin tunnottomaksi ja toisessa säilyi enemmän tunto. En pystynyt liikuttamaan vasemman puolen jälkaa, lonkkaa tai mitään seuraavaan 10 tuntiin. Olo oli tosi kummallinedn, jos joku ei kannatellut mun jalkaa niin se muljahteli mihin sattui.. :) Neljä seuraavaa tuntia siinä sitten maattiin ilman mitään suurempia kipuja, mutta ei se synnytys hirmuisesti mihinkään edennytkään. Ainut asia, jonka vielä tunsin oli paineentunne takapuolessa...Eli vauvan suunta oli siis oikea.

Kahdentoista aikaan illalla alkoi oikealle puolelle tunnot palautumaan ja ilmoitin kätilölle, että nyt painaa joku alapäätä ja paljon...Ja päähän se siellä yritti ulos! :)Valitettavasti tässä vaiheessa mun kätilö joutui lähtemään kotiin, mutta tilalle tullut kätilö oli aivan yhtä mukava. Hänen, lääkärin ja miespuolisen harjoittelijan avustusella alkoi viimeinen rutistus! 00.52 meidän pikkuinen oli maailmassa ja olo oli helpottunut! 54 cm ja 3850 g täyttä rakkautta! 

Ponnistusvaihe meni ongelmitta ja oikeastaan ilman hirveitä kipuja..Toispuoleisesti tunsin supistukset ja tiesin milloin ponnistaa. :) M totesikin synnytyksen jälkeen, että koko 13 tunnin aikana mä en huutanut tai korottanut ääntäni kertaakaan, en kiroillut, en puristanut hänen kättään...ei mitään perinteisiä kliseitä! :) Meidän poika syntyi, niin tyhmältä kuin se kuullostaakin vitsaillen ja hyräillen! :)

Kiitollisuuden tunne pienestä kääröstä ja hyvin menneestä synnytyksestä on suuri!!

Täällä taas.. Vauvakuulumisia!

Nyt on pari viikkoa vierähtänyt semmoisessa humussa, ettei ole ollenkaan ehtinyt täällä kirjoittelemaan! Meidän pikkuinen ihanuus täytti eilen kaksi viikkoa, ne kaksi viikkoa tuntuvat toisaalta ihan ikuisuudelta! Tuntuu siltä kuin siitä olisi jo paljon kauemmin, kun ensimmäisen kerran saatiin oma käärö syliin. Ihana hetki!

Nämä edelliset pari viikkoa ovat ollet erittäin tunteikkaat ja aika on mennyt siivillä...Päällimmäisenä tunteena kuitenkin on kiitollisuus! Oman lapsen saaminen on kyllä tunnemyrskyistä varmasti yksi suurimmista! Ei mene päivääkään, ettei kyyneleet nousisivat silmiin, välillä ilosta ja onnesta, toisinaan epävarmuudesta, mutta useimmin en osaa itsekään sanoa, miksi itken! :) M on ihanasti ollut tukena ja turvana, jaksanut kuunnella ja lohduttaa, ilman häntä olisi varmasti ollut vaikeat kaksi viikkoa! 

Usein istun vain pikkuinen sylissäni ja ihmettelen maailmaa. Miten kummassa tuollainen ihme, kuin lapsi voi kehittyä kohdussa noin täydelliseksi ja sitten tulla ulos muuttaen vanhempansa täysin ja heidän maailmansa! Mutta ihanalla tavalla! Vieläkään en täysin ymmärrä sitä, että meillä on nyt oma poika...meidän rakkauden hedelmä! :) Ja suloinen onkin! ;) 

Meidän arki on täällä lähtenyt hyvin rullamaan. Pientä rutiiniakin on jo syntynyt, eikä enää tunnu olo niin tumpelolta ja epävarmalta. Alkuun meillä oli pienoisia ongelmia imetyksen suhteen monestakin eri syystä. Ensinnäkin mulla on erittäin lattanat nännit, toinen melkein sisällepäin. Pikkuisen oli erityisesti alkuun todella vaikea saada nännistä otetta ja jos hän sen otteen sain, niin kohta luiskahti nänni taas suusta pois. Erittäin malttavaisesti hän kyllä jaksoi yrittää, mutta jossain vaiheessa, kun nälkä on suunnaton, alkaa jokaisen malttavaisuus olla koetuksella! 

Toisena ongelmana oli se, että maito nousi rintoihin vasta 5 tai 6 päivänä, joten eihän mun maidot riittäneet mitenkään pienen miehen tarpeisiin. (Isona vauvana hän tarvitsi/tarvitsee erittäin paljon maitoa!) Jotenkin yksi laitoksen kätilöistä pelotteli mua niin siitä, että "tämä poika on varmasti sellainen, joka kerran pullon saatuaan ei ikinä enää ota rintaa vastaa". No enhän mä sitten uskaltanut pulloa hänelle antaa vaan yritin sinnitellä kaikin muun tavoin. Ei ollut helppoa! Annoin rintaa aina kun vain pystyin, mutta jossain vaiheessa oli nännit jo ihan verillä, eikä pystynyt koko aikaa tissiä tarjoamaan... eikä pojan nälkää saanut mitenkään tyydytettyä! Sitten yksi kätilö ehdotti, että annetaan pikkuiselle tissiä sellaisella tissinsuojuksella ja yritetään samanaikaisesti saada sellainen pieni letku siitä tissin sivusta menemään suuhun. Letkun päässä oli pieni ruisku ja siihen laitettiin sitten äidinmaidonkorviketta, jota pikkuisen tissiä imiessä ruiskutettiin hänelle suuhun. Tuo toimi ihan hyvin, pikkuinen imi tissiä, mutta maito tulikin ruiskusta... Ongelmana oli, että miten hitsissä saan samanaikasesti tuettua pojan päätä, pideltyä tissiä, tungettua letkua suuhun ja ruiskutettua maitoa... niin ja sitten taas täytettyä ruiskua?!  No en mitenkään! Silloin kun M oli sairaalassa selvittiin kahdestaan suhteellisen hyvin, mutta yösyötöt olivat yhtä tuskaa, kun yksin yritin kaikesta selvitä. Ensimmäisenä yönä yökätilö oli mukava ja auttoin kunnolla, että sain pienen syötettyä, mutta sitten vaihtui yökätilö ja se seuraava oli sitä mieltä, että mun on selvittävä yksin... Ei siis enää autettu. Istuin yöllä siellä huoneessa yli 5 tunnin ajan yrittäen saada pientä syötettyä, mutta ei hän vain tule kylläiseksi. Vähän siinä alko ärsyttää. Viimeisenä yönä olin jo niin tympääntynyt siihen kätilöön ja monen tunnin yrityksen jälkeen annoin pojalle pullon! Siitähän hän ilahtui...joi vissiin yhteen häkään 90 ml...(kyse oli 3 päivää vanhasta lapsesta...melkoinen määrä maitoa!) 

Mutta kotiin päästyä alkoi imetyskin vähän luonnistumaan. Pumppailin tissejä, jotta maidoneritys vähän nopeutuisi, imetin sen minkä pystyin ja lopun pikkuinen sai pullosta! Eikä hän millään tavalla hylkinyt/hylji tissiä, vaikka välillä saakin pullosta! Edelleen pikkuisen maidontarve on suhteellisen suuri, joten aina ei mun maidot riitä, joten pullosta hän saa noin yhden kerran vuorokaudessa, tissin lisäksi. Hän (nimetään hänet nyt N:näksi)imee erittäin rauhalliseen tempoon, mikä tarkoittaa, että mä istun aina vähintään 1,5 h imettämässä ja mikäli ei senkään jälkeen näytä kylläisyyden merkkejä niin mä annan pullosta vielä 30-60 ml. Maidontuotantoa edistääkseni pumppaan edelleenkin välillä juuri ennen imetystä, sen laihemman maidon pulloon, jotta N saisi sen rasvaisemman maidon juotua ja olis mahdollisesti nopeammin kylläinen (myöhemmin, mikäli tarvetta, niin juotan pullosta sitten sen pumppaamani laihemman maidon). Välillä taas pumppaan N:n juotua vielä vähän rintoja, jotta maitoa tulisi nopeammin. Aikaa vievää touhua, mutta mikäli tällä tavoin pystyn imettämään ja mahdollisesti saadaan maitoa sen verran paljon, että pullot voisi jättää vielä vähemmälle, niin teen tämän kaiken oikein mielelläni!

Nukkuminen sujuu erittäin hyvin, ainakin yöllä. Yöllä N vetelee kuusikin tuntia putkeen,sitten syödään se pari tuntia ja nukutaan taas noin 4 tuntia. Joten vanhemmatkin saavat ihan ruhtinaalliset yöunet. :) Päivisin unet onnistuvat niin ja näin. Välillä päivisin N:lle tuottaa vähän vaikeuksia nukahtaa tai siis vaipua sellaiseen syvempään uneen. Sylissä, vatsan päällä tai kantorepussa hän nukkuu kyllä loistavasti, mutta jos yrität siirtää hänet pois sylistä, niin poika on hereillä alta parin minuutin! Nyt olen huomannut, että mikäli hän saa nukkua mahallaan, niin päiväunetkin luonnistuvat huomattavasti paremmin... Tietysti mahallaan nukuttaminen pelottaa, mutta mun kätilökin sanoi, että mikäli itse olen samassa huoneessa ja tarkistan tilannetta, niin voin hyvin antaa pojan nukkua sohvalla mahallaan. Yöllä en todellakaan nukuta mahallaan, mutta päivisin nyt sitten silloin tällöin! Tällä tavoin ollaan nyt saatu päiväunetkin onnistumaan paljon paremmin ja N nukkuu sikeästi sen 3 tuntia!

Oma toipuminen synnytyksestä on mennyt erittäin nopeasti. Pystyn hyvin istumaan sekä liikkumaan, eikä oikein mikään paikka ole enää kipeä. Oikeastaan mulla on vuodotkin jo lähestulkoon loppuneet ja haava on hyvin kiinni! Voi olla vain erittäin onnellinen, että kaikki on mennyt näin hyvin. Mä olen todella kauhuissani näistä "saamistani" kiloista ja siitä, että miten hitossa mun pitäisi vielä saada noin 20 kiloa pois. Jokainen voi selitellä mulle ummet ja lammet imetyksen hyvästä vaikutuksesta ja kuinka ne kilot lähtevät nopeasti pois, mutta mä en usko!!! Mulla lähti laitoksella se 8 kiloa pois, josta olin erittäin onnellinen, mutta nyt on TULLUT 2 kiloa takaisin!! Häh???? Tänään kysyinkin mun kätilöltä, että mistä se voi johtua ja hänkin totesi, että ei siinä yleensä kyllä noin käy... Onpas lohduttavaa!!! Ahdistaa, mutta yritän olla ajattelematta asiaa niin paljon! Tänään alkoi herkkulakko..saa nähdä miten mun käy! :) 

Mutta siis täällä on kaikki erittäin hyvin! Onnellinen pikku-perhe opettelee uutta arkeaan ja ihmettelee tätä rakkauden määrää, joka pienessä ajassa syntyy ja lisääntyy sanoin kuvaamattomiin määriin! <3 

Vihdoinkin kolmin! :)

Keskiviikkona 26.6.2013 kello 00.52 syntyi neidän pieni prinssimme pitkän odotuksen jälkeen! :) Paino pikkuisella oli  odotettua vähemmän 3850g ja pituutta 54 cm! :) Synnytyd kesti kaiken kaikkiaan 13h ja sujui hyvin, ilman suurempia ongelmia! Nyt ollaan vielä vähintään huomiseen sairaalassa ja sitten voidaankin lähteä harjoittelemasn uuden arjen kulkua kotioloihin! :)  On kyllä erittäin kiitollinen olo pikkuisesta! Kotiin päästyä kirjoittelen sitte  vielä enemmän ja tarkemmin!  :) voikaa hyvin! :)

Laskettuaika tuli ja meni...

Eilen oli siis SE päivä, jota ollaan melkein 10 kuukautta odotettu... laskettuaika!  Mutta meidän pikkuinen taitaa tosiaan tulla isäänsä; laiskimus, joka rakastaa mukavuutta! :D Hänellä ei siis ole mikään kiire ulos! :)  Mikäs siellä maatessa; ruokaa tulee vähintään tarpeeksi, siellä on mukavan lämmin ja keinuukin vielä rauhoittavasti...

Eilinen, laskettupäivä me vietettiin supistuksia hakemalla... Ohjelmassa oli siis siivousta, kävelyreissu, hyvää ruokaa, kylpy ja tietysti tarvittavaa rentoutumista. Kyllä sitä aina välillä niitä supistuksia tulee, kun on liikkeessä, mutta ei niitä vielä kivuliaksi voi sanoa... Ennemminkin ollaan vielä harjoitussupistusten parissa, valitettavasti! Jossain vaiheessa päivää elättelin jo todella toiveita, että kenties jotain olisi tapahtumassa, sillä maha oli vähän sekaisin ja olo kummallinen. 

Kätilöni mukaan suhteellisen monella synnyttäjällä tulee ripuli ennen synnytyksen alkua (luonnollinen suolen tyhjennys) ja tuon kaltaisista oireista eilen kärsin... Mutta iltaan mennessä tilanne oli taas tasoittunut ja yö menikin sitten erittäin rauhallisesti, oikeastaan nukuin todella sikeästi! Siihen varmasti vaikuttaa myös se, että se hirmuinen helle on nyt ohi ja mennään suhteellisen normaaleilla lämpötiloilla eteenpäin! 

Tänään olikin sitten lääkärintarkistus klinikalla. Oli hassu tunne astella sinne synnytyssaliin ja "päästä" makaamaan sille sängylle, missä meidän pikkuinen ehkä syntyy... Tuli erittäin kova hinku synnyttämään. Mä niin toivoisin se kaiken jo alkavan! En, sen vuoksi, että kuvittelen sen olevan mukavaa, vaan haluan saada sen meidän pikkuisen jo syliin! 

Tarkistettiin virtsa, kaikki loistavasti ja verenpaine 122/67.. Pääsin käyrille puoleksi tunniksi. Pikkuinen liikkui paljon ja sykkeet vaihtelivat 120-160 välillä..Käyrien päätteeksi kätilö totesi, että loistavat käyrät, ei tällä vauvalla ole mikään kiire ulos. Sillä on siellä erittäin hyvät oltavat! No jee...tonhan mä just halusinkin kuulla... Mutta ei toi kommentti kyllä yllätyksenä tullut! Kätilö totesi, että pieniä supistuksia tulee silloin tällöin, mutta vauva ei vielä hirmuisesti reagoi niihin eli eivät vielä ole tarpeeksi kovia!

Sitten siirryttiinkin lääkärin tarkastukseen. Erittäin, erittäin mukava nuori naislääkäri kyseli paljon, miten raskaus on edennyt, onko ollut jotain erikoisuuksia ja muutenkin että miten menee. Ensimmäistä kertaa lääkärin vastaanotolla mulla oli sellainen olo, että tuota oikeasti kiinnostaa kuulla miten meillä menee ja todella antaa meille aikaansa! 

Hän ultrasi erittäin tarkasti ja selitti kaikki mitä näki, tarkasteli ja mitä kirjoitti ylös. M totesikin, että jo ensimmäisen 10 minuutin aikana se lääkäri oli kertonut meille ja puhunut meidän kanssamme, enemmän kuin meidän oma lääkäri koko 10 kuukauden aikana yhteensä. 

Siellä vatsan sisällä kaikki oli erittäin hyvin. Pikkuinen makoili vasemman kyljen puolella, pää hyvin kiinnittyneenä... Lapsi vettä oli vielä aivan tarpeeksi, istukka oli erittäin hyvän näköinen, napanuora välitti kaikkea oikeassa määrin... Sitten lääkäri mittaili ja multa meinasi leuka tippua, kun kuulin, että "pikkuisen" tämän hetkinen painoarvio on 4250g...eli se monsteri on nyt jo ihan mammuttimaisen suuri!!! Halleluja!! Siihen lääkäri totesi, että äitikin on pitkä eli kaikki on sopusuhteessa... Mä ajattelin siinä vaiheessa vaan mun alapäätä ja teki mieli todeta, että ihan sama kuinka pitkä olen, mutta ei toi mun värkki tuolla alhaalla kuitenkaan ihan koripallon kokoista päätä saa ulos työnnettyä! Lääkäri totesi, että näin ison lapsen kohdalla voi käydä niin, että lapsi ei saa työnnettyä hartioitaan ulos, mutta ei hätää, kätilö auttaa sitten kyllä... En tiedä rauhoittiko toi tieto vai saiko se mut ennemminkin tosi rauhattomaksi!

Sitten lääkäri halusi vielä tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Hän tutki kädellä ja totesi, että hyvältähän täällä näyttää. Yllätykseksemme kohdunsuu on 2 cm auki! Supistukset siis vain puuttuvat, muuten siellä oltaisiin oikein hyvin jo valmiina tulemaan ulos! Muutamien tunnustelujen jälkeen lääkäri totesi käsineiden olevan veressä.. Mähän tietysti säikähdin ihan täysin ja lääkäri halusi ylilääkärinkin mielipiteen vielä tilanteesta ennenkuin sanoo mitään. Sitten tuli ylilääkäri ja siinä ne molemmat tutkivat tilannetta. Neljä kättä venyttämässä tuota alapäätä ei ollut mikään maailman mukavin tilanne, mutta heidän diagnoosinsa rauhotti mut... Kyseessä ei pitäisi olla mitenkään vaarallinen vuoto, vuoto ei tule kohdun sisältä vaan jostain ulkoisesta jutusta... Lääkäri ultrasi vielä kerran, omaksi rauhoitukseksi ja varmuudeksi ettei vuoto missään tapauksessa voi tulla istukasta... Eikä se kuulemma voi, koska mun istukaa ei ylety niin alas asti, että se vuoto voisi siitä tulla! Ylilääkäri sanoi, että se saattaa nyt vielä vähän aikaa vuotaa, mutta pitäisi tässä vähentyä, jos ei niin käy niin mennään takaisin. Mutta jo nyt se vuoto on melkein kokonaan loppunut, joten toivottavasti siinä mielessä ollaan jo voiton puolella! Ja tuskin he olisivat minua kotiin päästäneet, jos heillä olisi ollut pienikin epäilys siitä, että kyseessä olisi jotain vaarallista.

Nyt pitää sitten vain saada nuo supistukset kipeytymään, jotta saataisiin "pikkuinen" ulos! :D Keskiviikkona meillä on sitten seuraava tarkastus klinikalla, mikäli mitään ei ole tapahtuntut sitä ennen! M:n veikkaus on, että huomenna alkaisi synnytys... Saa nähdä, mulle kävisi oikein hyvin tuollainen suunnitelma! :D

Pistetään vielä mahakuva lasketulta päivältä (eiliseltä)... :D

Siihen nähden, että lapsi todellakin painaa jo 4250g on tuo mahan koko ihan kohtuullinen..eikä ole edes tullut raskausarpia... :) 

Viime viikon helteissä oli jopa tossa asusteessa hiki! :D

 

40+0

Juhannusta...

Täällä ikävöin sellaista leppoista mökkijuhannusta!... 

Facebook täytyy jo nyt juhannustunnelmakuvista ja juhannustoivotuksista... Ensimmäistä kertaa ikävöin todellakin Suomen juhannusta! Olisin niin mielelläni nyt jossain mökillä hyvässä seurassa grillaamassa ja saunomassa! :( Mutta mun juhannuksen täyttää toivottavasti jokin vielä ihanempi..nimittäin meidän pikkuinen! Olisi ihana juhannuslahja, jos se pikkuinen päättäisi nyt viikonlopun aikana tulla ulos...

Eilen tuli se mun koko viikon odottama ukonilma, eikä mitään tapahtunut... Paitsi, että ilma viileni siedettäviin lukemiin! Kiitos siitä!!! Mutta siis ei kipeitä supistuksia, ei limatulpan irtoamista, eikä mitään muitakaan oireita, paitsi tylsistymistä! Mä olin jotenkin laittanut niin suuret odotukset, että kun se ukkonen tulee, niin meidän pikkuinen syntyy... Siitä syystä olin sitten eilen illalla ja tänä aamuna suhteellisen down. Ensimmäiset minun sanani M:lle olivat tänä aamuna: Voi ei..olenko mä edelleen täällä omassa sängyssä ison vatsani kanssa?!? Mutta näillä mennään! :) Ylihuomenna olisi laskettuaika, mitäs jos möhkäleellä onkin suunnitteilla tulla saksalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriin sopivasti täsmällisesti!? :D

Tänään on kyllä taas ollut vähän enemmän harjoitussupistuksia ja menkkajomotuksia, että josko siellä sittenkin jotain tapahtuisi?! Viime yönäkin piti herätä melkein tunnin välein vessaan ja aina herätessä huomasi, että alaselkää ja -vatsaa vähän niin kuin jomottaisi... Toivottavasti hyviä merkkejä! Täytynee siis jatkaa toivomista ja lantion pyörittämistä! (Mun kätilö sanoi, että lantion pyörittäminen saattaa aktivoida supistuksia...Näyttää vähän epämääräiseltä, mutta eipä haittaa... pääasia olisi, että pikkuinen haluaisi vihdoinkin tulla ulos!)

Ettei mene ihan valitukseksi, niin jotain hyvääkin: Tänään tuli mun uusi puhelimeni (leluni)! Postimiehen ovikellon soitto ilahdutti mun aamuani todenteolla. Nyt onkin sitten saanut aikaa vähän paremmin kulumaan, kun on tutkinut uuden puhelimen toimintoja ja yrittänyt saada sitä toimimaan sillä tavalla, kun minä haluaisin... Ei aina niin yksinkertaista! :D

Nyt toivottelen jokaiselle erittäin mukavat juhannukset, pitäkäähän huolta toisistanne, älkääkä unohtako juhannustaikoja! :) Mä yritän täällä parhaani sopivassa suhteessa aktivoida supistuksia ja rentoutua! :D 

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Kuuma!!!

Tänne on iskenyt joku himputin Arfikka-kuumuus ja siltä kyllä tuntuukin! Ei todella saisi valittaa, kun koko toukokuu oli niin sateista ja viileää, mutta nyt ei tarttis kyllä enää yhtään lämmetä. Täällä vedellään mukavilla +40 asteen helteillä. Tää alkaa oikeesti koettelemaan elimistöä aika kivasti. Näin ihan viimeisillään raskaana olevalle oleminen, nukkuminen ja oikeastaan ihan kaikki alkaa olemaan suhteellisen tuskallista.

Mitään ei voi tehdä ilman, että sydän jyskyttää rinnassa niin että pelkään sen hyppäävän minä hetkenä tahansa ulos... Ikkunoita tai ovia ei voi aukaista, kun sisään tulee (oikeasti) polttavaa ilmaa! Aamulla jo ennen kahdeksaa on +30 astetta, joten edes aamulla aikaisin voi tuulettamisen unohtaa! Täällä mä siis istun neljän seinän sisällä, kaikki sälekaihtimet alas vedettynä pimeässä ja hikoilen! Jo pelkkä jalan liikuttaminen saa hikikarpalot nousemaan otsalle... Joo ja kuinka usein käynkään päivän aikana viileässä suihkussa, niin pitkälle en osaa edes laskea! :) Eilen täytin iltasella kylpyammeen viileällä vedellä ja tunnin verran makoilin siellä... Aah... :) 

Mutta kyllä tästäkin selvitään. Tänään pitäisi olla se kuumuuden huippu eli varmasti mennään yli +40 asteen, mutta huomenna pitäisi sitten jo vähän helpottaa, kun tulee ukkonen. Täällä käy aina näin kesällä, että kun on kuuma, niin se kuumuus seisoo täällä kuopassa parin päivän ajan ja sitten ukkostaa! Valitettavasti se ukkonen ei aina tuo mukanaan sadetta vaan hyvin usein vieläkin kuumempaa ja jännittyneempää ilmaa! Tällä kerralla se kuitenkin (ainakin toistaiseksi) vielä lupaa, että huomenna sataisi edes vähän! 

Ukkosta odotan muustakin syystä... Kätilöt ja tutustumiskerralla sairaalassa lääkäri meinasi, että kun ilmat tekevät tuollaisia ekstreemejä muutoksia tai kun ukkostaa, silloin syntyy myös tavallista enemmän lapsia! :) M:n pomo kertoikin, että heidän pikkuinen syntyi juuri ukonilmalla ja silloin oli synnytyssairaala hetkessä ammuttu täyteen. Ihmisiä joutui jo synnyttämään käytävällä, koska yht´äkkiä kaikki vauvat halusivat päästä yksiöstään ulos! :) Eli huomiselle odotetaan ukkosta ja synnytystä...saa nähdä mitä todellisuudessa tapahtuu! 

Hikoilemisen ja tuskastumisen ohella täällä ei oikein tapahdu mitään! Ei ole ollut mitään suurempia supistuksia, jomotuksia, ripulia, ei siis mitään, mikä viittaisi mahdollisesti lähestyvään synnytykseen! :( Mutta eihän sitä ikinä tiedä, se voi tulla ihan puun takaakin! Sitä siis toivotaan! :) Toivoa ei saa menettää! :) 

Nyt alan leipomaan pizzataikinaa, jotta saisi ajan vähän kulumaan! Erittäin mukavaa keskiviikkoa kaikille! :D

Voihan kökkö...Tilanne rauhottunut....

Eilen aamulla olin vielä niin innoissani siitä, että mahdollisesti pikkuinen olisi päättänyt vihdoinkin tulla lähipäivien aikana ulos... Siksi olinkin eilen erityisen ahkera, siivottiin, käytiin kävelyllä, lakkasin kynnet kauniiksi ja odotin... Mutta mitään ei tapahtunut! Jopa ne menkkajomotukset häipyivät sinne mistä olivat tulleetkin! :( Taas mennään siis uutta päivää ja viikkoa kohden! 

Eilinen päivä meni siis tuntemusten suhteen erittäin rauhallisesti. Musta tuntuu, että pikkuinen liikkui eilen vähän tavallista vähemmän, mutta se voi tietysti johtua myös siitä, että mä olin suhteellisen paljon liikenteessä enkä välttämättä niin keskittynyt siihen, mitä toinen siellä mahassa tekee. Viime yön sain nukuttua paremmin vielä paremmin kuin taas vähään aikaan. Kerran heräsin siihen, että oli menkkajomotuksia, mutta nekin häipyivät suhteellisen nopeasti! 

Täksi viikoksi tänne on luvattu yli +35 astetta ja voin kertoa, että alkaa olemaan kuuma! Täällä se kuumuus on vielä vähän erilaista kuin Suomessa, kun tuuli ei pääse kunnolla tuivertamaan ja tämä kaupunki kun on niin sanotusti montussa! Saa nähdä mitä tästä tulee, varmasti suhteellisen hiostavia päiviä, ellei tuo pikkuinen nyt tosiaan ole vielä tulossa ulos! Eilen kävelyllä mun sormet turposivat niin paksuksi, että hädin tuskin sain niitä kävelyn jälkeen koukistettua ja kipeää teki! Tänään taidan pysytellä niin paljon kuin mahdollista sisätiloissa, ettei turhia lähde testailemaan omaa kestävyyttä! Pieni ulostautuminen mun on joka tapauksessa tehtävä, sillä meillä on tänään sen päiväkodin tutustumiskäynti! Jotain hyvää siis siinä, että pikkuinen on vielä sisällä, ainakin pääsen itse sinne katselemaan paikkoja ja kuulemaan faktoja! :) Sen jälkeen voitaisiinkin mun puolesta aloitteleen synnyttämistä! :)

Jos en muuta tälle päivälle keksi, niin vaatekaappia voisi järjestellä ja vähän leipoa, että M sais viedä töihin synttärilahja kiitos leivonnaisia, niillä kun on sellainen tapa, että ensin lahjotaan ja sankari tuo sitten myöhemmin jotain kiitokseksi! En vain oikein tiedä että mitä sitä sitten tekis... M sanoi että korvapuusteja, mutta mun tekis mieli tehdä jotain muuta vaihteeksi... No katsotaan mihin tässä vielä tän päivän aikana ryhdytään! 

Erittäin mukavaa viikon alkua kaikille! Peukut edelleen pystyssä, että pikkuinen päättäisi ulostautua yksiöstään! :) 

Kovia menkkajomotuksia!

Tänään alkaa virallisesti odotusajan viimeinen viikko, viikko 40. Hih! Nyt olisi tasan viikko laskettuunaikaan, mutta voisko vaikka olla, että sieltä oltaisiin parin seuraavan päivän aikana jo tulossa ulos....? Meinaan...

Perjantaina olin tosi pitkällä kävelylenkillä entisen työkaverini kanssa. Ihan huomaamatta käveltiin yli 2 tuntia, matkassa se oli varmasti ainakin sen 7 km. En ois mitenkään uskonut, että mä kykenen vielä kävelemään noin pitkän matkan ilman taukoja, mutta hyvinhän se meni. Sitten eilen oltiin shoppailureissulla, jossa tietysti tuli myös oltua liikenteessä monta tunti. Käytiin ikeasta noutamassa vielä pari puuttuvaa valokuvakehystä, M:lle ostamassa vähän uusia kesävaatteita ja minulle valitsemassa uusi puhelin! :D Loppujen lopuksi sitä väriä, jonka tahdoin ei ollut saatavilla, joten tilasin puhelimeni netistä! Nyt sitten odottelen kuin kuuta nousevaa, koska postipoika tuo uuden leluni! :) Illalla vielä vähän grillattiin, ennen kuin heittäydyttiin sohvan pohjalle nauttimaan rauhasta ja elokuvasta!

Jo perjantaina huomasin vähän erinlaisia tuntemuksia tuolla alapäässä, ei mitään kipeää, vähän sellaisia pistäviä vääntöjä. (en tiedä miten niitä paremmin kuvailisin)Eilen sitten vähän ennen nukkumaan menoa huomasin, että olo oli vähän rauhaton. Jotenkin hyvän asennon löytäminen oli vaikeaa ja tuntui vähän siltä, että masussa jomottelis. Nukkumaan menessä menkkajomotukset olivat jo erittäin vahvoina niin selän kuin alavatsankin puolella. Niitä tuli vähän aaltomaisesti, mutta kesti suhteellisen kauan aikaa aina kerrallaan... Ei siis niin kuin supistukset, jotka mitä ilmeisemmin ovat parin minuutin jälkeen viimeistään taas ohi. Vähän jomotusten joukossa oli myös sellaista kivistystä ja jännitystä alavatsan kohdalla. Sanoin M:lle, että jos nyt jatkaisin liikkumista, niin saattaisi ruveta sattumaan pian enemmänkin, mutta kukapa sitä puolen yön aikoihin kävelylle lähtis tai muutenkaan jäisi könöttämään hereille, että mahdollisesti EHKÄ jotain saattaisi tapahtua. Ajattelin asiaa niin, että jos se synnytys sieltä ois nyt lähipäivinä tulossa, niin hyvä on, että lepäisin nyt jos se vielä on mahdollista. Näillä ajatuksin menin sitten nukkumaan. 

Sain kuin sainkin viime yön nukuttua, mutta heräilin aina silloin tällöin aika koviin menkkajomotuksiin. Parin tunnin unia sain aina siinä välissä jotenkin nukuttua, mutta sitten kramppaili ja jomotti taas niin selän kuin mahan puoltakin! Kahden aikoihin herätessäni huomasin erityisesti sellaisia aaltomaisia jomotuksia, joiden aikana mulle ihan selvästi tuli kuuma. Kivunmäärältä jomotukset olivat vielä todella helposti siedettäviä. Sellaisia todella epämiellyttäviä menkkakipuja, mutta ei mitään sellaista, että olisi pitänyt puuskuttaa tai muuta vastaavaa. Normaali menkkojen aikaan olisin kyllä varmaan ottanut särkylääkkeen!

Nyt aamulla tilanne on selkeästi vähän rauhottunut, mutta seistessäni tai vähän liikkuessani jomotukset tulevat suhteellisen nopeasti takaisin... Kysymys kuuluukin, voisiko tässä olla mahdollisesti synnytys jo lähiaikoina käynnistymässä?!?!? :) Vai toivonko vähän liian aikaisin? Suunnitelmissa mulla on tänään jonka tapauksessa liikkua paljon, mutta sopivassa määrin yhdistettynä lepäilyyn. Kätilöni sitä muistutteli, että jos on liian paljon liikkeessä niin elimistö stressaantuu ja vetäytyy ns. kramppiin ja silloin sillä liikkumisella ei ole toivottua tulosta, vaan päinvastainen. Liikkua pitäisi, mutta yhdistettynä pieniin lepohin, jossa keho pääsee taas rentoutumaan ja sitten taas supistuksia saalistamaan! :D Tänään siis ohjelmassa ensin siivousta ja sitten käydään vielä kävelyllä... :) 

Mä ilmoittelen sitten, että miltä tilanne näyttää.. onko toiminnastani ollut hyötyä! :D Pitäkäähän peukut pystyssä! :) Mukavaa sunnuntaita kaikille! 

38+5

38+2

Tämä kuva on jo hieman vanha, mutten aikaisemmin saanut sitä jostain syystä ladattua.. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 

Mielestäni mun masu ei ole hirmuisesti laskeutunut.. Okei tuo kesähamonen ei nyt ole ihan paras asu mahakuvaa varten, kun siitä ei sitä alavatsaa näe ollenkaan, mutta kuitenkin...Mutta miten se on..kun siis meidän pikkuisen päähän on jo aikoja sitten kiinnittynyt lantioon, niin sehän tarkottaa käytännössä sitä, että hän on suhteellisen alhaalla... Eikö käytännössä vatsankin pitäisi sillon automaattisesti pudota? Vai onko mun vatsa sitten kuitenkin pudonnut alaspäin, mutta mä en sitä vain  huomaa vai voiko olla niin, että meidän masuasukki on sen verran kookas, että täytettä riittää ylös asti? Ja vielä yksi kysymys on, että putoaako jokaisella masu huomattavasti alaspäin vai voiko se olla, että se pysyy tuossa loppuun asti?? Tiedä sitä sitten...

Vitsi kun voisi tietää milloin pikkusella on suunnitelmissa tulla ulos.. :D En vain malta enää odottaa! Joka päivä toivon, että oisko huomenna SE päivä. Ei siitä syystä, että mulla olisi jotain erityisiä tuntemuksia siihen suuntaan, vaan ihan vain toivon! Jotenkin mun on helpompi odottaa sitä aina huomiseksi, niin se odotus ei tunnu ihan niin pitkältä kuin, jos odotan suoraan hänen tulevan vasta laskettunapäivänä tai sen jälkeen! Voi tietysti hyvin olla, että sinne asti mennään! 

No täytyy ajatella positiivisesti, jos pikkuinen ei ole tullut ulos vielä maanantaihin mennessä niin pääsen tutustumiskäynnille siihen päiväkotiin, johon mielellämme hänet 1,5 vuoden päästä laittaisimme. En tiedä olenko jo aikaisemmin siitä puhunut, mutta täällä pitää olla tosi aikaisessa noiden päiväkotipaikkojen varauksessa. Toista päiväkotia käytiin jo tuossa tuokokuun alussa katsomassa ja nyt käydää vielä kattomassa tätä toista, joka olisi meidän suosikki. Täällä päiväkotipaikat määräytyvät täysin asuinpaikan mukaan, mutta nämä kaksi päiväkotia ovat molemmat niin lähellä, että sen ensimmäisen paikan pomo sanoi meillä oleva myös mahdollisuus päästä siihen toiseen, vaikkei se varsinaisesti meidän lähin päiväkoti olekaan. Meille se olisi mieluisempi siitä syystä, että se on aivan uusi, virallisesti auennut vasta nyt kesänä ja siellä on hieman pidemmät aukioloajat... Valitettavasti meidän pikkuisen täytyy olla suhteellisen pitkiä päiviä päiväkodissa sitten kun me molemmat olemme 100% taas töissä. 

Tällä hetkellä meidän suunnitelma on, että minä olen 1,5 vuotta kotona, tarkoittaen tammikuuhun 2015 ja sillon pistettäisiin pikkuinen puolipäiväisesti päiväkotiin ja M olisi puolipäiväisesti kotona hänen kanssaa puolivuotta niin, että pikkuisella olisi 2vuotta ikää ennen kuin hän joutuisi päiväkotiin kokopäiväisesti. 

Itse loistavassa päiväkodissa työskennelleenä olen sitä mieltä, että päiväkodissa on omat erittäin hyvät puolensa lapsen kehitystä ajatellen. Totta kai omat vanhemmat ovat parhaat mahdolliset hoitajat lapselle, mutta kehityksen kannalta päiväkodilla on kuitenkin pidemmän päälle enemmän tarjottavaa (vertaisensa leikkiseura, kärsivällisyys kehittyy, kun ei ole ainoa lapsi, omatoimisuus, toisten huomioimiskyky, jakamisen taito...) Tietysti näillä kaikilla jutuilla on mahdollista kehittyä myös kotioloissa, mutta se vaatii vanhemmilta paljon, päiväkodissa kaikki tulee vähän niin kuin siinä sivussa!

Tietysti tässä kohtaa jokaisen  pitää kuunnella omia tunteita ja on löydettävä oikeasti hyvä päiväkoti, johon oman kullannupun voi hyvillä mielin vielä! Jos vanhemmat eivät täysin ole oman päätöksensä takana, ei päiväkotiarki välttämättä ole se paras ratkaisu. Lapset ovat erittäin herkkiä tuntemaan ja huomaamaan, mitä vanhemmat tuntevat. Lapsella täytyy olla turvallinen ja kotoisa olo päiväkodissa, jotta se oikeasti on lapselle paras paikka ja tähän lapsi tarvitsee sen vakuuden tunteiden tasolla myös omilta vanhemmiltaan!

Alle yhden vuoden ikäistä lasta en kuitenkaan päiväkotiin vielä laittaisi! Ei sillä etteikö lapsi siellä pärjäisi, mutta mielestäni alle vuoden ikäisten lasten paikka on ehdottomasti kotona! Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni!

Päiväkotiin vai ei päiväkotiin...se on ikuinen kiistan aihe! Jokaisella on omat syynsä ja perustelunsa päätöksilleen. Olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi kunnioittaa toisen päätöksiä. Omassa päässään voi ajatella asiasta mitä haluaa, mutta ei pahoiteta toinen toistemme mieltä turhilla syytöksillä! 

Nyt lähdenkin kävelylle (supistusten saalistusreissulle!) entisen työkaverini ja hänen pikkuisen tyttärensä kanssa! :D Voikaa hyvin!

Huh hellettä ja ikkunan pesua...

Tiistain lääkärin tarkastus meni juuri niin kuin olin ajatellutkin.. Eli ei mitään uutta ja ihmeellistä, odottelu jatkukoon! :) Lääkäri kurkkasi alapään tilanteen ja sanoi, että pehmeetä on ja pää siellä hyvin odottelee kiinnittyneenä... Sitten hän totesi, että voi käynnistyä milloin vain, mutta voi hyvin kestää vielä viikonkin.. Eli siis hienosti jätti kommentillaan kaikki mahdollisuudet avoimiksi! Mutta näin mä olin vähän ajatellutkin. Hänhän on vain lääkäri, ei mikään selvännäkijä! Että nyt sitten vain odotellaan. Jos pikkuista ei ole laskettuunaikaan mennessä kuulunut niin sitten seuraavana päivänä eli 24.6 mennään klinikalle tarkastettavaksi. Siitä eteenpäin niitä tarkastuksia onkin sitten joka toinen päivä, mutta me tietysti täällä toivotaan, että pikkuinen on sitä ennen jo ulkona! :D

 

Nyt on sitten todellakin viimeinen puristus alkanut.. Hui, ihanan jännittävää! Pelkoa ei vieläkään ole, mutta pieni jännityksen poikanen tekee tuloaan. Nyt huomaa jo selkeästi, että pikkuisella on masussa erittäin tiukat oltavat. Vatsa on kova melkeinpä koko ajan ja pikkuinen yrittää löytää itselleen paikkaa, jossa olisi hyvä olla... Ei vain tunnu löytyvän. Tänään kiusasin häntä vielä pesemällä ikkunoita... Mitäpä sitä ei tekisi sen eteen, että synnytys mahdollisesti käynnistyisi!? :) Nyt odottelemaan sitten josko työni tuottaisi tulosta! :) Täällä on vain tällä hetkellä niin kuuma, että hetkittäin on ihan vaikea olla. Mä hikoilen kuin pieni sika... Siis aivan älyttömästi, eikä sen eteen tarvitse edes mitään tehdä. Istuin parvekkeella, VARJOSSA (aurinko paistaa talon toiselle puolelle, eikä ole vielä tänään ollenkaan näyttäytynyt parvekkeen puolella), lukemassa kirjaa ja hikoilin kuin olisin maratonin juossut!! Ihan uskomatonta!

 

Eilen pakkailin jo alustavasti mun synnytyslaukkua, niin pitkälle kuin se on mahdollista. Totta kai  paljon on sellaista, jota tässä vielä tarvitsen, joten valmiiksi asti kassia en saa nyt vielä pakattua, mutta suurin osa tavaroista taitaa nyt olla yhdessä kasassa! :) M sanoikin, että olo on kuin odottaisi ihanaa lomaa ja lähtö on edessä; saa jo pakkailla ja suunnitella mitä laittaa milloinkin päälle, mutta valitettavasti lähdön ajankohta on vielä vähän epävarma! :) Näinhän se on... 

 

Nämä vaatteet ajattelin pikkuiselle ottaa klinikalle mukaan...

 

 

38+1

Niin se vain päivät kuluvat ja viikot vaihtuvat uusiin! :D Tänään voi jo sanoa,että ensi viikolla meillä on laskettuaika.. Hurjaa ja jotenkin tosi uskomatonta. Sitten on 40 viikkoa kulunut, kaikkien ihanien ja vaikeiden hetkien jälkeen koittaa se päivä, jota on jo hartaasti odotettu! Tuntuu jotenkin ihan utopiselta, mutta hyvältä! 

Totta kai mä todella toivon, että pikkuinen päättäisi tulla jo aikaisemmin ulos, mutta toisaalta mikäs tässä odottaessa, jos hänellä on vatsassa hyvät oltavat. Katsotaan mitä lääkäri huomenna sanoo. Toivottavaa olisi, että hän vähän edes ultraisi ja tarkastelisi vauvan kokoa, mutta sen näkee sitten huomenna! :)

Mä en tiedä olenko mä jotenkin vähän tyhmä, mutta synnytyspelkoa mulla ei vieläkään ole tullut. Totta kai mulla on tietynlainen kunnioitus sitä tilannetta kohtaan; En mä kuvittele sen mitään herkkua olevan tai itse selviäväni siitä ilman huutoja ja epätoivon hetkiä, mutta jotenkin mulla on vielä suhteellisen rauhallinen olo sen suhteen. 

Mä olen ottanut synnytyksen itselleni vähän niin kuin urheiluhaasteena ;) ...Mä valmistaudun vähän samalla tavoin synnytykseen kuin viime syksynä maratooniin. :) (tietysti suurilla eroavaisuuksilla, mutta ajatuksellisesti samoin.) Olen vähän miettinyt niitä juttuja, joista valmennuskurssilla oli puhetta; millaisia kivunlievityksiä, mahdollista vesisynnytystä, imetystä, hengitys- ja asentoharjoituksia ja tietty niitä kaikkia asioita, joilla mahdollisesti ennen synnytystä voisi tilannetta helpottaa. (Mielikuvaharjoittelua)

Kipua lievittävistä lääkityksistä olen yleisesti sitä mieltä, että; tilanteessa tilanteen vaatimalla tavalla. En ole menossa synnyttämään sillä ajatuksella, että mitään en ota, mutten myöskään ajatuksella; antakaa mulle kaikki ja heti. Saksassa ei esimerkiksi ilokaasua saa ollenkaan, sen tilalla on enemmän homeopaattisia lääkkeitä, joista en oikein tiedä mitä ajattelen... Epiduraalin otan, jos kätilö tai minä sen parhaaksi näkee.

Altaassa en haluaisi lastani synnyttää, mutta voin hyvin kuvitella käyttäväni allasta  ja vettä kivunlievitykseen avautumisvaiheessa. Mun verikammo ei jotenkin anna periksi, että haluaisin pikkuisen synnyttää altaaseen. Mä luulen, että mulle iskisi pakokauhu ja ahdistus viimeistään siinä vaiheessa, kun vesi värjäytyy verestä punaiseksi ja mun tulisi pakottava tarve nousta pois. Valitettavasti siinä vaiheessa se ei olisi enää mahdollista ja mun olisi vain maattava vedessä. En voi kuvitella, että mä pystyisin siinä tilanteessa nauttimaan täysin siitä hetkestä, kun vihdoin melkein 10 kuukauden odotuksen jälkeen saan pikkuisen syliini... ja se olisi tosi harmittavaista. Joten ainakin näin etukäteen sanon, että varsinaista allassynnytystä en halua.

Nyt etukäteen olen juonut jo jonkin verran raskaus- ja imetysteetä, jolla pitäisi olla hyvä vaikutus maidon rintoihin nousua ajatellen. Samoin olen syönyt aamiaisjugurttini seassa pellavansiemeniä, joiden pitäisi luoda jonkinmoista "limaa" synnytystien tienoilla, joka puolestaan helpottaa lapsen ulos tuloa. (Pellavansiemenillä on muuten myös erittäin hyvä vaikutus ruuansulatukseen!! Ainakin mun kohdalla! Erityisesti raskaana ollessa mulla on ollut vähän ongelmia sen suhteen, mutta nyt noiden siemenien jälkeen ei ole enää pienintäkään ongelmaa.) 

Saksassa suositellaan myös ennen synnytystä (viikko 36->)välilihan öjyämistä ja hierontaa. (voi hyvin olla, että Suomessa myös...en tiedä)  Sen tulisi auttaa välilihan venymistä ja vähentää repeämää. Tiedä sitten häntä... Muutaman kerran olen öljynnyt, mutta jotenkin se ei vain oikein ole mun juttu... Tuntuu epämiellyttävältä ja jotenkin mulla on sellainen tunne, että teen kaiken ihan varmasti aivan väärin.

Vaikeinta, ja suurinpana erona urheilusuorituksiin valmistaumisessa, tässä valmistautumisessa on se, että ei tiedä milloin se suuri päivä koittaa, vaan on jotenkin oltava joka päivä valmiina ja silloin riskinä on pieni ylilatautuminen! Sitä rupeaa miettimään pienintäkin yksityiskohtaa ja lopulta on itse jo niin sekaisin kaikesta, ettei tiedä enää mistään mitään. Muutenkin luulen, että kun se hetki sitten koittaa, unohdan kaiken mitä olen etukäteen ajatellut ja olen täysin kätilön armoilla. Siihen mun kätilö sanoikin, että niin se aina menee ja niin se on tarkoitettukin. Kaiken valmistautumisen päätarkoitus onkin henkisesti valmentaa äitiä tulevaan ja saada hänet tuntemaan olonsa varmaksi ja valmistuneeksi, vaikka todellisuudessa kaikki onkin toisin. :)Mitä rennommalla mielin äiti on synnytykseen menossa, sitä suurempi todennäköisyys on, että synnytyksestä jää positiivisempi mieli. Niin pöljältä kuin se kuulostaakin, mutta hänen mukaansa; jos kasvot ja suu hymyilevät, niin silloin hymyilee kohdunsuukin ja on huomattavasti rennompi! Tällöin lapsen on helpompi tulla ulos ja kohdunsuu pystyy paremmin työskentelemään. :) Eli ei muuta kuin hymyssä suin synnyttämään! :)

Mulla ei ole sairaalakassia vielä pakattuna, mutta lista on kyllä tehty siitä, mitä kaikkea tahtoisin ottaa mukaan. Yritän pitää niitä vaatteita, jotka mukaan lähtisivät, puhtaina suurimman osan ajasta, kävin ostamassa shampoon, hoitoaineen, saippuan ja hammastahnan minikoossa, ettei ihan niin paljoa olisi kannettavaa. Eväät ovat tietty mulle tärkeitä (tällainen syöppö kun olen!) ja siitä on M:llä lista valmiina, että mitä sitten täytyy olla mukana ;) M:n unissakin kummittelee jo mun eväslistata ja ruokapyynnöt... Viime yönä hän oli nähnyt unta, että me oltiin tanssikurssilla ja mulla oli 10 l kattilallinen soppaa mukana! :) Ihan noin pimahtanut en sentään ole, vielä! :)

Nyt taidan lähteä vähän siivoilemaan, sillä eilen normaalin sunnutaisiivouksen sijaan vietetiin M:n synttäreitä! :) Valitettavasti ei saatu vieraita, mutta hyvänmakuisen kakun olin joka tapauksessa leiponut! (me syödään sitä kyllä kahdestaan varmaan koko seuraava viikkokin!!)

Nam, nam vaikka itse sanonkin! :)

Voisikohan sitä ehkä jo vähän iloita?!?

Voi hyvin olla, että täällä iloitsen jo vähän turhasta, mutta jotenkin nyt eilen ja tänään on ollut sellainen tunne, että ehkäpä tuolla masussa ja alapäässä tapahtuu jotain... En tietenkään osaa sanoa, että mitä siellä se pikkuinen touhuaa ja suunnittelee, mutta jotenkin vähän rauhattomammalta oleminen tällä hetkellä tuntuu. Voihan se silti olla, että tässä vielä useita viikkoja mennään eteenpäin, mutta pääasia, että jotain tapahtuisi. 

Ajattelin, että nyt kun vihdoinkin täällä tämä ilma lämpenee näin huomattavasti, että voihan se pikkuisen olokin siitä tuolla masussa vähän tukalammaksi tulla ja päättäisi tulla ulos. Eilen siis istuskelin/ makoilin kunnolla auringossa ja nautin kesästä, jotta saisin mahdollisesti vähän supistuksia aikaiseksi...Ja taisin vähän ainakin onnistuakin... 

Oikealla puolella on selkeästi havaittavissa paljon enemmän liitoskipuja, joten toivon todella nyt pikkuisen olevan suuntaamassa alaspäin. Selitän niiden liitoskipujen toispuoleisuuden sillä, että erittäin suuren osan ajasta pikkuinen makoilee oikealla puolella. Sille puolelle mulla kaikki iskutkin tulee ja masu on oikealta puolelta melkein aina huomattavasti isompi kuin vasemmalta. 

Nyt olen myös huomannut, että masu on huomattavasti koventunut, eikä vain silloin kun tulee niitä harjoitussupistuksia, vaan muutenkin. Välillä se on aivan kivikova ja hetkittäin sitten hellittää vähän, muttei enää ole niin pehmeä kuin vaikka vielä pari viikkoa sitten. Yöllä jopa heräsin siihen, että masu veti kovaksi. :) Toivottavasti nämä kaikki ovat hyviä merkkejä siitä, että synnytys ois mahdollisesti lähenemässä! :) Mutta toivon tosissan etten nyt innostu turhasta ja aivan liian aikaisin..muuten tulee pitkät viikot vielä odotella! 

M:n takia toivon, ettei tämä pikkuinen syntyisi ainakaan tämän viikon sunnuntaina, muuten se saa täysin itse päivänsä valita. M:llä on meinaan sunnuntaina syntymäpäivät ja kaksosena hänenhän täytyy jo muutenkin syntymäpäivänsä jakaa veljensä kanssa, niin jotenkin toivon, ettei nyt pikkuinenkin sitten sille päivälle putkahtaisi. Mutta jos niin käy, niin ei se sekään mikään maailmanloppu ole :) saapahan M ihanan syntymäpäivälahjan! :) Muuten harmittaa, että kaikki kaverimme ovat sunnuntaina jossain, kun olisin niin halunnut järjestää M:lle pienet synttärit, mutta valitettavasti näyttää pahasti siltä, että kahdestaan ollaan... Noh, voisihan sitä olla huonomminkin! ;) 

Nyt lähden vähän ostoksille, pitäisi jotain pientä löytää vielä M:lle synttäreiden kunniaksi ja tietysti myös hänen veljelleen! :) Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Vihdoinkin kesä...

Päivät vähenevät hitaasti mutta varmasti. Vauvan täysiaikaisuuden rajapyykki on jo saavutettu ja nyt vois todenteolla pikkuinen tulla jo ulos! :D Valitettavasti sen suuntaisia tuntemuksia on suhteellisen vähän... Harjoitussupistuksia tulee silloin tällöin, mutta ei mitään mikä sattuisi, joten eiköhän se vain tarkoita, että pikkuisella on suunta alaspäin, muttei valitettavasti vielä ulospäin! :) Oikean puolen nivustaipeessa tuntuu kanssa välillä pientä kipua, liekö ne sitten niitä liitoskipuja tai jotain muuta saman suuntaista, muttei nekään ole mitään hirmu kipeitä. 

Oikeastaan en voi ollenkaan valittaa. Mulla menee täällä oikein hyvin; ei vaivoja, saan nukuttua ja liikuttua. Ainoastaan aika kuluu välillä todella hitaasti...Tuohon saattaa kyllä nyt tulla muutos, kun vihdoin täälläkin paistaa aurinko ja on hellettä!!! Nyt voin monen viikon sisällä olon jälkeen mennä taas ulos, nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja kesästä! Täällä on tosiaan tullut viimeiset viikot vettä ihan solkenaa, niin kuin saatatte olla uutisista kuulleet. Täällä kaikki joet tulvii ja ihmisiä pitää evakuoida kodeistaan veden tulvimisen vuoksi.. Ei ollenkaan kiva. Tämä toukokuu oli kyllä täällä suunnalla ilmojen suhteen erittäin masentava, mutta toivotaan nyt että suunta on parempi ja saataisiin huonon toukokuun jälkeen loistava kesä! Niin ja toisaalta pitää kyllä olla ihan onnellinen, että tuo ilma oli noin kauan viileää, mun oleminen oli erittäin helppoa, eikä tarvinut helteissä tuskastella! :) Nyt voikin sitten toivoa, että nämä helteet saisi pikkuisen tuntemaan olonsa tuolla vatsassa tukalaksi ja haluaisi ulos! ;) 

Nyt on kaikki viimeisimmätkin jutut täällä tehtyinä. Eilen illalla koottiin vaunut ja autoistuin valmiiksi odottamaan. M huristeli vaunujen kanssa pitkin meidän olohuonetta, taitaa hänelläkin jo malttavaisuus loppua! :) Suloista! :) 

Sen mitä näillä vaunuilla olen olohuoneessa hurjastellut, ei voi muuta todeta kuin, että ovatpa helppo kääntää ja ohjata!!

Vauveli sieltä vielä puuttuisi! :) 

Autoistuin saatiin ilmaiseksi M:n äitipuolelta, jolla on itsellä 6-vuotias tytär, jonka tavaroita sattui vielä olemaan tallessa...

Eilen kävinkin sitten aikani kuluksi vierailemassa työpaikallani. Oli niin kiva nähdä ja jutella työkavereitten kanssa ja mikä parasta nähdä mun pikkuisia lapsiani. Kyllä ne vain vielä onneksi mut muistivat, vaikkakin vähän ujostutti! :) Viihdyin niin hyvin, etten ollenkaan huomannut ajankulua ja nälkää. Illalla sitten vasta kuuden aikoihin saavuin sudennälkäisenä ja väsyneenä kotiin. Jotenkin tuntui, että enhän mä siellä päiväkodilla niin paljoa mitään tehnyt, mutta kyllä se vain vei kaikki voimat! Heti syönnin jälkeen nukahdin sohvalle, josta M mut sitten ysin aikoihin herätti! :) 

Tänään olenkin suuntaamassa entisen työkaverini luokse juoruilemaan. Hänellä on 5 kuukautta vanha tytär, saa nähdä millaisia viime hetken vinkkejä sieltä saan! :) Ihanaa vaihtelua, kun on vähän jotain tekemistä. 

Huomenna meillä onkin sitten tapaaminen sen virastotädin kanssa huoltajuudesta!  Isyys on jo tunnustettu, mutta eihän tämä olisi Saksa eikä mikään, jos ei asioista olisi tehty vielä vähän mutkikkaampia ja siitä syystä pitää huoltajuuden vuoksi mennä vielä toiseen paikkaan juttelemaan eri tädin kanssa! :) Mä haluan ehdottomasti, että M:llä on myös lapsen huoltajuus jo ennen synnytystä. Jos vaikka jotain sattuisi, niin hän saisi pitää lapsen ja muutenkin, jos pitää tehdä nopeasti jotain päätöksiä, että hänelläkin on päätäntävalta! Parempi on hoitaa pois päiväjärjestyksestä kaikki asiat, jotka vain ennen lapsen syntymää voi hoitaa, ettei sitten pikkuisen kanssa tarvitse lähteä virastoihin istumaan ja hikoilemaan! Tämä taitaakin sitten tältä erää olla viimeinen asia, joka on ennen synnytystä vielä To Do-listallamme.

Nyt painun nauttimaan hyvästä seurasta ja auringonpaisteesta erittäin iloisin mielin! Voikaa hyvin! :)

 

Odottaminen ja kärsivällisyys...

Voi himputin himputti!!! Raskaus on kyllä yhtä odottamista! :) 

Koko ajan odotetaan jotakin;

Ensin odotetaan, kuin kuuta nousevaa, niitä kahta punaista viivaa siihen raskaustestiin. Päivittäin pelätään menkkojen alkua ja toivotaan päivien kuluvan nopeammin, jotta saisi jo tehdä sen raskaustestin! Sitten tulee se hartaasti odotettu päivä, jolloin ne viivat piirtyvät siihen testiin ja alkaa todellinen odotus! 

Odotetaan, että ensimmäiset 12, kriittistä viikkoa, olisivat ohi, jotta voisi (mukamas) vapaammin hengittää ja iloita raskaudesta! Aika matelee... Sitä odottaa jo innolla aikaa, jolloin ei ole kokoajan niin väsynyt ja huonovointinen.  Lopulta, kaiken odottamisen, toivomisen ja epäilyn jälkeen ollaan sen maagisen 3 kuukauden rajapyykin paremmalla puolella! Nyt voi kertoa ystäville ja sukulaisillekin jo vähitellen, että meillä odotetaan! Ah, sitä hetkellistä onnen tunnetta, tuntuu kuin suuri odottaminen päättyisi... Mutta sehän on kaikki vain harhakuvitelmaa!... :)

...Sillä pelon ja ilon sekainen odottaminen jatkuu... Odotetaan seuraavaa neuvola ja lääkärikäyntiä, jotta saataisiin kuulla kaiken olevan hyvin. Odotetaan ultraa, jotta nähtäisiin pikkuinen ja kuultaisiin sydämen sykkeet. Odotetaan, että lääkäri mahdollisesti osaisi sanoa odotetaanko tässä poika- vai tyttövauvaa... Odotetaan, että todellin raskausmaha alkaisi jo näkyä, eikä näyttäisi vain lihonneelta... Odotetaan sitä, että tuntee lapsen liikkeet ensimmäistä kertaa! Jokainen päivä on odottamista. 

Minun kohdallani noilla viikoilla 10-16, mä vain odotin, että päivä olisi jo ohi. Toivoin vain päivien etenevän ja lapsen pysyvän sisällä. En ikinä tule unohtamaan sitä pelon ja epätoivon tunnetta, joka mulla oli näillä viikoilla. Odottaminen tuntui niin vaikealta. Aamulla odotin iltaa, jotta päivä olisi taas ohi ja illalla aloin odottamaan aamun koittoa, jotta yöstä olisi taas kunnialla selvitty. Kaiken sen normaalin raskausodottamisen lisäksi, tuhlasin voimiani tuollaiseenkin odottamiseen! Näin jälkikäteen ajateltuna, en yhtään ihmettele, miksi olin niin poikki ja epätoivoinen. Ihminen ei voi elää vain odottaen!!! 

Mutta odottaa piti ja sitä odottamista oli tiedossa vielä pidempään. Edelleen odotettiin lääkärintarkastuksia, vauvan päivittäisiä liikkeitä ja niiden puuttuminen aiheutti paniikkia. Alettiin odottamaan rajapyykin, viikko 20, saapumista ja sitä, että voi hyvällä omallatunnolla alkaa ostamaan lapselle jo tarvikkeita. Kaikki se tuli aikanaan, näin myöhemmin ajateltuna kaikki tapahtui kuitenkin suhteellisen nopeasti.

Viimeinkin koittaa päivä, jolloin alkaa äitiysloma. Mulla, käyttämättömien lomien takia, jo yli yhdeksän viikkoa ennen laskettua-aikaa. Nyt tuntuu siltä, että oikeastaan vasta siitä päivästä alkaa se todellinen odottaminen!!! Mutta mitä nämä edeltävät 8 kuukautta sitten ovat olleet??? Äitiysloma on levon ja kodinrakentamisen aikaa, mutta pääasiassa sitä vain odottaa, että se pikkuinen antaisi kuulua itsestään. 

Näin pitkän odottamisen jälkeen sitä alkaa käymään jo suhteellisen malttamattomaksi, mutta miksi oikeastaan! Näin paljon aikaa itselleni mulla ei tule olemaan varmastikaan seuraavien vuosien aikana! Miksi siis en nauttisi tästä kaikesta; pitkään nukutuista aamuista, rentouttavista kylvyistä hyvä kirja seurana, rauhassa syödyistä ruuista, hiljaisuudesta ja mahdollisuudesta tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä! ... Mutta ei se vain mene ihan niin... Totta kai teen tuota kaikkea ja nautin siitä, mutta takaraivossa jumputtaa koko ajan se pieni toive (ja odotus), että jotain tapahtuisi jo...Himputin odottaminen ja malttamattomuus!

Eilistä lääkäriaikaa olin taas odottanut kuin kuuta nousevaa edelliset 2 viikkoa ja mitä mulle jäi siitä käteen... ODOTUS JATKUU!!!... Otettiin taas puolituntia sydänkäyrää, kaikki hyvin, lääkäri vilkaisi pikaisesti alakertaan ja totesi; siellä se pää odottelee "lähtötelineessään" ja ultrattiin nopeaa. Ultrauksen tulos oli sama kuin edellisellä kerralla; ei ole tulossa pientä lasta, vaan isopäinen, pitkäjalkainen ja vielä suhteellisen painavakin! Tällä hetkellä pikkuisella oli painoa 2800g eli nyt jo oltaisiin normaalin vastasyntyneen painorajojen sisäpuolella!

Ja lopuksi, kuin sokerina pohjalla lääkäri totesi, että ei tällä lapsella taidakaan olla mikään kiire ulkoilmaan!! Jee, tuonhan minä juurikin halusin kuulla!

Jatketaan siis odottamista! Jos mun oikeesti pitää vielä mahdollisesti yli 3 viikkoa odottaa, niin millä ihmeellä mä täytän päiväni... M kirjoittaa sen maisterintyötä kaiken aikaa tai sitten se on töissä. Pikkuisen huone on valmis, vaatteet silitetty ja järjestetty paikoilleen ja muutenkin kaikki valmiina. Siivotakkaan ei voi joka päivä ja kaiken hyvän lisäksi mä saan siitä hirmuisia issiasvaivoja... Ilmat ovat täällä olleet tosi huonot; sataa, sataa ja sataa...joten ei voi, eikä halua edes mennä ulos. Kaikki mahdolliset kotona olevat tuotantokaudet on kahlattu läpi ja lukeminen puuduttaa... Vali, vali.. :) Mutta odottaa pitäis siltikin! Kunpa aika menisi nopeaa! (Voi hyvin olla, että kadun vielä joskus sitä, että en osannut nauttia tästä ajasta tarpeeksi, mutta minkäs teet, kun tunne on tämä!) 

Etten ihan täällä mädäntyisi, niin ensi viikolla olen päättänyt mennä mun työpaikalle vierailemaan! :D Mä tahdon nähdä mun pikkuiset lapsoset taas ja kaikki ihanat työkaverit! :)  Odotan jo innolla!! 

Mutta siis pääasia on, että lapsella ja mulla on kaikki hyvin! Positiivisiakin asioita löytyy paljon; saan isosta mahasta huolimatta nukuttua erittäin hyvin (10 tuntia yössä, 2-3 vessakäyntiä lukuunottamatta), pystyn kävelemään ja liikkumaan suhteellisen ongelmattomasti, eikä mulla muutenkaan ole suuremmin mitään kipuja. Pitää siis sanoa, että tämä odottaminen on loppujen lopuksi suhteellisen vaivatonta, joten mitä tässä turhia valittamaan! Jokainen päivä lapsi kasvaa ja kehittyy... Vielä tulee sekin päivä, kun se vihdoin ja viimein tahtoo ulos ja siitä iloitaan sitten entistäkin enemmän! :)

Jos ei mulla tällä päivälle muuta tekemistä ole, niin nyt otan tehtäväkseni iloita näistä kuukausista, jotka olen saanut tätä pikkuista jo kantaa sisälläni. Jokaisena odotettuna päivänä sisälläni on kasvanut ihme, joka pian on valmis tulemaan ulos. Takana on melkein 37. viikkoa ja edessä on vielä muutama viikko, niistäkin selvitään! :) Mukavaa päivää kaikille, käyttäkää vähemmän aikaa odottamiseen ja enemmän hetkessä elämiseen! :)

Viimeinkin 37. viikko...

Mä niin toivon, että viimeistä täyttä viikkoa viedään! :D En enää malta odottaa, että saisimme pikkuisen syliimme ja mahan koko alkaa myös vähän häiritsemään arkea. Erittäin iloisin mielin ottaisin pikkuisen jo syliin ja näkisin se, mitä sisälläni olen tässä jo yhdeksän kuukauden ajan kantanut! Mutta valitettavasti sitä ei tiedä, millaisella aikataululla pikkuinen on päättänyt ulos tulla! 

Huomenna meillä on vihdoin taas lääkäriaika ja päästään ottamaan taas sydänkäyrää ja ultraa! Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla, että mitä sillä lääkärillä on meille kerrottavana. Mä niin toivon, että synnytyskanava olisi huomattavasti lyhentynyt ja, että toiminta tuolla mahan sisällä alkaisi jo näyttämään siltä, että kauaa tässä ei enää tarvitsisi odotella! :) Niin ja tietysti lapsen koko kiinnostaa. Edellisellä kerralla lääkärin arvio oli, että yli neljä kiloista pikkuista oltaisi ulos odottamassa, suurella päänympäryksellä... Saa nähdä millaiset arviot tällä kerralla saadaan! Eniten mua jännittää se, että päättääkö lääkäri synnytyksen käynnistämisestä vai jäädäänkö odottamaan luonnollista ulostuloa. Mutta tästä kaikesta kerron sitten huomenna enemmän, kun olen taas sillä saralla vähän viisaampi! :) 

Nyt alkaa kaikki olla täällä suunnalla valmista lapsen tuloon. Se hoitopöytä/kaapisto saapui myös viime viikolla ja saatiin se vihdoinkin koottua huoneeseen. Nyt olenkin sitten viime viikon pessyt ja silittänyt erittäin monta koneellista pikkuisen vaatteita ja muita tekstiilejä. Silläkin saralla saatiin viimeiset rievut tänään laatikoihin, joten valmista tuli! :D Se, mitä vielä mahdollisesti puuttuu, on sellaista jota en nyt vielä etukäteen osaa sanoa tarvitsevani, joten katsellaan niitä sitten kun pikkuinen on ensin tullut maailmaan! :D

Tuon hoitopöydän päälle, vihreän raidan yläpuolelle tulee vielä valokuvalista..

Tuon kehdon paikka on meidän makuuhuoneessa, mutta on nyt säilytyksessä pikkuisen huoneessa hänen syntymäänsä asti! :D

Ovelta otettu kuva huoneesta...

Tässä tämä kauan odotettu hoitopöytä.. :D Olen kyllä edelleen erittäin tyytyväinen hankintaamme!:)

Nyt pääsinkin sitten vihdoin ja viimein pistämään kokonaisuudessaan lapsen huoneen kuvia. Tosin tähän samaan hengenvetoon pitää todeta, että hoitopöydän päälle tulee vielä sellainen valokuva-lista, johon tulee sitten (toivottavasti) kauniita raskaus- ja parikuvia. Lista on jo ostettuna, mutta odottelee porausta!:) 

M:n paras kaveri, lapsen tuleva kummisetä on erittäin hyvä valokuvauksessa ja hän oli viime viikonloppuna meillä ottamassa meistä ja mahasta kuvia. Hän lupasi vielä käsitellä niitä ja muuttaa myös musta-valkoisiksi.. Odotan tosi innolla, että näen lopputulokset! :D Me ei kumpikaan olla kovinkaan valokuvauksellisia, mutta toivottavasti F on saanut rajattua ja muokattua jopa meidän kuvista julkaisukelpoisia! ;)  

Tänään olen sitten vielä leiponut hyvän määrän pullia, joista tällä kertaa pistän varmasti osan pakasteeseen pahan päivän ja vieraiden varalle. :) Eli se valitus saamattomuudesta viime viikolla on nyt kuitattu! :) Nyt voinkin sitten hyvällä omallatunnolla lysähtää sohvalle katselemaan telkkaria ja syömään pullia! :) 

Vetämättömyys, saamattomuus ja innottomuus...

Mä painin täällä, mulle ihan uudenlaisien ja epämiellyttävien tuntemusten parissa. Se, vielä hetki sitten valloilla ollut pesänrakennusvietti ja ylitsepursuava energisyys, ovat tipo tiessään ja tilalle on tullut saamattomuus ja haluttomuus tehdä yhtikäs mitään. Mä en todellakaan ole sellainen ihminen, joka makaa laakereillaan ja sylkee kattoon, mutta tällä hetkellä se olisi mulle kaikkein mieluisinta. Normaalisti mä en osaa vain olla, jos jotain voisi tehdäkin. Mähän olen sellainen siivoushirviö ettei mitään määrää ja nyt en saa aikaiseksi mitään!!! Tämä siis tarkoittaa, että en yhtikäs mitään. 

9 viikon pitkän odottelun jälkeen eilen tuli meidän hoitopöytä/-laatikosto ja nyt oisi taas jotain tekemistä. Voisin pyykätä noita lapsen vaatteita ja silittää jo paikoilleen, mutta ei. Ei vain jaksa! Ja pari viikkoa sitten mä oli täällä ihan kuumilla hiilillä, kun vain pääsis pesemään noita pieniä vaatteita ja silittelemään. Kuvittelin kuinka silittelen telkkarin ääressä onnellisesti niitä pieniä bodeja ja nyt kun sitä vois tehä niin ei vain saa aikaiseksi eikä huvita! Plaah!

Samoin mä kuvittelin, että kokkailen vähän ruokia valmiiksi pakasteeseen, että sitten kun pikkuinen on täällä, niin pääsee helpommalla ja saa välillä jotain kunnon ruokaakin... Mutta ei! Haluaisin tietysti joka päivä tehdä M:lle jotain hyvää ruokaa, mutta en vain saa aikaiseksi, eikä huvita! Se, että saan kokattua jotain vaatii oikeesti äärimmästä ponnistelua, saatikka sitten että jotain olisi päätynyt pakasteeseen asti! No ei todellakaan ole! Viime viikolla yhtenä päivänä leivoin pullia (pakasteeseen), mutta katin kontit! ... Ei ne sinne asti päätyneet, vaan mehän vedeltiin ne jo aikoja sitten kiduksiin! :) Pitäis siis leipoa uudelleen, että päätyis pakasteeseen asti! 

Tänne blogiinkaan en saa aikaiseksi kirjoittaa, kun istuessa vauveli antaa tulla oikein tuutin täydeltä potkuja molempiin kylkiin ja rintojen alle... Että mielummin sitä vain heittäytyy takaisin sohvalle vaakatasoon. Sielläkään tosin se aika ei kulu niin nopeasti kuin toivoisi. Mulla alkaa olemaan kaikki mahdolliset dvd:eet ja sarjat jo katottuina, eikä oikein enää tiedä miten siellä sohvalla sitä aikaa kuluttaisi. Lukeakin tietysti voisi, mutta sekin vaatii niin paljon niitä voimia, jota tällä hetkellä ei tunnu ollenkaan olevan!

Ajattelin myös, että nyt mulla olisi vielä aikaa käydä tapaamassa tuttuja ja "kahvitella", mutta valitettavasti en vain saa itseäni liikenteeseen täältä kotoa. Se, että meikkaisi ja laittaisi itsensä ihmistenilma kuntoon, ei vain innosta. Vaikka toisaalta se olisi juuri se, mitä tällä hetkellä kaipaisin! Onpas kaikki taas muka niin huonosti... :)

Tää on siis varmaan nyt sitä loppuraskausajan väsymystä! Onneksi se tuli vasta näin myöhään. :) 

Mutta ei kyllä saa valittaa. Mä tiedän, että tämä on elimistön tapa kerätä voimia siihen, mitä edessä on tuleman. Viime viikolla kätilön käydessä täällä hänkin totesi moneen otteeseen, että "LEPÄÄ" ja "KERÄÄ VOIMIA"... Sitä tässä on nyt tehty! Meillä olikin tässä viimeset viikot niin paljon vieraita Suomesta ja kaikkea muuta tekemistä, että varmasti se on verottanut paljon voimia. Ja olenhan mä paljon kaikkea tässä jo menneiden viikkojen aikana tehnytkin, ei sitäkään pidä unohtaa! Tarkemmin kuin asiaa miettii, niin eihän tässä enää paljon mitään juttuja olekaan tehtävänä, pitäisi siis antaa itselle lupa vain olla ja tehdä sitä, mikä hyvältä tuntuu! (siis syödä! :) ) Mutta mä olen sellainen kuin olen ja tuntuu vain todella vaikealta antaa asioiden olla ja kerätä itse voimia.

Puolustuksekseni täytyy kyllä vielä mainita, että olen aktiivisesti hankkinut tietoa siitä, mitä ensimmäinen vuosi lapsen kanssa tuo tullessaan. Kerroin jo aikoja sitten saaneeni töistä erään lapsen äidiltä erittäin hyviä kirjoja, joissa on koottuna koko se ensimmäisen vuoden kirjo, synnytyksestä lähtien. Sitä olen tässä kahlannut mielenkiinnolla läpi. :) Eli kyllä täällä aletaan olemaan valmiita pikkuisen syntymään. 

Synnytyksen lähestyessä en koe, että pelkäisin itse synnytystä, mutta olen huomannut pelkääväni tautisesti sitä, että lapsi ei olekaan terve! Noilla ajatuksilla olen vähitellen tekemässä itsestäni hullua, joten sitäkin parempi olisi jos vauveli vähitellen päättäisikin tulla ulos! :) Ensi viikolla pikkuinen onkin jo täysiaikainen! :D Toivottavasti lääkäri ensi viikolla kertoo hyviä uutisia kohdunkaulan tilanteesta! ;)

* 6 päivää lääkärin tarkastukseen ja koon uudelleen arviointiin

* 11 päivää pikkuisen täysiaikaisuuteen

* 32 päivää laskettuun aikaan