15+1

Huomaa kaikesta, että olo on jotenkin paljon helpottuneempi. Totta kai mä tiedän, että mitä vain voi, koska vain tulla, mutta pääasia on, että tällä hetkellä meillä täällä voidaan hyvin! :D Siitä iloitsen!

Olen viettänyt erittäin rentoutuneen viikonlopun. Pientä touhuilua kotosalla ja kauppareissullekin pääsin kuukauden tauon jälkeen taas mukaan! :D Voi sitä riemua! Vaikka täytyy kyllä myöntää, että pientä jännitystä on ilmassa, kun touhuilen tai menen johonkin käymään. Ihan täysin rentoutuneesti en vielä pysty olemaan, mutta suunta on kuitenkin oikea. Toisaalta on varmasti ihan hyväkin, että asia pysyy muistissa, niin ehkä sitä sitten on jatkossa vähän varovaisempi ja tarkkaavaisempi oman olotilan suhteen. Tästä kokemuksesta on siis jotain opittu, samoja virheitä en halua toista kertaa tehdä...Eli urheilut on nyt unohdettu, vaikka halu juoksupoluille tai kuntosalille on suuri! :) Sitä ehtii sitten ensi kesänä, kun pikkuinen on turvallisesti ulkomaailmassa!

Nyt alkaa pikkuhiljaa vatsanseutuni saada raskauspyöreyttä. Tähän asti olen näyttänyt enemmänkin erittäin hyvin syöneeltä joulukinkulta, mutta nyt tulee näkyviin jo ihan selkeää vauvavatsan pyöreyttä. Voi sitä riemua, kun sen eilen huomasin! Suurta pallukkaahan ei tietystikään vielä ole, mutta suunta on jo oikea! :D Pitihän siitä heti ensimmäinen vatsakuva tännekin ottaa! :D Olkaapa hyvä! ;) 

 

Nuo ovat muuten ne äitiysfarkut, joista olen jo aikaisemmin laittanut kuvan. Oikein ovat mukavan tuntuiset jalassa! 

Eilen oli mun itsensä hellittelypäivä. Tein asioita, jotka minua ilostuttavat... 

Neuloin, söin, nautin auringonpaisteesta, luin ja kävin rentoutumassa kylpyammeessa... seuranani...

 

Oli ihana maata lämpimässä vaahtokylvyssä pitkästä aikaa ilman synkkiä ajatuksia ja pelkoa. Tällä kerralla nautin täydellisestä hiljaisuudesta, kynttilöiden loisteesta, lukemisesta ja alkoholittomasta kuohuviinistä :D Tunsin oloni prinsessaksi! :D M ilahdutti kylpyhetkeäni vielä enemmän ja tarjoutui tekemään minulle jalkahoidon; raspauksineen ja hierontoineen :D AAh! :) Elämä on välillä niin ihanaa! 

Jotain muutakin erittäin tärkeää olen menneiden viikkojen aikana tajunnut; mulla on maailman paras kihlattu! Mun tuki ja turva. Ilman M:ää en olisi näistä viikoista selvinnyt, en fyysisesti enkä varsinkaan henkisesti. Ihan sama, kuinka huono päivä mulla on ollut tai vaikka välillä olen puhunut luovuttamisesta ja vaikka mistä, niin M on jaksanut olla positiivinen, tukea ja kuunnella. En tiedä olisinko itse toiminut noin urheasti ja pyyteettömästi samassa tilanteessa kuin mitä M on viimeisen kuukauden aikana tehnyt! Suuri kiitos hänelle siitä kaikesta! Parempaa miestä saa kyllä etsimällä hakea ja silti on vaikea löytää!... Mun täytynee kunnioittaa ja arvostaa sitä, mitä mulla on vieläkin enemmän ja sen aion kyllä tehdä!

Tänään olisi sitten aika vaihtaa vuosi 2012 uuteen vuoteen 2013. Tällä hetkellä meillä ei vielä ole mitään suunnitelmia illaksi, mutta oikeastaan ihan hyvä niin. Tehdään sitten juuri niin, kuin sillä hetkellä parhaalta tuntuu. :) Luultavimmin rauhallisesti kotosalla ehkä pelaillen ja alkoholitonta kuohuviiniä juoden! Hyvältä kuullostaa sekin! 

Mä toivottelen täällä jokaiselle onnellista ja hyvää vuoden vaidetta! Pitäkää huoli toinen toisistanne ja kertokaa rakkaimmillenne, kuinka paljon heitä arvostatte ja heistä välitätte! <3

Tulkoon vuosi 2013 ja tuokoon mukanaan sen mitä toivomme ja vieköön pois sen mitä taakkana kannamme! 

 

Ilo! Älkää ottako multa tätä iloa pois!!!

Olen iloisempi ja onnellisempi tällä hetkellä kuin yhtenäkään päivänä viime kuun aikana! Tämä tunne on jotenkin vain niin ihana! ... 

Kelataanpa vähän taaksepäin, niin pääsette kaikki kärryille että, mitä täällä vouhotan! :D

...23.12 ajettiin sitten M:n vanhempien luokse etelä-Saksaan. Matka meni oikein mukavasti, mulla oli sellainen sairasautokuljetus :D Vänkärin puolen tuoli oli aivan makuuasennossa ja siinä mä sitten matkustelin sen melkein 4 tuntia. Mua jännitti itseä, mitä jos jotain tapahtuu, mutta kun siinä päästiin vauhtiin, niin hyvinhän se matka meni! Ei edes tullut huono-olo, kuten olin pelännyt ja kuten mulle normaalisti autossa tulee! Kaikki meni siis oikein täydellisesti. 

Oli ihana päästä sitten vihdoin viimein perille. Siellä meitä odotti M:n kaksoisveli, joka oli ihanasti ajatellut mua ja kantanut takapihan auringonottotuolin keskelle olohuoneen lattiaa, laittanut takkaan tulen, että se mukavasti lämmittää siinä vieressä ja vielä tuonut peittoja tuolin peitoksi, ettei se ole niin kova ja kylmä. Se oli siis tarkoitettu mulle! :D Voi herttaista! Hän oli ajatellut, että siinä istuessani mä pystyn näkemään kaiken mitä ympärillä tapahtuu, pystyn ottamaan osaa keskusteluun ja muutenkin olemaan kaikessa mukana! Olin otettu! Ja tuoli toimi juuri loistavasti. :) 

Silloin 23.12 iltana tuli sitten M:n isä, naisystävänsä kanssa syömään. Alunperin oltiin suunniteltu Mongolialaiseen ravintolaan menemistä, mutta vaihdettiin suunnitelma sen kaltaiseksi, että mäkin pystyin ottamaan osaa. Elipä... M ja sen veli S kokkasivat meille tortilloja, joita syötiin sitten koko porukalla. M:n isä oli otettu, että saa poikiensa kokkaamaa ruokaa elämänsä ensimmäistä kertaa! :D Ja hän sai myös tietää tulevansa ukiksi (tai siis saksalaisittain opaksi) kesäkuussa, mikäli kaikki hyvin menee! Syvä hiljaisuus! Uutinen veti tulevan ukin aivan sanattomaksi! Mutta pienien kakistelun jälkeen tuli todellinen ilo! Sen pystyi todellakin tuntemaan, kuinka ylpeä hän uutisesta oli! Ihana hetki! 

Jouluaaton vietin suhteellisen pitkälti siinä aurinkotuolissa maatessa :D Mutta tunnelma oli juuri oikea. Syötiin M:n äidin tekemää ruokaa, jaettiin lahjoja ja kahviteltiin! Tuli ihan jouluolo, mikä tärkeintä! Ja muutenkin huomasin, että ajatukset olivat paljon positiivisempia ja tunsin taas jotenkin eläväni. Ei ollut niin paljon aikaa murehtia kaikkea ja muutenkin oli seuraa! M:n äidin kanssa juteltiin paljon kaikenlaista; raskaudesta ja elämästä muutenkin. Oli tosi mukavaa! Illalla S lähti sitten perinteiseen jouluaaton viettoon isoäidin luokse. Jouluaattoillan ohjelma alkaa aina yhteisellä syömisellä. Siellä on niin paljon porukkaa aina, että me todettiin olevan parempi, että me tullaan vasta sen ruokailun jälkeen. En kuitenkaan olisi saanut istua niin kauaa kuin tarve olisi vaatinut. Joten sovimme S:n kanssa, että hän soittaa kun ruokailut on ruokailtu, niin me tullaan sitten juuri ennen lahjojen jakoa! :D Homma toimi paremmin kuin hyvin! 

Siinä iltasella ajeltiin vielä isoäidin luokse vastaanottamaan Christkind (kristuslapsi), joka tuo paketit! Erittäin kaunis hetki. M:n mummolassa soittaa ensin ne pienimmät serkut nokkahuilua ja sitten lauletaan kaikki yhdessä jouluyö juhlayö, jonka jälkeen jokainen toivottaa jokaisella hyvät joulut! Kaunis tapa! Sitten jokainen voi etsiä huoneesta oman lahjakasansa ja availla paketteja! :D Siinä vaiheessa me sitten kerroimme koko suvulle, että ensi vuonna meitä on yksi enemmän. Kaikilta tuli oikein sydämellinen vastaanotto, erityisesti M:n isoäiti oli todella otettu, että saa tämänkin vielä elää! Sitten M:n isä raivasi mulle sohvalta tilaa, jossa sitten sain maata koko illan! :D M:n isä oli niin herttaisen huolissaan! Hänen isällinen vaistonsa selvästikin oli herännyt! Hirmu pitkäksi aikaa emme jääneet joulua juhlimaan, mutta oli oikein ihana aatto! 

Saatiin oikein mukavia joululahjoja... Jotain jopa Suomesta....

Muumimuki- ja mariskoolikokoelmat saivat jatkoa! :D

Joulupäivänä mulla oli ensimmäistä kertaa raskauden aikana äärettömän hirveä päänsärky. Jo yöllä, kun kävin vessassa ajattelin, että mun pää räjähtää. Himputti sentään, kun sattu, mutta onneksi se ei sitten päivällä ollut ihan kokoaikaista vaan ennemminkin sellaista aaltoilevaa. Joten me mentiin mukaan M:n isäpuolen isovanhempien luokse syömään. Sielläkin mulle oli tuotu sellainen puutarhatuoli, jonka sain puoli-istuvaan asentoon, jotta pystyin vähän kauemman aikaa nauttimaan muiden seurasta. Mutta ajoittainen päänsärky kyllä häiritsi vähän, joten jätimme visiitin taas vähän lyhyemmäksi. Ilta meni erittäin rattoisasti nauttien joulupukin antimista....namm.....

Pako, mozartin kuulien maustamana!

Meidän suunnitelman mukaan oltaisiin ajettu jo joulupäivänä sitten takaisin kotiin, mutta koska kaikki oli mennyt niin hyvin ja muutenkin mun mieliala oli siellä paljon parempi kuin pitkään aikaan kotona, me päätettiin jäädä vielä yhdeksi yöksi. Tapaninpäivänä sitten lounastimme vielä anoppilassa gurmee ankkaa ja kahvittelimme, jonka jälkeen meidän kotimatka sai alkaa.

Onneksi molemmin suunnin vältyimme ruuhkilta, joten päästiin ongelmitta kotiin. Kotiin tultua jotenkin mun mieliala laski sanantien. Jotenkin tuntui taas, että joka paikkaan sattuu ja muutenkin varmasti joku on lapsella vialla... 

Eilen sitten oli jonkin verran tuntemuksia vatsan seudulla ja mä olin täällä jo ihan maani myyneenä. Olin hetkittäin jo jotenkin ihan varma, että se lapsi ei elä enää ja nyt mun on sitten kerrottava koko suvulle, että mitään lasta ei tulekaan. Sitten kaiken hyvän lisäksi tuli sellaisia harjoitussupistuksia. Ne ei onneksi sattuneet, mutta mukavaksi tunteeksikaan sitä ei kyllä voi kuvailla. Eilinen päivä meni sitten taas kokonaan sohvalla, itsesäälissä rypien! 

Onneksi tänään mulla sitten oli taas lääkäri, joten pääsin vähän purkamaan tuntemuksia ja saamaan varmistusta tilanteelle! 

Eli vauveli on kasvanut huimasti... Enää ei saatu koko tyyppiä alakautta ultrattua vaan saatiin katsoa jo vatsan päältä. Kohtu ja istukka ovat kasvaneet oikein mallikkaasti, ei mitään hematoomia tai muuta poikkeavaa nähtävissä. Kohdunsuu ei ole auki, vähän pehmentynyt, kuten jo viime kerralla, muuta viime kerrasta ei ole tapahtunut mitään muutosta. Vauvalta löytyy kaikki elimet ja raajat, aivan kuten pitääkin. Eli kaikki täydellisesti. Lääkäri totesi, että vauva on päättänyt selvitä ja sen hän tekee! Eli ei enää vuodelepoa, vaan voin hiljalleen aloittaa normaalielämän. Ei tietystikään urheilua, eikä saa mitään nostaa, mutta muuten normaalisti elää ja olla! Mä pääsen 2.1 töihin! Täytyy katsoa, että miten siellä sitten kaikki lähtee rullaamaan, sillä en saa nostella lapsia, mutta kyllä sitä jotenkin selvitään! Olen niiiiiiin onnellinen, että kriittinen vaihe on ohi, kaikki näyttää olevan paremmin kuin hyvin ja että saan ainakin hetkeksi normaalimman raskauden! :D 

Ainiin... ja saatiinhan me vahvistus meidän oletuksille! Niin varmasti kuin tässä vaiheessa voi sanoa, niin meille on tulossa poika! :D Sellainen tunne meillä on kyllä ollut jo oikeastaan koko ajan! Oltiin M:n kanssa jo aikaisemmin ultrassa jopa näkevinämmekin jotain! :D 

Eli meillä siis aloitetaan sunnuntaina 16.raskausviikko vihdoin taas hyvillä mielin. Tämä tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä. Osaan taas arvostaa sitä, kun kaikki on hyvin! Nyt suurin toiveeni onkin, että multa ei oteta tätä iloa ja onnellisuuden tunnetta pois. Toivottavasti kaikki kääntyy nyt hyväksi ja voidaan odottaa lasta onnellisin mielin! Tällä hetkellä olen niin kiitollinen, ettei sanotuksi saa!

Kiitos kaikille mukana elämisestä! Ilman teitä olisi kaikki niin paljon vaikeampaa! <3

Päätös on tehty!

Pitkän pähkäilyn jälkeen olen/olemme tulleet siihen tulokseen, että lähdemme huomenna ajamaan M:n vanhempien luokse! Mikäli siis tilanteeseen ei enää viime hetkellä tule mitään muutoksia, mitä ei siis todellakaan toivota! Pidän siis peukkuja ja varpaita pystyssä, lähettelen positiivisia ajatuksia ilmoihin ja toivon, että huominen koittaa hyvällä fiiliksellä ja me päästään kuitenkin viettämään vielä joulua perheen ja sukulaisten kanssa.

Ajattelin, että mulle tekee varmasti äärettömän hyvää päästä täältä neljän seinän sisältä vähän ulos ja nähdä ihmisiä...Jotenkin vain taas tuntea kuuluvani johonkin ja eläväni tätä elämää, enkä vain päivästä pitkään makaa sohvalla ja odota, että tulee ilta ja pääsee nukkumaan. Vaikka makaamaanhan mä olen sinne anoppilaankin menossa, mutta vähintäänkin mulla on juttuseuraa ja vähän jotain muuta tekemistä kuin tarkkailla ajankulkua.

Muutenkin tässä on mennyt koko joulukuu sisätiloissa maatessa, tuntuu nyt jo siltä, että olen nukkunut tämän joulun ohi...jos jotenkin voin vain muuttaa tuon tunteen, niin sen teen! Olen kuitenkin pohjimmiltani aikamoinen jouluihminen! Eli siis huomenna kerään kaiken rohkeuteni ja samalla kaiken liikenevän rentouden ja istun (makaan) autoon! :D Oikeastaan olen jo aika innoissani! 

Siellä on anoppi jo suunnitellut sohvan siirtämistä ruokapöydän ääreen, jotta varmasti saan levättyä tarpeeksi, mutten kuitenkaan tunne oloani ulkopuolikseksi.Aika hellyttävää! Muutoinkin siellä M:n veli on muokannut ohjelmaa niin, että mun tarvitsee mahdollisimman vähän nousta sohvalta.. hän jopa on luovuttanut oman sänkynsä mun käyttöön, koska se on huomattavasti mukavampi, kuin se vierasversio, jolla me normaalisti nukumme! Eli siis uskon kaiken menevän oikein hyvin! Täytyy vain muistaa ottaa rauhallisesti ja eliminoida kaikki turha toiminta! Mä luulen todellakin, että tää on oikea ja hyvä ratkaisu! 

Ole myös ajatellut asiaa siltä kantilta, että jos mä otan siellä rauhallisesti ja jotain tapahtuu kuitenkin, niin sitten se oli niin tarkoitettu ja luultavimmin en olisi sitä voinut estää tapahtumasta, vaikka olisin maannut kotisohvalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään maratonijuoksu, johon itseäni olisin tässä ilmoittamassa, vaan oikeastaan olen vain vaihtamassa tutun kotisohva, anoppilan sohvaan muutamaksi päiväksi! Eiköhän tämä pikkuinen tuolla vatsassa ole mun kanssa samaa mieltä, että me selvitään tästä kyllä!  

Muutoinkin olo on hyvä! (koputetaan puuta, ettei vain mitään tapahdu, nyt kun sen olen ääneen sanonut)... Eilinen päivä oli tosin pitkä.. M oli koko pitkän päivän töissä ja sitten vielä illalla hänellä oli työpaikan pikkujoulut, joista herraseni kotiutui kolinalla neljän aikaa yöllä! :) Pelkäsin etukäteen, että illasta tulee hirveä. Nykyisin pelkään jäädä iltaisin yksin kotiin. Johtuu varmasti siitä, että oikeastaan kaikki vuodot ovat alkaneet iltasella ja ensimmäinen (pahin vuoto) alkoi niin, että M ei ollut kotona, enkä saanut häneen yhteyttä. Jotenkin se tunne on vain syöpynyt niin mun mieleen, että iltasella olen hyvin ei-mielellään yksin kotona. Mutta onneksi eilen hyvällä ystävälläni oli aikaa skypetellä, joten juteltiin mukavasti 2 tuntia skypessä, aika meni siivillä, enkä edes ehtinyt murehtimaan ja pelkäämään pahinta! M:n kömpiessä nukkumaan yöllä olin jo syvässä unessa...mikä sinällään on erikoista, koska normaalisti en nukahda yksin.. :D Eli lopulta pitkäkin päivä meni oikein hyvin! Nyt ei tarvikaan toivottavasti enää ollenkaan olla yksin täällä pitkiä päiviä, sillä toivon todella, että seuraavan kerran kun  M menee taas töihin, niin mäkin olen matkalla töihin! :D Siitä sitten myöhemmin enemmän! 

Nyt toivotan kaikille oikein tunnelmallista ja iloista joulua! Pitäkää huolta toinen toisistanne, ei turhia stressailuja ja hössötyksiä! :) Voikaa hyvin! :D

 

Päivä kerrallaan...

"Eteenpäin mennään": sanoi mummo lumessa!... 

Tällä periaattella mennään täällä. Jokainen päivä eteenpäin on voitettu päivä ja tietysti luottamus & toivo palautuu yhä enemmän. Totta kai hetkittäin tulee edelleen paljon niitä epäuskon tunteita, mutta ennen kuin mitään on toisin todistettu on toivoa! 

Olo on ollut sunnuntain jälkeen suunnilleen stabiili; ei vuotoja, ei kipuja. Rauhassa olen maannut vuoroin sohvalla, vuoroin sängyllä. On tullut luettua, katottua telkkaria ja seilailtua internetissä. Vakaasti olen päättänyt, etten goolettaisi enää mitään oireita tai muita, kun ne saavat mut vain suunniltani huolesta. Yritän  pysyä siinä päätöksessä, että jokainen päivä on eteenpäin ja eteenpäin täällä mennään, hitaasti mutta varmasti. Toivottavasti mitään suuria takapakkeja ei nyt tulisi, että saisin taas vähän kasattua itseäni. Eli siis kaikki positiiviset ajatukset ovat enemmän kuin tervetulleita! :D

 

Tiistaina tosiaan mun oma lääkäri vielä soitteli ja sanoi oikeastaan sen saman, minkä se toinen lääkäri oli jo maanantaina sanonut! Hän uskoo ja toivoo, että tilanne ei ole kriittinen, siitä vähän kertoo sekin, ettei hän kokenut kiireelliseksi tutkia tilannetta sen enempää, vaan menen 28.12 sitten vielä tarkistuttamaan, että olen valmis menemmän töihin 2.1.Kysyin häneltä voiko vuoto johtua siitä istumisesta siellä kauneimmisssa joululauluissa ja hänen mukaansa se ei voinut johtua siitä, sillä vuoto oli ruskeaa, vanhaa vuotoa. Mistä vuoto johtui, ei voi tietää, mutta varmaa on, ettei se tuoretta ollut. Eli hänen mukaansa saan vähän liikkua ja istua, max tunnin asentoja vaihdellen ja jalkoja nostellen. Tosin en vielä oikein hirmuisesti uskalla... Jos ei ole pakko, niin pysyn vielä täysin makuuasennossa. Magnesiumia juodaan edelleen, että kohtu pysyisi rentoutuneessa tilassa ja muutoin mennään suhteellisen samoilla ohjeilla, kun tähän astikin: ei seksiä, pitää ottaa rauhassa, ei saa nostella mitään ja paljon vaakatasossa vietettyjä hetkiä! Tämän reseptin tunnen jo, joten ei ongelmia! 

Tosin pikkuhiljaa alkaa vähän kaatua seinät päälle. Olo tuntuu välillä niin vangitulta. M tulee ja menee (kouluun, töihin, kauppaan jne..) ja mä makaan täällä sohvalla odottamassa. Aamusta iltaan odotan, milloin mitäkin... Ekaksi odotan, että posti tulisi ja toisi mukanaan jotain kivaa ja mielenkiintoista.. Sitten odotan, että tulee aika syödä...Tekemistä sekin.. Sitten odotan, että M tulis edes käymään kotona, sitten odotankin jo, että ois tarpeeksi myöhänen, että vois mennä nukkumaan ja tulis uusi aamu ja yksi päivä olisi taas eteenpäin. Nyt tällä tavalla on menty jo yli 2 viikkoa, alan tosiaan tuntea meidän sohvan läpikotaisin.

Tällä hetkellä stressaan suunnattomasti joulua. En tiedä, mitä tekisin. Päätöksen tekeminen ei ole koskaan ollut mun vahvuuksia, mutta nyt sen päätöksen tekeminen on vieläkin vaikeampaa... Ongelma on siis vastaavanlainen: 

Meidän alkuperäisenä tarkoituksena oli mennä M:n porukoiden luokse jouluksi. Meillä on siis vuorovuodet, missä joulu vietetään ja tänä vuonna on hänen perheensä ja sukulaisensa vuorossa. Tarkoitus oli mennä sinne 22.12-27.12.. Suunnitelmissa oli paljon sukulointia ja syöminkiä... Mitä tehdä nyt kun en voikaan istua, enkä muutoinkaan juuri mitään. Ensinnäkin automatka on melkein 4 tuntia, joten ei voi vain pikaisesti pistäytyä. Automatkan istuminen vielä onnistuisi, sillä autossa istuimen saa melkein makuuasentoon, joten siinä ei mitään ongelmaa tai sitten makaa takapenkillä... 

Sunnuntaina olin vuodon jälkeen varma, että mä en lähde mihinkään. Jos kerran menen tunniksi johonkin laulamaan ja samantien alkaa vuodot, niin en tasan varmasti ota sitä riskiä, että lähden sinne istumaan ja menetän sitten siitä syystä vielä tämän lapsen. Nyt sitten pikkuhiljaa, kun olo on taas tasoittunut, en tiedä pitäiskö sitä sittenkin mennä... kun oikeastaan mieli tekisi mennä.

Ollaan siis lyhennetty visiitti max. 23.12 iltapäivästä-25.12 iltapäivään... Ja ravintolaruokailut ollaan jo kokonaan peruttu ja sanottu, että jos me tullaan niin ne ruokailut täytyy järjestää niin, että mä voin maata sohvalla... Eli siis 23. ei ois mikään ongelma, makaisin autossa ja siirtyisin siitä sohvalle. Aattoilta vietettäisiin M:n isoäidin luona, jonne tulee koko suku. Ollaan mietitty, että ei mentäisi ruokailuun ollenkaan mukaan, koska se on istumista ja se ei ole mahdollista toteuttaa sohvalla istuen.. vaan mentäisi vasta siihen ns. vapaamuotoisempaan ohjelmaan mukaan, jolloin Christkind (meillä joulupukki) tulee ja sitten sen seremonian jälkeen lähdettäisiinkin sitten jo pois..eli tosi lyhyellä kaavalla mentäisiin.. Eli periaatteessa saisin pidettyä noi istumiset tosi minimissään...mutta totta kai sitten tulee enemmän sellaista muuta toimintaa..Siellähän mun ois vähän laitettava itteäni, mikä tarkoittaa myös seisomista jne... ja oon vain miettinyt, että pelkäänkö tuota tilannetta sen verran kuitenkin, että se stressaisi liiaksi mun kehoa ja sitä kautta myös tota lasta... 

Eli kysymys kuuluukin: mennäkö vai jäädäkö kotiin. Kotona olo olisi tietysti stressitön, mutta myös erittäin masentava. Joulu M:n kanssa kahdestaan sohvalla, ilman mitään joulutunnelmaa tai -ruokaa. Telkkaria töllöttäen ja varmasti itkien. Vai sitten pieni stressi, mutta vähintäänkin ihmisiä ympärillä...?? Mutta sitten jos jotain sattuukin, niin en varmastikaan anna itselleni koskaan anteeksi, että lähdin.. Vaikkakaan ei voi tietää, että jos jotain tapahtuu, että oliko se vain niin määrätty ja olisi tapahtunut joka tapauksessa! Näiden ajatusten kanssa olen nyt kamppaillut pari päivää, enkä ole päässyt puusta pidemmälle. M:lle tietysti olisi tärkeää päästä käymään kotona jouluna, mutta hänkin sanoo, että me mennään vain jos mä oikeesti haluan.

Vaikeita päätöksiä... Viimeistään lauantaina ois sitten päätettävä, että mitä sitä sitten tekee!... 

Mutta muuten täällä tällä hetkellä kaikki hyvin ja toivottavasti niin pysyykin. Yritän vain olla miettimättä liikaa sitä, mitä kaikkea voi tapahtua ja miten pitkä matka tässä on vielä edessä, ennen kuin se pikkuinen nyytti tosissaan mahdollisesti olisi sylissä. Päivä kerrallaan!

Takapakki....taas!

Pelottaa jo valmiiksi kirjoittaa tänne, aina kun olen kirjoittanut ja kertonut mitä on tapahtunut ja todennut, että nyt on asiat taas ihan ok.. niin heti seuraavaksi on tapahtunut taas joku takapakki...Tiedän, että olen hieman taikauskoinen, mutta tällä hetkellä en vain voi sille mitään. En esimerkiksi pysty tekemään tomaatti-mozzarella -salaattia, sillä olin tekemässä sitä, kun ensimmäisen kerran vuoto alkoi. Sama yöpukua, joka oli kyseisellä hetkellä päällä, en voi laittaa enää päälleni. Sidettä en uskalla jättää laittamatta, kun pelkään vuodon alkavan sitten ihan varmasti. Ja tämän blogin päivitys on myös yksi asia, jota pelkään tällä hetkellä erittäin paljon, mutta joka tapauksessa päätin kuitenkin päivittää! 

Sunnuntain päivitykseni jälkeen päätimme, että nyt on mennyt jo yli viikon ilman vuotoja ja muutenkin olen voinut hyvin, joten voimme lähteä laulamaan kauneimpia joululauluja Saksan suomalaiseen seurakuntaan, kuten joka vuosi teemme. Ajoimme autolla sinne, koko matkan mun tuoli oli melkein makuu asennossa, etten turhia istuisi. Lauleloissa istuin yhteensä noin 1,5 tuntia, tunne tuolla alavatsassa oli vähän epämukava, mutta ei todellakaan kestämätön... Laulelot olivat ohi,nousin ylös ja tunsin jotain. En osaa sanoa, mitä...ehkä jonkin moista painetta tai pistosta..en tiedä ja painelin vessaan. Kauhukseni pikkuhousun suojaan oli tullut ruskeaa vuotoa. Luojan kiitos ruskeaa, eikä mitenkään hirmuisesti...mutta kuitenkin taas vuotoa! 

Mieli on maassa ja pelkotila taas ylimmillään. Ajoimme kiireesti kotiin ja mä vaivuin taas itkuisena sohvalle. Suomeksi sanottuna vitutti! Olo oli niin surkea. Tuntuu, että sitä tekee kaikkensa ja toivoo, että kaikki on hyvin. Tulee hyvä viikko  ja sitä alkaa jo pikkuhiljaa itsekin uskoa, että kriittinen aika on ohi.. Pystyy jo pikkuhiljaa keskittymään telkkarin katsomiseen ja lukemiseen, jotta aikakin menisin vähän nopeammin...Sitten tippuu tärähtelemällä takaisin maan pinnalle, tai jos mahdollista niin vieläkin syvemmälle! Ja kaikki alkaa taas alusta! Pienen hetken olin jo valmis luovuttamaan, tuntui siltä, etten kestä näitä takaiskuja enää.

Sunnuntai ilta meni kuitenkin rauhallisesti, varsinaista vuotoa ei tullut sen enempää. Vähän ruskeaa vuotoa tuli paperiin pyyhittäessä, mutta onneksi ei sen enempää. Yö meni jotenkin. Sain nukuttua sellaisia tunnin pätkiä ja sen jälkeen piti aina juosta vessaan tarkistamaan tilanne. Tilanne kuitenkin vaikutti suhteellisen stabiililta. Ei siis vuotoa. Aamulla soitin sitten gynekologille, jossa mun oma lääkärini ei valitettavasti ollut paikalla, mutta sain toiselta lääkäriltä ohjeen tarkkailla tilannetta tähän aamuun asti ja mikäli vuotoa ei tule, niin ei tarvitse soittaa uudelleen tai muutenkaan panikoida suuresti. Pitää taas ottaa rauhallisesti ja vaipua vaakatasoon. 

Eilen ei sitten enää vuotanut, joten tänä aamuna mun ei olisi tarvinut soittaa uudelleen, mutta halusin joka tapauksessa kysellä vielä mun oman lääkärin mielipidettä. Nyt odottelen sen soittoa takaisin.. Saa nähdä mitä se on mieltä. Tuskin se nyt ainakaan heti haluaa mitään tarkistaa tai muuten olisi varmasti heti pyytänyt tulemaan... Haluan vain varmuuden sille, että miten mun tulee nyt joulunaikaan toimia, suositteleeko hän taas täydellistä lepoa vai mitä...haluaisin myös kuulla johtuiko vuoto istumisesta vai olisiko se tullut joka tapauksessa... Tärkeimmän sain jo hoidettua, eli sain siirrettyä mun seuraavan tarkistusajan jo ennen kuin mun periaatteessa pitäisi taas palata töihin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan menisin 2.1 taas töihin ja seuraava lääkäri aika olisi 8.1. Nyt en kuitenkaan kovin turvallisella mielin ole menossa töihin, joten halusin, että hän tarkistaa vielä tilanteen ennen sitä ja antaa ns. uuden luvan mennä töihin. Eli menen sitten 28.12 tarkistamaan tilanteen.... 

Tämä on siis se tieto, jonka pohjalla tällä hetkellä olen.. voi tietysti olla, että kaikki muutuu vielä, kunhan se lääkäri tänään sieltä soittaa. Jotenkin mulla on kuitenkin suhteellisen rauhallinen olo. Totta kai pelottaa ja välillä sitä miettii kaikkein pahinta, mitä voi tapahtua. Mutta onneksi kuitenkin edes hetkittäin mulla on myös edes vähän luottavainen ja rauhallinen olo. Nyt on tullut taas parin päivän aikana itkettyä paljon. Olo on niin "väsynyt" ja surullinen, että itku tulee ihan pienestä. 

M:n paras kaveri kävi täällä eilen ja kysy että miten menee..niin johan mulla tuli itku! Hormoonit+ stressi + huoli = itkuherkkyys ja ahdistus!

Mutta eteenpäin mennään päivä kerrallaan. Toivoa on niin kauan kunnes toisin todistetaan! 

Pitkä viikko....

Takana on varmasti yksi vaikeimmista viikoista taas piiiiitkään aikaan! Edellisen päivityksen jälkeen on taas ehtinyt tapahtumaan paljon, ainakin pään sisällä!... 

Eli..Edellisen päivityksen olin tehnyt sen oman lääkärin tarkastuksen jälkeen. Siellä oli kaikki "hyvin", lääkäri oli sanonut, että hän näkee yhden hematooman (vai mikä niitten nimi nyt onkaan, tarkoitan kuitenkin "verikertymää" kohdussa) ja sen pitäisi vielä tulla ulos. Eli siis pientä vuotoa oli vielä tiedossa, mutta lääkäri oli myös sanonut, ettei vuoto saisi olla kirkkaan väristä. Torstai meni ilman mitään ja perjantai meni hyvin. Perjantai iltana nukahdin sohvalle, josta M herätteli mut joskus yhdentoista aikaan, että mentäisi nukkumaan. Olin pesemässä hampaita, kun jotenkin vatsa veti kivi kovaksi. Mulle tuli aivan karmiva tunne ja painelin vessaan. Päässä hoki vain: älä vuoda, älä vuoda... Mutta niinhän sieltä vaan tuli paperiin kirkkaan punaista vuotoa. Ei onneksi yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla ja se jopa rauhottui heti sen jälkeen. Mutta päässä mulla pyöri. Olin ulospäin yllättävän rauhallinen. Makasin sohvalla selälläni ja pitelin käsiä vatsan päällä; mä olin varma, että nyt meidän "ihme" muuttuu taivaan ihmeeksi. Makasin ja odotin. M hermoili vieressä...Mulla oli jotenkin sellainen tunne, että jos se on tapahtuakseen, niin nyt se tapahtuu. Olin äärettömän surullinen. (olen sitä edelleen, kun tätä kirjoitan, mutta erillä tavalla!)

Mä en tiedä mistä mä sen voiman sain, mutta sanoin M:lle, että nyt meen vessassa käymään ja sitten mennään nukkumaan. M oli hieman kauhuissaan, etten aikonut mennä sairaalaan.. Mutta ajattelin vain sillä hetkellä, että ei ne kuitenkaan mitään pysty tekemään, mielummin odotan aamuun ja katson tilanteen uudelleen. Ja jotenkin sain jopa nukuttua. En voi ymmärtää, mutta nukuin suhteellisen hyvin aamu kahdeksaan, jolloin laitoin itseni kuntoon ja ilmoitin M:lle, että nyt lähdetään sinne sairaalaan.

Mentiin ja päästiin erittäin hyvän gynekologin vastaaanotolle, joka antoi meille runsaasti omaa aikaansa, vaikka sillä oli ilmeisesti todella monta synnytystä parhaillaan käynnissä. Hän ultrasi ja tarkkaili ja selitti... Lopputulos oli seuraavanlainen: 

1) mulla on 0- veriryhmä, joka on suhteellisen harvinainen ja sen negatiivisen merkin vuoksi, mun veri saattaa lapsen vereen koskiessaan ruveta rakentamaan ns. "vasta-ainetta", sitä vauvaa vastaan. Eli yrittää poistaa väärää verta mun kehosta, koska jos 0- vereen yhdistetään muuta kuin 0-, se on hengenvaarallista!... Eli siis sain kivuliaan piikin lonkkaani, joka estää mun veren touhuamasta mitään tätä vauvaa vastaan. 

2) kohdun sisäsuu oli hieman avautunut (noin 1cm). Mutta mun kohdunkaula on 4cm, joten siellä oli vielä tarpeeksi paikat kiinni, vaikkei sen kohdunsuun avautumista ikinä kovin hyvällä katsotakaan.

3) mun kohtu on ns. sydämen muotoinen. Asialle ei voi tehdä mitään, eikä se haittaa mitään..Ainoastaan voi aiheuttaa sen, että on vaikea tulla raskaaksi. (Meillä onnistui ensimmäisellä yrittämällä, joten ei voi kuin olla onnellinen!)

4) se kaikkein tärkein! Vauva liikkui oikein vilkkaasti, sydän löi vahvasti ja hänellä on kaikki oikein hyvin! Tässä vaiheessä pääsi todellinen itku!!! Huojennus, mutta samalla hirmuinen huoli!

Lääkäri vastaili kaikkii kysymyksiini erittäin huolellisesti ja antoi positiivisen ennusteen. Mutta nun pitää maata! Ei minkäänlaista liikettä pariin päivään. Hän määräsi magnesiumia, jonka pitäisi rentouttaa kohtua ja vuodelepoa! (Vaihtoehtona oli jäädä sairaalaan makaamaan, mutta sain lähteä myös kotiin makaamaan, jos vain lupaan olla tekemättä yhtikäs mitään. M sanoi, että hän kahlitsee mut sohvalle, etten pääse liikkumaan, joten eiköhän voida lähteä kotiin!) 

Lauantain, sunnuntain ja maanantai makasin. Uskalsin hädin tuskin kääntyä selältä mahalleni. Aika mateli, itketti ja päässä viuhasi tuhat ajatusta. Yritin hokea itselleni, että lääkäri sanoi, että on oikein hyvät mahdollisuudet, että tämä raskaus jatkuu normaalisti loppuun asti, mutta jotenkin on/oli erittäin vaikea saada itsensä vakuuttuneeksi ajatuksesta! Paino tippui ja omat ajatukset vain pahenivat. Mä olin jotenkin jo ihan varma, että vatsassani ei elä enää mikään. (Jopa tän ajatuksen kirjoittaminen tuntuu pahalta ja satuttaa!) Mutta pitää ajatella positiivisesti, sitä M hoki mulle kaiken aikaa. Vaikka siinä meni kolme päivää ilman mitään vuotoja, silti oli vaikeaa luottaa!

Tiistai iltapäivällä mulla oli tarkastus omalla lääkärilläni. Mä tärisin jo sinne mentäessä! Pelkäsin kuin  pieni lintunen! Pulssi oli varmasti vähintään 150. Onneksi ensimmäistä kertaa siellä ei ollut jonoa ja pääsin samantien vastaanotolle. 

Diagnoosi: 

1) VAUVALLA KAIKKI HYVIN! Sydän löi, hän liikkui paljon, napanuorassa näkyi selkeästi pulssi, lapsi on juuri viikkojen mukaisesti kehittynyt. Hän oli jopa kasvanut viikonlopun aikana melkein 2 cm! :D

2) Lääkäri sanoi, että sen mukaan mitä hän näkee, kohdunsuu ei ole avautunut. Hänen mukaansa se on vain pehmentynyt, mutta ei avautunut... Tiedä sitten mitä siellä oikeasti on, tai ei ole tapahtunut.. mutta ei se ainakaan pahempaan suuntaan ole voinut mennä, jos ei sitä edes näe.

3) sen kohdun muodon suhteen ei tarvitse hätäillä. 

Lääkäri kirjoitti mut täksi vuodeksi sairaslomalle, eli siis yhden työviikon lisää ja sanoi, että ota oikein rauhallisesti. Hän ei määrännyt mua enää täydelliseen liikkumakieltoon, mutta max puolituntia istumista tai seisomista... Ja vuoden alusta voin mennä rauhallisesti töihin ja 8.1 katsotaan sitten uudemman kerran. Hänen mukaansa kriittinen aika pitäisi olla ohi. Kohdussa ei näy mitään hematoomaan viittaavaa, ei siis pitäisi vuotaa enää! 

Luulenpa, että jos tilanne olisi todella kriittinen, niin hän olisi ottanut tarkistusajan lähemmäs...nyt siihen kuitenkin on melkein se kuukausi. Eikä hän ois päästänyt mua vuoden alusta töihin. Sen töihin menon suhteen olen vielä tällä hetkellä suhteellisen pelokas, mutta toivon, että nämä  pari viikkoa vielä tässä välissä valavat muhun vähän erinlaista luottamusta! Tällä hetkellä pelkään vähän nousta pois sohvalta ja tehdä jotain. Jotenkin samantien mulla on hirveän huono omatunto ja pelko! Pään sisällä työstän tätä varmasti vielä pitään, vaikka tällä hetkellä tilanne onkin suhteellisen stabiili. Vuotoja ei ole ollut ollenkaan yli viikkoon, ei kipuja, eikä mitään muutakaan tavallisuudesta poikkeavaa!

Nyt siis kaikki mahdolliset peukut pystyyn, rukoukset yläilmoihin ja positiiviset ajatukset ovat tervetulleita! :D

Kyllä me luotetaan ja toivotaan, että kesäkuussa täältä syntyy meidän "ihme"!

Kauhujen yö...

En muista, että joskus olisin pelännyt yhtä paljon kuin eilen illasta tähän aamupäivään. Meidän pieni "ihme" säikäytti meidät todenteolla...

Eilen kävin juoksemassa ja juoksu kulki hyvin, kuten aikaisemminkin. Tulin kotiin kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet ja edelleen kaikki oli oikein hyvin. Yht´äkkiä iltapalaa laittaessani tuntui kuin olisin pissannut housuun. Ajattelin jotenkin, että kylläpäs sieltä nyt tulee valkovuotoa. Sitten tuli toinen loraus, joka vähän herätteli minua ja suuntasin vessaan... VERTA! Eikä mitenkään pieni tiraus vaan todellinen loraus. Sitä tuli kuin suihkusta. Aivan hirveä tunne! Itkien yritin soittaa M:lle, joka ei satunmoisin ollut kotona; kännykkään ei saada yhteyttä! En edes tajunnut laittaa itselleni sidettä ja housuja jalkaan vaan juoksin ympäri asuntoa paniikinalaisena, punainen vana perässä valuen... Soitin työkaverilleni, joka sai elokuussa keskenmenon ja itkien kerroin mitä on tapahtunut. Hän yrittää parhaansa mukaan tyynnytellä ja rauhotella mua, mutta mä kävin ihan ylikierroksilla, enkä oikein tajunnut mistään mitään. Lopulta sain puettua jotain päälleni ja heittäydyin täristen sohvalle, seuranani: Kylmä, tärinä ja erittäin RUNSAS verenvuoto. Mulla ei ole koskaan kuukautisten aikana tullut noin paljoa vertaa. Pöntöllä istuessani se pelkkä veri lorisi pönttöön kuin olisin pissannut! (Anteeksi tarkka kuvaus) Mä olin niin peloissani. Tietysti googlettelin edes-takaisin ja yritin etsiä jotain muuta syytä verenvuodolle kuin keskenmeno. Löytyihän niitä, kuten esimerkiksi jos istukka on kohdunsuulla, voi hyvin vuotaa verta, kun istukka hankaa kohdunsuuhun.

Jotenkin M sai mut vähän rauhottumaan ja käski ajatella positiivisesti. Jokainen vessakäynti tarkkailin pönttöön, ettei vain siellä olisi suurempia hyytymiä tai jotain muita jäänteitä sikiöstä. Onneksi niitä ei näkynyt! Se sai mun olon jotenkin vähän siinä tilanteessa rauhoittumaan. Sairaalaan en halunnut lähteä, sillä kello oli jo niin paljon, joten päätin odottaa aamuun ja soittaa heti mun gynekologille. Nukkumisesta ei tullut yhtään mitään, vaikkakin se vuoto siitä hiljalleen rauhoittui, mutta mun pään sisällä ei rauhoittunut ollenkaan!

Tänä aamuna sitten soitin gynekologille ja sain ajan klo 12. Ne aamun tunnit olivat kyllä varmasti elämäni pisimpiä tunteja. Kunnes sitten vihdoin pääsin vastaanotolle, jossa jo odotushuoneessa itkin. Pulssi hakkasi varmasti 160 ja olo oli kauhea. Lääkäri ultrasi ja ilmoitti, että vauvalla on kaikki kunnossa!!! YKSI ELÄMÄNI ONNELLISIMMISTA HETKISTÄ! Mä purskahdin itkuun! Huojennuksen määrä oli suunnaton. 

Siellä se meidän pikkuinen heilutteli kaikkia 4 raajaansa, heitteli kuperkeikkaa, vilkutti ja sydän hakkasi vahvasti! Eli tällä hetkellä kaikki on hyvin. Syytä verenvuotoon lääkäri ei osannut määritellä. Hän sanoi, että istukka on vielä suhteellisen lähellä kohdunsuuta, että voi hyvin olla, että noin vilkas kuin tuo lapsi tuolla mahassa on, että hän on potkaissut jotain, joka aiheutti vuodon. Lääkäri myös näki, että siellä on vielä vähän verta jäljellä, joka varmasti tulee vielä ulos. Eli jonkinmoista jälkivuotoa pitäisi vielä tulla, mutta sellaista uutta, kirkasta verta ei enää saisi tulla. Nyt sitten vain odotetaan ja toivotaan parasta. Mä olen nyt sitten tän ja ensi viikon sairaslomalla ja täytyy ottaa ihan lepäilyn kannalta. Ei mitään kantamista, nostamista, urheilua eikä mitään mikä rasittaa! Eli siis tulee olemaan mulle erittäin pitkiä päiviä! Mutta nyt tuo pieni ihme tuolla mahassa menee kaiken edelle, joten ei muuta kuin sohvalle ja telkkari auki! Siinä sitä sitten seuraava viikko istutaan ja toivotaan, että pikkuisella on vastaisuudessakin kaikki hyvin! :D 

Pitäkäähän ihmiset peukkuja pystyssä! 

Ja tottahan toki mulla on teillekin kuvat tuliaisena lääkärikäynnistä! :D 

jouluilua...

Taas on aikaa kulunut, eikä jotenkin ole saanut aikaiseksi / otettua sitä aikaa, että kirjoittaisi tänne... Harmittavaista.. Anteeksi, mutta en ole kuitenkaan kokonaan unohtanut!

Nyt ollaan sitten aloittamassa 12. raskausviikkoa! Nyt uskaltaa jo vähän enemmän asiasta puhua ja myöskin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin! Töissäkin lähimmät työkaverit tietävät raskaudesta ja ottivat sen tosi hyvin vastan! Meillä oli viime maanantaina palaveri, johon olin leiponut kakun ja ottanut kuohuviinipullon mukaan... Kun oltiin saatu meidän ensi vuoden lomat suunniteltua, niin kaivoin kassista ultrakuvan ja sanoin, että: "tahdon esitellä teille erään henkilön"... Ja eihän siinä enää mitään muuta tarvittu niin ensimmäiset hyppäsivät jo kyyneleet silmissä mun syliin! :) Olin oikeasti tosi otettu siitä, että he olivat niin aidosti iloisia. Voihan se tietysti olla, että se muuttuu vielä kaikki, kun heille jotenkin tulee paremmin todeksi se, että taas tulee valitettavasti tapatumaan henkilökunta muutoksia... No toivotaan, että kaikki menee eteenpäinkin yhtä hyvin kuin nyt!

Muutenkin mulla menee tällä hetkellä oikein hyvin. Pahoinvoinnista ei oikeastaan tietoakaan, olen jaksanut hyvin käydä 4 kertaa viikossa kuntosalilla tai juoksemassa ja olen oikein tyytyväinen itseeni. Totta kai muuttuva ulkomuoto välillä ärsyttää ja välillä ihastuttaa..mutta sen kanssa on vain opittava elämään. Mua ärsyttää suunnattomasti, että maha kasvaa, mutta ei ole sellaista kiinteää, kaunista palloa vaan sellanen pieni pallo ja sitten makkaroita...Niitä ei kovinkaan innoissaan tiukoissa paidoissa esittele... Toivon vain, että se kaikki vielä muuttuu kauniiksi raskausvatsaksi! :) 

Perjantaina olin ensimmäistä kertaa shoppailemassa, positiivisen tuloksen saatuani. Ja ostinpa sitten ensimmäiset äitiysvaatteetkin! :D 

Noissa äitiysfarkuissa vatsa tulee jotenkin todella kauniisti esille,  vatsa näyttää paljon suuremmalle kuin se oikeastaan onkaan! :D Mutta koska en ole vielä töissä kaikille kertonut niin pitää vielä yrittää peitellä... 

Sitten ostin yhden äitiyspaidan, tosin siinä on vielä aika paljon ylimääräistä tilaa vatsalle, joten se odottelee kaapissa vielä muutaman kuukauden! :)

Nyt viikonlopun aikana olen laittanut meille kotiin joulua ja oih...mä kyllä niiiiin rakastan jouluntunnelmaa! 

Äiti lähetti mulle Suomesta kauniit itse ompelemat verhot, jotka sopivat kuin valetut meidän keittiöön!...ai niin ja uuden kauniin jouluiseen pöytäliinan! Tip-tap-tip-tap-tipe-tipe-tip-tap-- ja niin tuli joulu tupaan! 

Olohuoneen kulmassa seisoo jo joulukuusi, koristeinee ja joululahjat odottavat aukojia jouluaattoon! (täytyy kyllä myöntää, että mä olen jo vähän heilutellu ja puristellut mun paketteja!) :) 

Mä odotan jo ihan innoissani joulua. Oon niin tyytyväinen, että mulla on jo oikeastaan kaikki joululahjat hankittuna, pieniä hankintoja lukuunottamatta! Tänä vuonna taidan siis todellakin säästyä joululahjastressiltä! :) 

Nyt heittäydyn sohvan pohjalle ja toivotan kaikille mukavaa alkavaa viikkoa! :D

Suuri uutinen julki...

Nyt se on sitten sanottu, vähintään muutamille ihmisille! :) Ja uutinen sai toivotunlaisen vastaanoton! :D

Eli siis viime viikonloppuna oli mun äiti ja hänen miehensä Suomesta käymässä. Saatiin ruhtinaallisesti Suomi-tuliaisia; karkkia, glögiä, piparkakkutaikinaa, joululahjoja jne... Oikeasti todella, todella paljon kaikkea! Tuntui jo aivan joululta. :)

Perjantai-ilta meni tosi nopeasti, piti vielä käydä pikaostoksilla paikallisessa kemikaaliokaupassa (kauneudenhoitotuotteet ovat Saksassa paljon halvempia kuin Suomessa) ja muutenkin huideltiin vähän sinne tänne... Mä olin ihan innoissani, enkä meinannut mitenkään pysyä nahoissani, vihdoinkin taas vieraita Suomesta! :) Iltasella poikettiin vielä keskustassa katsastamassa, miltä meno siellä näyttää. Saksassahan joulun alla aukeavat perinteiset joulumarkkinat, jotka kestävät vähän reilun kuukauden. Siellä on paljon joulukoristeita ja -ruokia myynnnissä sekä tietysti Glühwein´ia (saksalaista glögiä) ja ruokia, pääasiassa makkaraa! NAM!!! :D Noilla joulumarkkinoilla on aivan ihana tunnelma, paljon valoja, ihmisiä, ihania tuoksuja ja hyvää ruokaa!! Mä tykkään niistä ihan tavattomasti ja samoin myös meidän äiti. Harmi kyllä, että varsinaiset joulumarkkinat alkavat vasta ensi viikon viikonloppuna, joten nyt meidän piti tyytyä sellaisiin pienempiin "ennakkojoulumarkkinoihin", joissa tarjolla on vain ruokaa ja juomaa! Mutta meille se riitti ja mikä parasta: seura oli hyvää ja tunnelma mukava!

Lauantai olikin sitten se suuri päivä! Ensiksikin M:n äiti ja sen veli saapuivat aamupäivästä meille ja oli tutustumisen aika! Äidit saivat vihdoinkin tavata toisensa. Jotenkin mulla oli sellainen olo, että minä olin se ainoa hermostunut. Äidit ja muut ottivat tilanteen hyvin rennosti, ilman ongelmia. Minä hypin ennemminkin seinille kuin pistoksen saanut kissa! :) Mutta kaikki meni oikein mukavasti. Juotiin kahvit, syötiin kakut ja sitten olikin jo munkin syke saatu laskeutumaan normaali lukemiin! :D 

Me oltiin suunniteltu pieni kävelyretki naapurikaupunkiin. Ajettiin siis autolla sinne ja siellä tutkiskeltiin vanhaa, kaunista kaupunkia, sen linnoineen ja tunnelmallisine pubeineen. Luulen, että "retkestä" sai jokainen jotakin! Nopeasti siellä ainakin meni aika, saatiin haukattua raitista ilmaa ja kerättyä ruokahalua illallista varten.

Tarjolla oli kolme, omasta mielestäni oikein onnistunutta, ruokalajia, joiden jälkeen jokaisen vatsa oli ainakin täynnä! :) 

M:n äidille uutena tuttavuutena oli tarjolla poronkäristystä ja leipäjuustoa lakkahillolla! 

Alkupalojen jälkeen oli meidän suuren yllätyksen vuoro... oltiin ostettu molemmille äideille tutit ja paketoitu ne lahjapaperiin. Ennen pääruokaa pyydettiin heitä avaamaan paketit... himpulat, kun meinas sydän siinä vaiheessa hypätä rinnasta ulos!!! Molempien äidit avasivat pakettia niiiiiin hitaasti, että mä oikeesti ajattelin, että pyörryn. Vihdoin ja viimein he saivat paketit auki ja onneksi hoksottimetkin toimivat suhteellisen nopeasti: molemmat äidit hyppäsivät kyyneleet silmissä pystyyn ja juhlistivat ensimmäistä lastenlasta! :D Eli siis uutisemme sai erittäin iloisen vastaanoton! Paljon tuli kysymyksiä ja uteluita, mutta kaikki oikein positiivisia, jopa M:n kaksoisveli iloitsi. (Pelkäsin ennakkoon vähän, että hänelle se on vähän liian suuri pala purtavaksi, mutta ei... Vähän hän ekaksi kummissaan katseli, mutta hyvin nopeasti shokki muuttui iloksi! )

Ette uskokaan, kuinka huojentuntu olen. Nyt se uutinen on sanottu ja nyt voi vähän jo jakaa tuntemuksia ja ajatuksia jonkun kanssa! eikä niin tarvitse yrittää peitellä kaikkea! :) Jotenkin nyt, kun se on sanottu niin kaikki tuntuu vielä todellisemmalta! Maanantaina pitäisi sitten kertoa vielä uutinen lähimmille työkavereille, sillä meillä on ensi vuoden lomat suunniteltavana ja en usko, että selviän siitä, ilman ihmettelyjä..joten olen päättänyt kertoa! :D Saa nähdä, miten uutiseni siellä otetaan vastaan!

Muutoinkin mulla menee oikein hyvin. Pahoinvointi alkaa hellittää, nyt tulee vain hetkittäin sellaisia huononolon tunteita. Väsymystä on, mutta sen kanssa selviää. Vähän tämä painonnousu ja pyöristyminen aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta yritän kovin opetella elämään sen kanssa!

Erittäin ihanaa lauantai-iltaa kaikille! Voikaa hyvin! :D

Ensimmäinen ultra! :)

Päässä on liikkunut paljon kaikenlaista ja tekemistä on ollut vaikka muille jakaa... Tässä syitä, miksen ole kirjoitellut taas vähään aikaan. Melkein joka päivä olen ottanut tavoitteekseni, että kirjoitain, mutta en vain ole saanut aikaiseksi...Ei muka tarpeeksi aikaa, olen liian väsynyt, kirjoitan kaiken sitten yhdellä kertaa jne. Selittelyn makua, mutta pitää kuitenkin nyt vähän selitellä! :) 

Taas on yksi työviikko takana ja tuntemus on positiivinen, kyllä tästä selvitään.Olen huomannut, että mun on vain suunniteltava arkea vähemmän ja elettävä tuntemusten mukaan, niin kaikki menee hyvin... ja mikä tärkeää mun on oltava armollinen itselleni!!!

Ennen raskautta kävin joka viikko 5 kertaa kuntosalilla ja tästä ei tingitty! Nyt olen joutunut opettelemaan vähän armollisempaa asennetta itseäni kohtaan. Tietystikään tuo muutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta mielestäni suunta mulla on oikea! :D Nyt yritän saada itseni vähintään 3 kertaa viikossa kuntosalille ja siihen pitää jo osata olla tyytyväinen! Jos on mahdollista mennä useammin, niin mikäs siinä, mutta ei tarvitse ottaa stressiä ja kantaa pahaa mieltä siitä syystä. Itseasissa tuohon 3-4 kerran määrään olen ihan hyvin päässytkin.

Pahoinvointi on huomattavasti helpottanut, mutta ei se kokonaan ole poistunut. Jossain määrin mä olen varmastikin tottunut ja oppinut elämään sen kanssa, mutta ei se kyllä läheskään niin pahaa ole kuin vielä 2 viikkoa sitten! Onneksi!!! Siinä oli kyllä pari suhteellisen hirveää viikkoa! Muutenkin tunnelmat ovat jotenkin tasoittuneet! (painon nousuun, jota mulla on jo ihan huomattavasti tapahtunut, en osaa vielä oikein oikealla tavalla suhtautua, mutta se on seuraava tavoitteeni!!) 

:-) Tiistaina oli siis ensimmäinen lääkärikäynti ja ultra! Olihan se jotenkin kyllä erikoinen hetki... Siellä se pikkuinen makoili, juuri oikean kokoisena ja mitä ilmeisemmin varsin tyytyväisenä. Lääkäri mittaili ja ilmoitti, että sikiö vastaa viikkojen mukaista kokoa, sydän lyö vahvasti ja rytmikkäästi ja mikä musta oli jotenkin suloisinta; se pikkuinen liikkui paljon! :D Tulossa myöhemmin siis mitä luultavimmin paljon potkuja (ehkä)! Voi olla, että myöhemmin perun vielä puheeni siitä, että se on jotenkin mukavaa ja suloista, mutta vielä toistaiseksi ajattelen niin . 

pikkuinen viikolla 8+2

Täällä Saksassa "neuvola" toimii niin, että jokainen saa itse valita sen gynekologin (kirjoitetaanko se suomeksi noin?), jonka vastaanotolla käy raskautensa ajan. Eli varsinaista neuvolaa erikseen ei ole vaan oma gynekologi on sitten se neuvola ja kätilön sekä sairaalan saa itse vapaasti valita. Tarkastuksessa käydään ensimmäisen 6kk ajan kerran kuussa, miten se sitten jatkuu, niin raportoin myöhemmin, sillä tällä hetkellä mulla ei ole hajuakaan ;) 

Mun lääkäri on oikein mukava noin nelikymppinen nainen, ei hirmuisesti turhia höpöttele, eikä nipottele, mutta vastaa kysymyksiin varsin ammattitaitoisesti! Tähän asti olen siis ihan tyytyväinen! :)

M:lle tämä ultrakuvan näkeminen ja muutenkin, että saatiin "lääkärin varmistus" oli erittäin tärkeää. M ei ollut lääkärissä mukana, mutta kun kerroin hänelle myöhemmin kaikesta M ei voinut pitää naamaansa peruslukemilla, vaan virnuili ihmeellisesti! :) Hänelle se kaikki; vauva, meistä tulee vanhempia, kaikki on hyvin pamahti jotenkin kerta heitolla päähän ja sieltä sitten suoraan ymmärrykeksi! :D Hauska hetki! Mutta nyt osaamme jo vähän enemmän iloita ja odottaa tätä lasta, kun kaikki on jotenkin varmempaa, eikä vain viivoja pissatikuissa! :) Vaikkakaan ne 12 viikkoa eivät ole vielä ohi! (tällä hetkellä on melkein täydet 9 viikkoa plakkarissa!)

Sitten vielä pikaisesti mitä tuleman pitää.... Meillä on meinaan tiedossa varsin jännittävä viikonloppu! Mun äiti ja sen mies tulevat Suomesta vierailulle. Se jo sinällään on ihanaa. Nään mun perhettä noin 2 kertaa vuodessa, joten onhan se aina hauskaa nähdä ja saada tuliaisia Suomesta. Nyt on sitten vielä tämä uutinen jota he eivät tiedä. Tarkoituksena olisi se lauantai iltasella illallisen ääressä kertoa. Eikä siinä vielä kaikki, vaikkakin toikin yksinään olisi jo suhteellisen jännittävää... Vaaaan.... Myös M:n äiti ja sen kaksoisveli tulevat lauantaista sunnuntaihin vierailulle.... Eli meidän vanhemmat tapaavat toisensa! Hui. (huom.niillä ei ole oikeastaan mitää yhteistä kieltä, elekielen ja hapuilevan englannin lisäksi!!!) 

Tarkoituksenamme on "juhlistaa meidän kihlajaisia" yhdessä tai näin me ollaan asia heille ilmoitettu, meillä tietysti on vähän erinlaiset suunnitelmat! :D Me ollaan suunniteltuu mahtava ohjelma lauantai päiväksi ja illalla on hieno 3 ruokalajin illallinen... Saa nähdä kuinka meidän käy. 

Tällä hetkellä suunnitelma on se, että alkuruuan jälkeen on pieni hengähdystauko ja siinä me annetaan molemmille äiteille pienet paketit, joissa on tutit... Toivottavasti "lahja" tulee mieluisena! En osaa ollenkaan sano etukäteen, miten he tulevat reagoimaan, sillä en usko, että kumpikaan osaa vielä odottaa tätä raskautta. Katotaan onko kellään sitten enää ruokahalua mun poronkäristys pääruualleni :D Toivottavasti! Pitäkäähän siis peukkuja! 

Nyt toivottelen kaikille ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua ja riennän lentokentälle noutamaan mun vierailta! Huippua! :D 

ps. Viikonlopun jälkeen kirjoittelen sitten miten meidän "kihlajaiset" menivät...

Työviikko takana...ja Laternen fest

Nyt on loman jälkeinen työviikko selvitty kunnialla päätökseen ja edessä parin päivän lepo...aah! Kyllä sitä taas jo tarvitseekin!

Täytynee kyllä myöntää, että töissä olo meni paremmin kuin mitä pelkäsin. Tottahan toki mulla on edelleenkin pahoinvointia melkein koko päivän (ja yön), mutta onneksi se ei ollut niin hallitsevaa, ettei olisi voinut tehdä töitä. Väsy tulee paljon helpommin kuin ennen, mutta hyvin sain senkin selätettyä ja luulen,ettei mun työkavereista aavista vielä kukaan mitään!  

Meillä oli tällä viikolla "Laternen-lauf-fest" eli vapaasti suomennettuna sellainen lyhty-kävely-juhla. Se on erittäin yleinen syksyn juhla päiväkodeissa, sitä vieteään aina St.Martinin päivän aikoihin. (kyseisen heepon löydät Raamatusta!) Jokaiselle lapselle askarrellaan lyhty (tai vanhemmat ostavat erilaisia lyhtyjä. Niitä löytyy jos jonkinmoista hahmoa; delfiineistä- merirosvoihin) ja kokoonnutaan iltasella päiväkodille kävelemään pimeään lyhtyjen kanssa. Kuullostaa varmasti vähän omituiselle, mutta oikeastaan kyseessä on erittäin tunnelmallinen ja mukava juhla. (Valitettavasti mulla ei ole nyt aitoa kuvaa juhlasta tähän hätään tarjota, mutta yritän katsoa töistä, josko jonkun kuvan voisi vaikka täällä poustata!)

Meidän päiväkodissa juhlan kulku on seuraavanlainen: Jokainen perhe on tuonut mukanaa jotain syötävää (aahh sitä herkkujen määrää), joista me kootaan meidän päiväkodin pihalle ihana buffet-pöytä. On pimeää, valoa tuovat ne suloiset lyhdyt, joita jokainen lapsi kantaa mukanaan, lämmin juoma höyryää mukissa ja tunnelma on erittäin rento. Juhlaan tehdään aina sellainen saksalainen versio alkoholittomasta glögistä, joka mukavasti lämmittää kylmässä illassa. Sitten syödään, juodaan ja nautitaan seurasta. Tämä on siis se ensimmäinen vaihe. 

Toinen, pääosa juhlaa on se kävely. Koko konkkaronkka lähtee kävelemään lyhtyineen sellaista pientä polkua, joka on myös "lyhdytetty" ja silloin tällöin pysähdytään laulamaan yhdessä yksi laulu. Ne laulut on joka vuosi samoja, teemaan liittyviä lastenlauluja. Ja näin matka etenee, kunnes ollaan takaisin päiväkodilla. Se ei ole mikään pitkä reitti, mutta noin monen ihmisen kanssa se kestää kuitekin jonkin verran. 

Tänäkään vuonna kyseinen juhla ei pettänyt mun ennakko-odotuksia! :D Minä tykkäsin ja niin tykkäsivät lapsetkin! :)

Mikäli kiinnostaa juhlan taustat niin Wikipediasta löytyy englanniksi selostusta! 

http://en.wikipedia.org/wiki/Laternelaufen

..ja ihana pahoinvointi...

En haluaisi valittaa..Lapsi on suuri lahja ja pitää osaita iloita, mutta välillä en vain nyt pysty iloitsemaan, kun mulla on niiiiiin huono olla. (en ole kiittämätön, muistan kyllä joka päivä olla myös kiitollinen tästä pienestä ihmeestä, joka valitettavasti saa mut välillä myös raivarin partaalle! :) )

Miten voikin olla tällainen pahoinvointi. Nyt sellasen viikon ajan on ollut joka päivä (eikä vain aamusta vaan oikeesti koko päivän) järkyttävän huono olo. Aamu alkaa sillä, että toikkaroin sängystä keittiöön. Sananmukaisesti toikkaroin, kun heikottaa ja tuntuu, etten millään pääse keittiöön asti. Pakko ois syödä jotain!... Olen kuitenkin oppinut olemaan avaamatta jääkaappin ovea, sillä se haju karkoittaa vihon viimeisenkin ruokahalun. (ja meidän jääkaappi ei haise siitä syystä, että ois likainen, vaan tämän tyttelin raskausnenä vain ei tällä hetkellä kestä mitään. M:n pitää mennä eri huoneeseen syömään meetwurstia, koska se haju on niiiiin etova!!) 

Päästyäni keittiöön asti nappaan mandariinin ja survon sen suuhuni.. Se helpottaa vähän... Saan raahattua itseni sohvalle ja siinä makaan liikkumatta seuraavat tunnit ;) Suurin piirtein tunti mandariinin jälkeen tulee olo, että vois vähän syödä. Tuo hetki täytyy samantien hyödyntää tai muuten tulee järkky olo. Ainut mikä oikeestaan menee alas on näkkäri, voilla ja juustolla. Sitä sitten syömään... Jossain vaiheessa päivää pakotan itseni ekaks parvekkeelle istumaan, sillä raikas ilma helpottaa vähän ja se tuoman paremman olon avulla raahaan itseni kuntosalille. Se helpottaa kunnolla.  En tiedä, mikä tuossa kuntoilussa auttaa, mutta iloitsen siitä hetkestä kuntosalilla, kun huomaan, että nyt alkaa helpottamaan. Kuntosalilla mä pääsääntöisesti joko juoksen tunnin juoksumatolla (noin 10 km) tai sitten poljen tunnin kuntopyörää, riippuen vähän energiatasosta!

Kuntoilun jälkeen on hetken todella hyvä olo.Ei tietoakaan pahoinvoinnista, voin syödä jne. kunnes sitten taas iltaa kohti palataan lähtöruutun. Illat meneekin sitten taas sohvalla maatessa ja mandariinejä hotkiessa! :D 

Noin on mun viimeiset lomapäivät vietetty tai melkeinpä  voi sanoa, että koko loma. Ottaa pannuun, mutta minkäs teet. En pysty kauaa istumaan edes koneella, kun jotenkin tää kuvaruutukin saa mut voimaan pahoin...Voi elämä! Joten jos musta ei mitään, kuulu, niin tiedätte mistä johtuu! :D Onko jollain samanmoisia kokemuksia ja kenties hyviä vinkkejä?!? Tiedän ja olen myös itse huomannut, että kun syö vähän  väliä pikkaisen jotain niin se helpottaa (ei aina tosin), raitis ilma ja kuntoilu... Mikä vielä vois auttaa???

Tällä hetkellä en osaa kuvitellakaan, että maanantaina tarvisi mennä taas töihin. Miten ihmeessä mä selviän ilman mun sohvaa ja loppumatonta mandariini varastoa? :) Niin ja mun työkaverit/pomo ei edes tiedä mun olevan raskaana, joten pitäis olla hyvin normaalisti... oijoi...katotaan miten neidin käy! :) Toisaalta toivon, että kun olen liikkeessä koko päivän niin ei tule niin pahaa oloa; käydään lasten kanssa pihalla ja muutenkin ...pitää vain muistaa syödä vähän väliä jotain! 

Ei oo enää kauaa siihen ultraan (13.11) ja jos siellä on kaikki okey, niin sitten pikkuhiljaa voin kertoa töissäkin. Mutta nyt täytyy vain mennä päivä kerrallaan eteenpäin, odottaa ja toivoa. 

Tänään me ajateltiin M:n kanssa viettää mukava päivä kahdestaan shoppailen ja keskustassa kuljeskellen.. oih.. Jospa vaikka ois sellanen olo, että vois mennä ulos syömään... Se vasta oiskin jotain! :) Taidanpa siis lähteä suihkuun ja laittamaan itseäni nätiksi!

oikein ihanaa viikonloppua kaikille, voikaa hyvin! :) 

Lomakuulumisia...

Tuli pieni tauko kirjoitteluun, sillä oltiin viikonloppu M:n vanhempien luona käymässä. He asuvat 320 km päässä meistä, aivan Itävallan rajalla. Me käydään siellä suunnilleen joka toinen kuukausi. Mä en jaksais millään ikinä sitä autossa istumista, mutta tällä kertaa se oli jotenkin vielä pahempaa... Uutena raskausoireena ole nimittäin saanut pahoinvoinnin, joka on erityisen ärsyttävää autoillessa!!! Mä kun istahdan autoon ja lähdetään liikkeelle, niin jo mulla on huono olo! Ei kivaa! Mutta muutenkin sellaista pientä pahoinvointia on ilmassa koko ajan. Mun ei tosin (onneksi ainakaan vielä) tarvitse oksennella, mutta sellainen erittäin epämukavaa pahoinvointia on koko ajan, taukoamatta!!!

Mutta muuten reissu meni oikein hyvin. Halutaan pitää raskautta vielä hetki salassa, joten oli välillä vähän tekemistä ettei mennyt möläyttämään jotain tai muuten vain elein paljastaisi jotakin... Mutta ei ne mitään vielä osaa odottaa, joten eivät hekään noita merkkejä niin tarkkaile. Vähän M:n äiti huomautteli, että näytän niin väsyneeltä, mutta siihen se sitten jäikin... Joten toivottavasti salaisuutemme on vielä salaisuus ;)

M:n kaksoisveli ei ainakaan vielä osaa odottaa mitään lapseen viittavaa ja tiedän jo nyt, että kun salaisuus tulee julki hän pyörtyy varmaan siihen paikkaan... Tai ainakin saa hengenahdistuksen!! :D Noilla kaksosilla, kun normaalisti jotenkin se elämä menee suhteellisen samassa tahdissa, mutta tällä elämän osa-alueella täällä hetkellä M:n on niin paljon edellä, että siinä on veljellä vähän sulattelemista. Hän on nimittäin sinkku, jo pidemmän aikaa ja totta kai se vähän syö miestä, kun veli on jo kihloissa ja nyt tulee sitten lapsikin! Katotaan, miten hän ottaa uutisemme vastaan!

Syy siihen, miksi ajoimme juuri tänä viikonloppuna "anoppilaan" oli M:n lauantainen luokkakokous (johon aveceja ei ollut kutsuttu, kiitos siitä!!! ) :D Muutoin mitään suuria ohjelmanumeroita ei ollut tarjolla! :) Yleisemmin se tarkoittaa kahvittelua siellä ja kahvittelua täällä, ruokailua sillä ja täällä jne. Ja niin se oli tälläkin kertaa. Kahvittelua mummulassa, kahvittelua isän luona, ruokailua äitin luona jne. Mutta en valita, oli ihan leppoisaa! M:n isällä on maatila ja pääsin jopa elämäni ensimmäisen kerran hevosen selkään!! :D Jotenkin oon aina ajatellut, että joskus haluan istua hevosen selässä, mutta sit niitä mahdollisuuksia ei ole ollut tai olen jättänyt ne käyttämättä! Nyt uskaltauduin ja oli kyllä mukavaa!! :D 

Me nähtiin myös iiiihan pieni kissanpentu, pentu tais olla noin viikon ikäinen! :)

Tämä toinen on M:n oma kissa, joka asutelee siellä äidin hoivissa!

Eilen kävin kaupungissa tapaamassa entistä työkaveriani ja oli kyllä niin mukava taas juoruilla tyttöjen kesken. Mulla ei ole täällä mitenkään hirmuisen suuri ystävä- tai edes tuttavapiiri, joten sitten kun vihdoin tapaa jotain niistä hyvin vähistä ihmisistä, niin huomaa kuinka paljon sitä onkaan taas kaivannut! Hänelle kerroin jopa raskaudestani! :D Oli ihana tunne jakaa vähän tuntemuksia ja että jonkun kanssa voi puhua täysin varomatta, että lipsauttaa jotain! :D

Juoruilumme jälkeen kiertelin vielä hieman kaupungilla ja sain ensimmäisen joululahjan hankittua!

Ostin mun äitille hänen nomination-rannekkeeseensa uuden palasen; pienen tutin tulevan ensimmäisen lapsenlapsen kunniaksi! :D 

Itselle en tällä hetkellä paljon mitään voi shoppailla, kun äitiysvaatteet ovat vielä liian "mahakkaita" ja normaaleja vaatteita en viitsi paljoa ostella, kun ne sitten puolestaan jäävät hyvin nopeasti pieneksi. Jotenkin olen vain hieman taikauskoinen, enkä muutenkaan vielä suuremmin mitään vauvaan liittyvää viitsi ostaa, kun pelkään että sitten tulee joku pettymys... Mutta ostin itselleni kuitenkin uuden suloisen kalenterin ensi vuodelle! :D

Nyt täytynee lähteä käymään kuntosalilla, sillä vaa´an lukemat tänä aamuna saivat mut haukkomaan henkeä!! Mä olen kyllä sellainen possu!!! Onko kellään muulla näin suuria ongelmia a)hyväksyä painon lisääntymistä b) että se paino hyppii miten sattuu: esimerkiksi mä painan tänään 1,1 kg enemmän kuin eilen.. Ei se nyt voi olla. En mä eilen nyt niin tautisesti mitään syönyt!

Mukavaa päivää ja voikaa hyvin! :)